

SIMON ELO
Somalitaustainen Ayaan Hirsi Ali: ”Islam ei ole rauhan uskonto”
Yhdysvaltain republikaanipuoluetta lähellä olevassa CPAC-konferenssissa puitiin radikaalia islamismia. Suomen Uutiset oli paikalla, kun Islam-kriitikkona tunnettu somalitaustainen Ayaan Hirsi Ali perusteli näkemyksiään.
Ayaan Hirsi Alista tuli Yhdysvaltain kansalainen kolme vuotta sitten. Sitä ennen hän asui Hollannissa, jossa hän toimi VVD-puolueen kansanedustajana vuosina 2003-2006. Ali on kirjoittanut kuuluisan kirjan Neitsythäkki (suom.2005).
Vuonna 2004 Ali teki käsikirjoituksen lyhytelokuvaan Alistuminen, joka kuvaa naisiin kohdistunutta väkivaltaa islamilaisessa yhteisössä. Radikaali islamisti murhasi elokuvan ohjaajan Theo van Goghin.
Radikaalit haluavat sharia-lain kaikkialle
Alin mukaan länsimaiden täytyy voittaa kulttuurinen sota radikaalia islamismia vastaan. Vihollisen määrittely ei ole yksinkertaista. Useat muslimit ovat rauhaa rakastavia ihmisiä, mutta vihollinen on radikaali islamismi, joka haluaa tiukan sharia-lain voimaan kaikkialla maailmassa.
Ayaan Hirsi Ali katsoo, että ihmisten on kerrottava johtajilleen mistä on kyse ja korjattava tarvittaessa heidän virheelliset käsityksensä.
– Suurin ongelma ovat miehet puvuissa kuten Muslimiveljeskunta, jotka hyväksikäyttävät vapauksiamme. Jos minulle sanotaan, että islam on rauhan uskonto, niin se loukkaa älykkyyttäni. Islam ei ole rauhan uskonto, Ali sanoo.
Islam on poliittinen ideologia
Alin mukaan islam on kyllä uskonto, mutta se on myös poliittinen ideologia. Ali huomauttaa, että Yhdysvallat ei luonut ISIS-järjestöä, vaan sen teki liittolainen Saudi-Arabia.
– Ne muslimit, jotka seuraavat tiukasti profeetta Muhammedin Medinan ajan opetusten jalanjäljissä, ovat uhka Yhdysvalloille ja muille länsimaille, Ali kertoo.
Poliittinen korrektius tuhoaa länsimaat
Alin mielestä poliittinen korrektius tuhoaa länsimaiset yhteiskunnat sisältä ja islamistit käyttävät sitä hyväksi. Islamiin liittyvissä kysymyksissä Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa ja muita läntisiä johtajia neuvovat Muslimiveljeskunnan erilaiset haarat.
– Hollannissa ollessani siellä ajateltiin, että ottamalla nämä henkilöt ja järjestöt mukaan heistä tehdään vähitellen kaltaisiamme. Se ei pidä paikkaansa, Ali toteaa jämäkästi.
– Mitä tapahtui keskustelulle naisen asemasta? Emme myöskään puhu homojen ja kristittyjen asemasta islamilaisissa maissa, vaikka heitä vainotaan laajalti, Ali ihmettelee.
SIMON ELO
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Australia lähettää turvapaikanhakijat saarille ja käsittelee hakemukset rajojensa ulkopuolella – Soini: ”Niin minäkin tekisin”

Helsinkiin ei haluta suurmoskeijaa – ”Ei edistä kotoutumista, verotuotto on nolla”

Egyptistä Suomeen muuttanut ylilääkäri: Karkotukset vähentäisivät naisten ahdistelua

Hakkarainen ihmettelee: ”Homoliittojen kannattajat ovat samaa porukkaa kuin ne, jotka haluavat homoja vihaavia turvapaikkaturisteja joka niemeen ja notkelmaan”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.