

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on herättänyt hämmennystä ja kritiikkiä julkaisemalla verkkosivuillaan ylitsepursuavan listan identiteettipoliittista sanastoa. Käsitteet on jaoteltu kategorioihin kuten ”antirasismi” ja ”valkoisuus”.
Listassa luetellaan kritiikittömästi ilmiselvää woke-sanastoa kuten ”antirasistinen pedagogiikka”, ”etnosentrisyys”, ”intersektionaalisuus”, ”islamofobia”, ”kulttuuristettu ristiriita”, ”mikroaggressio”, ”POC & BIPOC”, ”rodullistava ohjaus”, ”vähemmistöstressi”, ”asuttajakolonialismi”, ”pakkoassimiloiminen”, ”historian valkopesu”, ”kriittinen valkoisuustutkimus”, ”suomalaisuusmyytti”, ”valkoinen etuoikeus”, ”valkoinen hauraus” ja ”valkoisuusnormi”.
Määritelmät ovat absurdeja:
”Antirasistisen pedagogiikan tavoitteena on tunnistaa ja tiedostaa, miten valkoisuusnormi vaikuttaa koulutuksen toimintatavoissa ja käytännöissä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi rodullistavan opinto-ohjauksen tunnistamista sekä tietoisuutta siitä, kenen historiaa ja tietoa kouluissa opetetaan. ”
”Valkoisuusnormilla ei viitata niinkään ihonväriin vaan näkymättömiin sosiaalisiin hierarkioihin ja valtasuhteisiin, jossa länsimaalaisuus ja eurooppalaisuus nähdään yhteiskunnallisia rakenteita määrittelevänä normina. Normatiivisuus tulee esiin vasta, kun siitä poiketaan. Eurosentrisyys on osa valkoisuusnormia.”
Vaikka maahanmuuttajien integroimista suomalaiseen yhteiskuntaan on pidetty aikaisemmin hyveenä, THL näkee tässä ongelmallisia piirteitä ja kutsuu sitä pakkoassimiloimiseksi:
”Valtion harjoittama politiikka, jonka tavoitteena on yksilön tai ryhmän sulautuminen enemmistöön. Tämä voi tapahtua tavoitteellisesti esimerkiksi lainsäädännön kautta ja koskea esimerkiksi kulttuuria, kieltä tai uskontoa.”
”Oho. En tiennytkään olevani myytti.”
Lauantaina Fintelligens-yhtyeestä tunnettu suomalainen rap-artisti ”Iso H” Carl Henrik Rosenberg jakoi kuvakaappauksen THL:n sivuston hämmentävästä woke-henkisestä sanastosta. Kuvassa ”suomalaisuusmyytti” oli selitetty ”kertomukseksi” Suomesta ”paikkana, jossa on elänyt ja toiminut täysin yhtenäinen ryhmä ihmisiä, joita yhdistää samanlainen kieli, kulttuuri ja uskonto.”
Monet muut keskustelijat osallistuivat keskusteluun ihmettelemällä THL:n lietsomaa maailmankuvaa, jossa vain suomalaisuus on nostettu tikun nokkaan myyttinä. Johdonmukaisesti ajateltuna yhtä lailla mikä tahansa kansalaisuus tai vähemmistöstatus voitaisiin nähdä myyttinä. Puheenaihe-podcastin juontaja Rami Kurimo kysyy:
”Jos suomalaisuus olisi myytti, kuten THL:n sivuilla lukee, olisivatko myös seuraavat myyttejä?
1) Palestiinalaisuus
2) Saamelaisuus
3) Suomenruotsalaisuus”
Identiteettipoliittisen terminologian voidaan nähdä olevan omiaan heikentämään suomalaisten identiteettiä ja aiheuttamaan jopa kansallista itseinhoa. Tälle on olemassa oma terminsäkin, oikofobia.
Woketusta kansanterveyden nimissä
Aikaisemmin THL keskittyi yksinomaan kansanterveyteen, sairauksien ehkäisyyn ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Viime vuosina se on ottanut kaikessa hiljaisuudessa tehtäväkseen levittää kiistanalaista identiteettipoliittista tietoisuutta.
THL:n sivuston mukaan tuorein versio sanastosta on peräisin kevättalvelta, vaikka muualla maailmassa woke ja identiteettipolitiikka ovat olleet jyrkässä vastatuulessa. Jo yli vuosi sitten Suomen Uutiset raportoi kansainvälisten suuryritysten siivonneen julkilausumiaan ja vuosikertomuksiaan identiteettipoliittisesta aktivismista.
Sosiaalisessa mediassa useat näkyvät keskustelijat ovat kyseenalaistaneet, mitä tekemistä tällaisella identiteettipolitiikalla on suomalaisen väestön terveyden tai hyvinvoinnin kanssa.
THL näyttää siirtyneen kohti poliittista aktivismia, joka heijastelee Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta takavuosilta tuttua ”woke”-liikettä. Tutkimuksissa on havaittu, että nk. woketus on ollut enimmäkseen median lietsoma, todellisuutta vääristävä ajatuskupla.
Jo vuonna 2022 Sanna Marinin hallituksen aikana Suomen Uutiset raportoi THL:n linjasta, jossa se karsi asiantuntijalääkäreitään ja raivasi tilaa identiteettipoliitikoille. Tuolloin HUSin diagnostiikkajohtaja ja sittemmin Kansaneläkelaitoksen johtoon siirtynyt Lasse Lehtonen kommentoi, että THL:ssä ajettiin alas ”perinteistä tieteelliseen ajatteluun pohjautuvaa paradigmaa.”
Jo vuosina 2013-2016 yli 400 THL:n työntekijän työsuhde päättyi, mikä vastaa noin kolmasosaa alkuperäisestä työvoimasta. Samalla THL on panostanut identiteettipoliittiseen ”tasa-arvotyön” toimintaan ja peräänkuuluttanut tarvetta puuttua ”sukupuolittuneisiin yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin”.
THL:n politikointi näyttäytyy kyseenalaisena sitä vasten, että kyse on yhteiskunnan kannalta tärkeästä epäpoliittiseksi mielletystä instituutiosta. Jos ja kun yleisön keskuudessa THL:n politikointia vierastetaan, se rapauttaa luottamusta instituutioihin.
Tällöin olisi kyseenalaista syyttää epäkohtia esille nostavia kansalaisia ja päättäjiä ”horjuttamisesta”. Mikä on instituutioiden oma vastuu omasta luotettavuudestaan ja uskottavuudestaan?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valkoisuusnormi valkoinen hauraus valkoinen etuoikeus suomalaisuusmyytti kriittinen valkoisuustutkimus historian valkopesu pakkoassimiloiminen asuttajakolonialismi rodullistava ohjaus kulttuuristettu ristiriita etnosentrisyys antirasistinen pedagogiikka vähemmistöstressi mikroaggressio Woke Intersektionaalisuus Lasse Lehtonen Identiteettipolitiikka islamofobia THL Kotouttaminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


THL:n ”Tasa-arvotiedon keskuksesta” on tullut feministisen identiteettipolitiikan linnake – asiantuntijalääkärit ulos, identiteettipoliitikot sisään

Helsingin Sanomat johdattelee lukijoitaan uskomaan, ettei woke-ilmiötä ole olemassa
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

IL-kohuselvitys avasi vieraskielisille syydettävää massiivista Kela-rahamäärää, mutta kokonaisuus on vielä tuplaten pahempi – Purra: ”Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva vääjäämätön”
- Suomessa on vuosikymmenen ajan hoettu maahanmuuton olevan rikkaus. Todellisuus on päinvastainen. Olen kuvannut nyt meneillään olevaa kehitystä kaksoiskatastrofiksi, jossa kansainvaellukset kohtaavat rahapulaan itsensä ajaneen sosiaalivaltion, perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.
Uusimmat

Mielipide: Äärivasemmiston uhka on otettava vakavasti

Ruotsila ja Huhtasaari: Duunareiden vastaisku ja Trumpin USA
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää