

Perussuomalaisten Mika Niikko eduskunnassa Helsingissä 22. lokakuuta 2015. / Lehtikuva
Niikko: Maahanmuutto mitätöi valtiontalouden kulukuurin
Hallituksen lähivuosiksi tekemä julkisen talouden suunnitelma on paras pitkiin aikoihin. Maahanmuutto kuitenkin kyseenalaistaa talousarvioiden pohjan. Näin sanoo perussuomalaisten ryhmäpuhuja Mika Niikko eduskunnan keskustelussa, jossa ruodittiin julkisen talouden suunnitelmaa vuosiksi 2016-2019.
Hallitus esittelee nyt ensimmäistä kertaa julkisen talouden suunnitelmaa tällaisessa muodossa useiden vuosien tähtäyksellä.
Niikko nosti puheessaan esille kaksi hallituksen suurta haastetta: maahanmuuton ja työllisyyden.
”Suomen etu olisi torjua turvallisten maiden läpi tulleet maahanmuuttajat jo rajalla. Näin me lähettäisimme viestin tänne pyrkiville, ettei Suomi ole se luvattu maa, jonne pyritään vain paremman elintason toivossa.”
– Nykyinen maahanmuuttopolitiikka uhkaa mitätöidä valtiontalouden yleisen kulukuurin. Kustannukset, jotka nykymenon jatkaminen synnyttäisi, eivät sisälly julkisen talouden suunnitelmaan, Niikko moitti.
– 30 000 turvapaikanhakijaa tarkoittaa vähintään 450 miljoonan euron hintalappua ensivuodelle. 450 miljoonaa euroa lisää velkaa. Jos jatketaan nykylinjalla, tämä on vain kustannusten alkusoitto. Myönteinen turvapaikkapäätös hyppäyttää heti sosiaalituet täysimääräisiksi. Perheenyhdistämiset moninkertaistavat joukon. Tilastojen valossa heistä yli puolet voi olla työttöminä vielä kymmenenkin vuoden päästä. Se olisi turhauttava tilanne kaikille osapuolille.
Hallituksen pitäisi ajaa suomalaisten omaa etua
Niikon mielestä hallituksen tehtävä on etsiä Suomen ja suomalaisten omaa etua. Suomen etu olisi torjua turvallisten maiden läpi tulleet maahanmuuttajat jo rajalla.
– Näin me lähettäisimme viestin tänne pyrkiville, ettei Suomi ole se luvattu maa, jonne pyritään vain paremman elintason toivossa, Niikko perusteli.
”Edelliset hallitukset ummistivat silmät talouden realiteeteilta ja jatkoivat nousukauden kulutusta, vaikka tulopuoli romahti.”
Niikon mielestä kotouttamiseen kannattaa sijoittaa rahaa, mutta viisaasti: ei suurmoskeijaa rakentamalla, vaan kannustamalla yrittämiseen ja työhön.
– Paino työntekoon, ei sosiaaliturvaan. Näin oppii parhaimmin kieltä ja pääsee yhteiskunnan kärryille, Niikko arvioi.
Suomi jäänyt Pohjoismaista
Niikko huomautti Suomen jääneen jälkeen Pohjoismaiden suotuisammasta työllisyyskehityksestä. Kauppataseemme on ollut miinuksella jo vuodesta 2011 asti.
– Edelliset hallitukset ummistivat silmät talouden realiteeteilta ja jatkoivat nousukauden kulutusta, vaikka tulopuoli romahti. Velaksi elämistä ei kuitenkaan voida jatkaa loputtomiin. Se on moraalisesti väärin, koska velat on maksettava, emmekä voi jättää lapsillemme perinnöksi pelkkää velkaa ja kurjuutta. Hallitus on kuitenkin tiedostanut tilanteen, sote-uudistus etenee ja perussuomalaiset on sitoutunut kamppailemaan jokaisen suomalaisen työpaikan puolesta viimeiseen asti.
Työllisyysasteen heikkoutta selittää jäsenyys euroalueessa ja liian vahva valuutta. Toinen syy on liian raskas julkinen sektori, joka ei ole kyennyt uudistuksiin.
– Perussuomalaiset kiittää suomalaisia ymmärryksestä ja yhteistyökyvystä nyt käynnissä olevien leikkausten kanssa. Näillä toimilla me säästämme itsemme ja lapsemme monelta itkulta tulevaisuudessa. Erityisesti turvaamme eläkeläisten ja kaikkien valtiolta paljon tukea saavien tilannetta, Niikko vakuutti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sauli Niinistö väläyttää rajavalvonnan tiukentamista – ”sopii kunkin tehdä omat johtopäätöksensä”

Hakkarainen: Reumasairaalan rahat valuivat terroristeille

EU: Terrorismi ja pakolaiskriisi voi hidastaa talouskasvua
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää