
”Walk in” -mielenterveyspalveluihin ilman ajanvarausta – rahoitushaku avattu
Yhdistykset ja järjestöt voivat nyt hakea valtionavustusta matalan kynnyksen mielenterveysavun järjestämiseen.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kaikkien ikäryhmien mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet reippaasti. Kyseessä on merkittävä kansanterveydellinen ja yhteiskunnallinen pulma. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandmanin mukaan tilannetta voi kutsua jopa mielenterveyskriisiksi, jonka juurisyihin on nyt puututtava.
Mielenterveyden ongelmat vievät yhteisiä varojamme 11 miljardia euroa vuodessa. Poissaolot töistä ovat merkittäviä, ja jopa 55 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveyden haasteiden vuoksi. Kolmannes nuorista kokee, että työnteko on liian raskasta.
Jaana Strandmanin mielestä Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa tähän. Hänen mielestään on tullut aika herätä tähän ongelmaan yksissä tuumin ja puuttua tiukasti sen juurisyihin.
– Hallitus on käynnistänyt terveyden ja hyvinvoinnin ohjelman. Tähän vuosittainen satsaus on 35 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueiden toimintaa tuetaan myös kansanterveysohjelman täytäntöönpanolla. Mielenterveysstrategian ja itsemurhien ehkäisyohjelman toimeenpanoa jatketaan. Lasten ja nuorten terapiatakuu on aloitettu, Strandman kertoo.
– Neuropsykiatrisista haasteista kärsiville lapsille ja nuorille hallitus on osoittanut vammaispalvelulain siirron myötä reilun 20 miljoonan euron satsauksen. Psykoterapiakoulutusta tehostetaan ja uudistetaan. Tutkimuksessa on todettu kustannusten vähenevän 20 prosenttia, jos ihminen saa tarpeeksi aikaisin psykoterapiaa.
Hyvinvointialueiden merkittävää yhteistyötä sekä järjestöjen että yhdistyksien kanssa pitää korostaa. Yhdyspintatyö oppilashuoltotyössä erityisesti tiedonsiirrossa koulujen ja oppilaitosten kanssa on saatava lainsäädännöllisesti kuntoon. Tämä ennaltaehkäisee ja myös nopeuttaa lasten ja nuorten asioihin puuttumista.
– Ennaltaehkäiseviä konkreettisia toimia tulee tehdä matalalla kynnyksellä perheiden palveluissa, nuorisotyössä, työterveydessä, lastensuojelussa ja omaishoitajien kanssa. Haluan korostaa perheiden tilannetta ja vanhemmuuden tukemista jo neuvolasta ja perhesuunnittelusta lähtien.
– Olemme tässä maassa käyttäneet lähes miljardin erilaisiin mielenterveyttä edistäviin hankkeisiin. Hankkeiden vaikuttavuus on jäänyt pimentoon. Hankehärdelli tulee lopettaa ja keskittyä arjen ammattilaisten tukemiseen ennaltaehkäisevässä työssä. Mielenterveyspalvelujen vaikuttavuutta tulee arvioida ja kohdistaa tutkimusta erityisesti hoitoprosesseihin. Ihminen tulee kohdata kokonaisuutena hänen arjessaan, Strandman vaatii.
Strandmanin mukaan tarvitaan poikkihallinnollista koordinaatio-ohjausryhmää. Kumppanuutta järjestöjen ja yhdistysten kanssa tulee toteuttaa moniammatillisesti ja tehokkaasti.
– Mielenterveysongelmien syyt tulee selvittää ja tunnustaa yhteiskunnassamme, jotta päästään puuttumaan konkreettisin toimin juurisyihin. Haluan nostaa esille, että kaikkea ei ratkaista rahalla vaan tarvitsemme muutoksia toimintatapoihin ja toimintakulttuuriimme kohdata erilaisista mielenterveyden haasteista kärsivät ihmiset. Syyt voivat olla perheissä, yksinäisyydessä, johtamisessa tai päihteiden käytössä. Näihin haasteisiin puutumme nyt, jotta Suomemme on edelleen maailman onnellisin kansa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Yhdistykset ja järjestöt voivat nyt hakea valtionavustusta matalan kynnyksen mielenterveysavun järjestämiseen.

Lasten ja nuorten tarpeet on otettu laajasti huomioon hallituksen vuoden 2025 talousarvioesityksessä. Talousarviota koskevassa keskustelussa perussuomalaiset painottivat vahvasti lasten ja nuorten hyvinvoinnin merkitystä. Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Pia Sillanpää nosti puheessaan esiin vakavasti oireilevat nuoret, joiden kuntouttavan palvelun perustamiseen hallitus tekee 2,5 miljoonan euron lisäyksen.

Merkittävänä transoikeuksien puolestapuhujana tunnettu lääkäri myönsi estäneensä julkaisemasta tutkimustuloksia vuosikymmenen takaisesta hankkeesta, jonka tulokset eivät miellyttäneet häntä. Veronmaksajien rahoittaman, 10 miljoonaa dollaria maksaneen hankkeen tarkoituksena oli selvittää murrosikää jarruttavien hoitojen vaikutuksia amerikkalaislapsiin. Tutkimuksesta ei löytynyt näyttöä sille, että murrosiän lykkääminen parantaisi potilaiden mielenterveyttä. New York Timesin haastattelema kohutohtori Johanna Olson-Kennedy uskoo, että lapsille suunnattujen transhoitojen kriitikot saattaisivat hyödyntää tutkimustuloksia poliittisesti. Olson-Kennedyn toimintaa on arvosteltu tieteen vastaiseksi. Kriitikot huomauttavat, että tutkimustulosten panttaaminen estää kansaa saamasta tieteellistä tietoa aiheesta, joka jakaa amerikkalaisten mielipiteitä erittäin jyrkästi.

Kotimaisen ruuantuotannon, hyvien huoltoyhteyksien, saavutettavuuden, laajojen raaka-ainevarastojen sekä toimivan energianjakelun on oltava Suomessa kunnossa varauduttaessa mahdollisiin kriisiaikoihin. Näiden materialististen asioiden varjoon jää kansalaisten henkinen kriisinkestävyys, joka perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandmanin mielestä onkin monimutkaisempi ja haastavampi asia mitattavaksi.

Viikon suosituimmat

Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää