

LEHTIKUVA
Soini: Hallituksen tytöt syötetään leijonille
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on valmis myös yhteiseen kuntavälikysymykseen keskustan kanssa. Asiasta päättää kuitenkin perussuomalaisten eduskuntaryhmä. Soinin ilmoitti asiasta perjantaina Ylen Ykkösaamussa.
– Tässä on oiva tilaisuus ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerillä ja hänen kilpailijallaan Jari Lindströmillä hoitaa asia niin, että se tulee kunnolla hoidettua, hän kehotti.
Varapuheenjohtaja Pentti Kettunen ilmoitti jo perussuomalaisten lausunnossa ryhmän olevan valmis koko opposition yhteistyöhön pakkoliitosasiassa.
Hallituksen politiikka kelvotonta
Soini korostaa, että perussuomalaisten täytyy päästä kirjoittamaan välikysymyksen tekstiä niin, että puolueen painotukset näkyvät siinä. Asiassa sinänsä ei ole epäselvyyttä.
– Hallituksen politiikka on ollut kelvotonta ja siinä mielessä välikysymys on paikallaan, Soini toteaa.
Hallitus ei ollut vielä torstainakaan ehtinyt saada pakkoliitosesitystään valmiiksi ja neuvottelut jatkuivat perjantaina. Soinin mielestä tämä oli jo surkeaa hoipertelua, jonka saamat piirteet kertovat tylyä kieltään hallituksen hengestä.
– Jutta Urpilainen on jätetty yksin. Henna Virkkunen on jätetty täysin yksin. Pääministeri Jyrki Kataista ei näy missään. Se kertoo, että hallituksen pojat syöttävät tyttöjä leijonille, Soini moitti Ylen haastattelussa.
Väistyvänä Espoon valtuuston puheenjohtajana hän moitti pääkaupunkiseudulle kaavailtua metropolimallia turhan byrokratian lisäämiseksi. Pakkoliitoksia hän ei pidä ratkaisuna. Liitoksiin on menty ja mennään vapaaehtoisesti ja kuntapäättäjät osaavat tehdä ne päätökset itse.
– Suomalainenhan ei tee pakolla mitään, ei myöskään kuntaliitoksia, Soini uskoo.
Perustuslaillinen ja itsehallinnon ongelma
Kehyskuntien, kuten vauraan Pirkkalan pakottamista liitoksiin hän ei kannata.
– Se on perustuslaillinen ongelma, kunnallisen itsehallinnon ongelma – ja ihmiset eivät halua sitä, Soini tiivistää.
– Eikä sadan kunnan vähentäminen ei auta, ellei sote-asioita saada kuntoon, hän muistuttaa pääasiasta.
Soini pitää surkuhupaisana, ettei kuuden puolueen sekametelihallitus saa valmiiksi toisilleen kelpaavaa esitystä. Hän muistuttaa perussuomalaisten esittäneen jo aiemmin kuntaremontin tekemistä yhdessä. Yhteistyö toimii puolustusasioiden valmistelussa ja päättämisessä, mutta tässä se ei toimi.
Soini ihmetteli, onko järkeä säätää pakkoliitoslaki, joka koskee vasta seuraavaa hallitusta, johon saattavat mennä molemmat oppositiopuolueet, joista kumpikaan ei tuota lakia tue.
– Eihän siinä ole järkeä, Soini murahti.
Suomalainen ei ole valittaja
Kuuden puolueen hoipertelu kertoo sen syntyvaiheista: siihen koottiin puolueet, joille Kreikan tukipaketit maistuivat. Ideologista liimaa ei ole, minkä myöntää Katainenkin. Kun hallitus ei toimi, pääministeri ryhtyy valittamaan ja syyttää oppositiota, että on huono ilmapiiri.
– Suomalainen ei ole valittaja! Suomi on mahdollisuuksien maa, kun pystytään tekemään päätöksiä, Soini linjaa.
Soini yhtyy presidentti Sauli Niinistön näkemykseen julkisen sektorin turhan suuresta koosta. Parempi olisi hieman vajaa 50 prosenttia. Kuntaliitoksissa käytettävä työpaikkojen viiden vuoden suoja-aika haittaa tätäkin asiaa – pakkoliitokset vielä jatkaisivat sitä.
– Eikä hallitus ole valmis poistamaan edes tätä, Soini ihmettelee ja povaa hallituksen kehysriihestä mitätöntä: Suomi lainaa yhdeksän miljardia vuodessa ulkomailta, mikä on raakaa nuoria sukupolvia kohtaan ja antaa hankalan perinnön seuraavalle hallitukselle.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Kolumni: Mikä hävettää, demarit?
Valtiontalouden tarkastusvirasto vahvistaa: Marinin hallitus suhtautui rahankäyttöön löperösti ja purki sääntöpohjaiset esteet rahankäytölleen. Laskua tästä maksetaan vielä pitkään. - Kun Marinin hallitus luopui finanssipoliittisista säännöistä, se kehitti itselleen uuden säännön: kaikki saavat aina jotain. Lopputuloksena oli menojen valtava paisuminen, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Eurooppa, johon uskoimme, on hitaasti kuolemassa – ”Tästä ei voi enää vaieta”
Mikä on oikea tai väärä tapa toimia, kun aiemmin täysin saksalaiset kaupungit muuttuvat silmiemme edessä muslimimaailman etuvartioiksi, kysyy Irakissa ja Afgnaistanissa palvellut brittiupseeri The Telegraphissa. Kotoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että maahanmuuttajat räätälöivät uuden kotimaansa entisen kotipaikkansa kaltaiseksi. Kauniisti sanottuna ”moderni sekulaarin liberalismi perustuu kohtalokkaaseen virhearvioon”.

Vihreiden kunta- ja aluevaaliehdokas maahanmuuttotutkimuksen takana – Lehtinen ja valtiovarainministeriön finanssineuvos lyttäävät tutkimuksen
Viime viikolla valtamedioissa uutisoitiin laajasti tutkimuksesta, jonka johtopäätöksenä maahanmuuttajien vaikutus Suomen talouteen olisi positiivinen. Helsingin Sanomat kysyi valtiovarainministeriöltä tutkimuksesta. Valtiovarainministeriön finanssineuvos Jukka Mattilan mukaan tutkimus on heikkolaatuinen ja siitä on tehty liiallisia johtopäätöksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää ihmeellisenä, että missään mediassa ei ole puhuttu tekijöiden taustoista.

Bensan hinta laskee taas – eduskunta hyväksyi polttoaineiden verotuksen keventämisen
Eduskunta päätti tänään liikennepolttoaineiden valmisteveron alentamisesta. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen selvin äänin, sillä vain SDP, vihreät ja vasemmistoliitto äänestivät vastaan.

Antikainen: Marinin hallitus toi ISIS-äidit Suomeen – perussuomalaiset laittaa heidät vastuuseen
Eduskunta käsitteli eilen hallituksen esitystä terrorismilainsäädännön tiukentamiseksi. Hallitus aikoo tukkia terrorismilainsäädännön porsaanreiät, puuttua harmaalla alueella tehtäviin rikoksiin ja koventaa rangaistuksia. Laki on laaja kokonaisuudistus. Jatkossa esimerkiksi ISIS-äidit eivät pääse enää kuin koira veräjästä.

Lehtiväite: Minnesotan sosiaaliturvapetosten rahoja on päätynyt terroristijärjestölle Somaliaan
Minnesotan osavaltiossa epäillään tapahtuneen laajoja sosiaaliturvapetoksia. Rahaa on huijattu asunnottomien palveluilla, köyhien lasten välipaloilla ja autististen lasten terapiapalveluilla. Monissa tapauksissa epäillyt ovat Minnesotan somaliyhteisön jäseniä. Viranomaislähteet vahvistavat, että miljoonia dollareita petoksilla hankittua rahaa on lähetetty Somaliaan, missä osa rahoista on päätynyt Al-Shabaab-terroristijärjestön käsiin.

Purra: On syytä varautua siihen, että Suomi joutuu liiallisen alijäämän menettelyyn heti alkuvuodesta
Perussuomalaisen valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan Suomi saattaa joutua liiallisen alijäämän menettelyyn heti alkuvuodesta. Hän kommentoi asiaa eduskunnassa tiistaina velkajarrua koskevassa lähetekeskustelussa.

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi valittu Elias Rosengrén on 26-vuotias perheenisä ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Antikainen: Keskusta haluaa Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston
Eduskunta käsitteli torstaina 20.11. hallituksen esitystä ulkomaalaisten pysyvän oleskeluluvan ehtojen kiristämisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen korostaa, että pysyvä oleskelu Suomessa ei saa olla automaattista, vaan maahantulijoiden on ansaittava se.
Uusimmat

Saksan vasemmistopuolue vaatii äänioikeutta myös pakolaisille

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi

Tuulivoima jakaa saksalaisia ja sen riskejä vähätellään

Antikainen: Keskusta haluaa Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








