

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen Perusta: Pakolaisjärjestelmä vie miljardeja euroja ja tuo väkivaltaa kaduille
Valtiovarainministeriö esitti leikkauslistassaan pakolaiskiintiön tiputtamista nollaan. Esitys kuitenkin tyrmättiin jo lennosta hallituskumppanien toimesta, ja pääministeri Orpo on päin vastoin aloittanut keskustelun palestiinalaisten lasten tuomisesta hoitoon suomalaisiin sairaaloihin. Suomen Perustan tutkijan mielestä Orpon ehdotus on suomalaisten hyvinvoinnin kannalta suorastaan mielipuolinen.
Kiintiöpakolaiset, kotouttaminen ja kehitysapu olisivat helppoja säästökohteita, jotka eivät vaikuttaisi suomalaisten arkeen. Riikka Purran johtama valtiovarainministeriö esitti hiljattain julkaisemassaan leikkauslistassa yhtenä säästötoimena pakolaiskiintiön tiputtamista nollaan.
Esitys kuitenkin tyrmättiin jo lennosta hallituskumppanien toimesta, ja pääministeri Petteri Orpo on päin vastoin aloittanut keskustelun palestiinalaisten lasten tuomisesta hoitoon suomalaisiin sairaaloihin. Tämä olisi todella huono idea – monestakin syystä.
Pakolaisten auttaminen lähialueilla halvempaa
Oheisella videolla Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen keskustelevat nykyisen pakolaisjärjestelmän ongelmista, maahanmuuton hinnasta ja siitä, minkälainen auttaminen olisi tehokkainta – yhden Suomeen tuodun humanitaarisen maahanmuuttajan aiheuttamien kulujen hinnalla autettaisiin suurta määrää ihmisiä pakolaisleireillä.
Suomalaiset kannattavat tutkitusti avun keskittymistä humanitaarisen maahanmuuton sijaan lähialueille. Olisiko siis aika ryhtyä tuumasta toimeen ja laittaa loppu nykyiselle systeemille, joka on tuhoisa sekä auttajien että apua tarvitsevien näkökulmasta?
Kiintiöpakolaisia ei ole mikään pakko ottaa
Jokainen valtio saa siten itse päättää, ottaako kiintiöpakolaisia vai ei. Mitkään kansainväliset sopimukset eivät velvoita Suomea ottamaan kiintiöpakolaisia, muistuttaa valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith Suomen Uutisille. EU-maista enää vain alle puolet ottaa vastaan kiintiöpakolaisia.
Pääministeri Orpon Suomeen haluamat Gazan lapsipotilaat eivät todennäköisesti tulisi kiintiöpakolaisina vaan jollain muulla nimikkeellä. Lasten mukana tulisivat tietenkin heidän vanhempansa ja ehkä myös sisaruksensa. Olisi kuitenkin hyvin todennäköistä, että perheet pyrkisivät jäämään Suomeen pysyvästi anomalla turvapaikkaa ja perheenyhdistämistä.
Humanitaarisella maahanmuutolla kova hinta
Maahantulotavasta riippumatta tietyiltä alueilta tuleville maahanmuuttajille käy usein niin, että he eivät työllisty eivät kotoudu Suomeen. Usein vaikeudet jatkuvat toisessakin sukupolvessa. Hollannissa on laskettu, että yhden epäsopeutuvan maahanmuuttajan elinkaarikustannukset yhteiskunnalle ovat 700 000 euroa.
Suomessa emeritusprofessori Vesa Kanniainen on laskenut, että elinkaarikustannukset ovat jopa 900 000 euroa. Suomen Perusta on päätynyt saman suuntaisiin lukuihin.
Muitakin yhteiskunnallisia vaikutuksia
Taloudellisten seikkojen lisäksi pitää miettiä myös yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tutkija Samuli Salminen muistuttaa, että ne samat kansallisuudet, jotka tulevat kalliiksi suomalaisille veronmaksajille tulevat kalliiksi myös suomalaisten terveyden ja turvallisuuden kannalta, kun katsotaan esimerkiksi väkivaltarikostilastoja, joissa Lähi-itä ja Afrikka ovat rankasti yliedustettuina.
– Senkin takia on ehkä jopa lievä ilmaisu, että Orpon ehdotus on järjetön, Salminen sanoo.
Suomalaisten hyvinvoinnin kannalta Orpon ehdotus on suorastaan mielipuolinen.
– Varsinkin kun meillä on kaikki negatiiviset vaikutukset varsin hyvin tiedossa Suomesta ja muualta Euroopasta jo vuosikymmenien ajalta.
Modernin ajan ”anekauppaa”
Tulijat kuormittavat myös kuntien vuokra-asuntojonoja ja terveydenhuoltoa. Pääministeri Orpon Suomeen haluamat palestiinalaislapset menisivät tietenkin hoitojonoissa suomalaislasten ohi. Kolikon kääntöpuolena on, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ja kotouttaminen on rahakasta bisnestä monille yrityksille ja kunnille.
Salminen vertaa kiintiöpakolaisten ottamista anekauppaan, jolla ostetaan hyvää omatuntoa. Grönroos on samoilla linjoilla.
– Olen täysin vakuuttunut siitä, että auttaminen ei ole se tärkein asia näille avointen rajojen tyypeille – heille on itsetarkoitus, että tänne saadaan ihmisiä eri kulttuureista, Grönroos kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mikael Lith palestiinalaiset leikkauslistat Gaza kiintiöpakolaiset Pakolaiskiintiö Riikka Purra Kotouttaminen Petteri Orpo Vesa Kanniainen Samuli Salminen Suomen Perusta Simo Grönroos kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teemu Keskisarja: Väestönvaihto on ruma sana, mutta se on totta
Eilisessä A-studiossa Yle oli etukäteen tavoitellut asetelmaa, jossa maahanmuuton haittoja ja kustannuksia veronmaksajalle hämärretään tunnepuheella ja pöyristelyllä. Tällä kertaa Yle ei täysin onnistunut.

Perussuomalaiset: Helsinki ajaa ääripäiden asiaa – työssäkäyvät pienituloiset jäävät unohduksiin
Helsinki on tällä hetkellä hyvä paikka joko hyvätuloisille tai niille, jotka saavat koko toimeentulonsa yhteiskunnalta, arvioi Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmä. Sen sijaan työssäkäyville pieni- ja keskituloisille kaupunki ei perussuomalaisten mielestä tarjoa riittävää turvaa eikä kohtuuhintaista asumista.

PS:n Simo Grönroos väestönvaihdoksesta: ”Väestönvaihdos ei ole salaliittoteoria vaan kylmän looginen seuraus maahanmuuttopoliittisista valinnoista”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa Suomalaisuuden Liiton Suomen Mieli -julkaisussa väestönvaihdoksesta, joka ei ole salaliittoteoria vaan korkean maahanmuuton ja kantaväestön matalan syntyvyyden synnyttämä ilmiö, josta aikamme tullaan muistamaan historiankirjoissa, jos asialle ei tehdä jotain. - Suomalaisuuden pelastamiseksi tarvitaan tervettä ylpeyttä omasta suomalaisesta kulttuurista ja omista juurista, jota ilman kansallinen pelastuminen ei ole mahdollista, Grönroos kirjoittaa.

Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa eikä äärioikeistoa – Purra: ”Se on totista totta, jonka tilastot ja pikkuhiljaa jo silmätkin todentavat”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra muistuttaa maahanmuuton valtavista kustannuksista tavan kansalaiselle. - Yhä suurempi osa sosiaaliturvasta, yhä suurempi osa sotesta, ja yhä suurempi osa niin koulujen kuin vähemmistöteollisuudenkin erityispalveluista menee ulkomaalaistaustaisille. Se kaikki on pois suomalaisilta.

Vasemmiston valta kasvaa maahanmuuton myötä – pohjoismainen demokratia matkalla kohti tuensaajien diktatuuria
Ruotsidemokraatteja enemmän tai vähemmän lähellä oleva Samnytt-verkkolehti julkaisi äskettäin analyysin valtiosta, jonka väestörakenne muuttuu radikaalisti. Uudet kansalaiset antavat äänensä puolueille, jotka parhaiten ajavat heidän etujaan. Se tietää kylmää kyytiä nettoveronmaksajille.
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















