Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Sisäministeri Rantanen: Itäraja pysyy kiinni

26.08.2026 |17:43

Sisäministeri Mari Rantanen vahvistaa itärajan sulun jatkumisen, sillä viime aikoina turvallisuustilanne Euroopassa on heikentynyt eikä osoita merkkejä paranemisesta. Myös riski välineellistetylle maahantulolle on yhä konkreettinen.

Perussuomalaisten ministerit esittelivät tänään loppukauden keskeisiä poliittisia saavutuksiaan ja tavoitteitaan kesäkokouksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Sisäministeri Mari Rantanen johtaa toimia Suomen itärajan sulkemiseksi, valvomiseksi ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Itärajan ylityspaikat ovat olleet suljettuina loppuvuodesta 2023 lähtien, ja Rantanen on usein linjannut, että itäraja pidetään kiinni niin kauan kuin turvallisuustilanne ja kansallinen etu sitä vaativat.

Tilanne ei ole muuttunut

Rajan tuntumassa asuvia toimittajia kiinnosti lehdistötilaisuudessa, onko venäläisvähemmistön tilanne noussut esille neuvotteluissa, ja mitä rajan tilanteelle on tapahtumassa. Sisäministeri Rantanen vahvisti, että tilanne ei ole muuttumassa.

Rantasen mukaan rajan avaamiselle ei ole lähitulevaisuudessa edellytyksiä, sillä turvallisuustilanne Euroopassa on heikentynyt eikä osoita merkkejä paranemisesta. Myös riski välineellistetylle maahantulolle on yhä konkreettinen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
5.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00
10.
Suomen uutiset logo

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen

07.09.2026 |19:28

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi