

Kansanedustaja Lulu Ranne (ps.) eduskunnassa. / Matti Matikainen
Suuren valiokunnan jäsen Lulu Ranne: ”Hallituspuolueet jyräsivät perustuslakivaliokunnan, Marin käänsi selkänsä Suomelle”
Suuren valiokunnan jäsen, kansanedustaja Lulu Ranne (ps.) moittii kovin sanoin Suomen päätöksenteon ja demokratian tilaa. Ranteen mukaan pääministeri Sanna Marin määnsi EU-tukipakettiasiassa Suomelle selkänsä. ”EU:n sääntöjä venytetään, kun se on isojen maiden etu. Kielletty toiminta sallitaan, jos se luvataan tehdä vain tämän kerran”, Ranne kiteyttää.
Ranteen kirjoitus ohessa:
Suomen talous oli jo ennen koronaa jyrkässä alamäessä. SDP:n johtama ja Keskustan tukema hallitus lähti tästä piittaamatta jo alkumetreillään paisuttamaan velkaa ja menoja holtittomasti.
Taloutemme romuttaminen jatkui 21.7.2020, kun pääministeri Sanna Marin käänsi EU-neuvotteluissa selkänsä Suomelle ja kumarsi etelään. Kyseinen neuvottelutulos tulee jäämään maamme aikakirjoihin rauhanajan kalleimpana katastrofina. Marin hyväksyi meille yhä kalliimmaksi käyvän EU-budjetin sekä 750 miljardin euron elpymisvälineen. Avustusten osuus paketista on 390 miljardia euroa, josta suomalaiset maksavat 3,4 miljardia euroa enemmän kuin saavat. Käytännössä jokainen 20-64 -vuotias suomalainen työllinen avustaa Etelä-Eurooppaa yli 1 400 eurolla. Suomen maatalouskaan ei hyödy, sillä tuki hädin tuskin korvaa aiempia leikkauksia. Jäsenmaksut nousevat 100 miljoonaa euroa vuodessa.
Väite siitä, että vientimme pelastuu, kun kaadamme lisää rahaa Etelä-Eurooppaan, on valhe, joka ei muutu todeksi, vaikka sitä kuinka toistetaan.
Pääosa avustuksista valuu ylivelkaantuneille Etelä-Euroopan matalan verotuksen ja laajan korruption maille. Tätä on perusteltu muun muassa vientimme turvaamisella koronan seurauksilta. Suomen vienti euroalueelle on kuitenkin vain noin 1/3 kokonaisviennistä. Vientimme euroalueen ulkopuolelle on jo nyt pudonnut eurovientiä rajummin ja ongelmat pahenevat. Uusien koronatartuntojen määrät Amerikoissa, Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa kasvavat yhä nopeammin. Tartuntojen määrä kasvaa miljoonalla 4 päivän välein ja ylitti 16 miljoonaa 27.7. Pandemian kiihtyessä Euroopan ulkopuolella vientinäkymät sinne hiipuvat edelleen. Väite siitä, että vientimme pelastuu, kun kaadamme lisää rahaa Etelä-Eurooppaan, on valhe, joka ei muutu todeksi, vaikka sitä kuinka toistetaan.
Elvytyspaketissa ei tosin edes ole kyse koronasta. Nyt jaetaan ilmaista rahaa maille, jotka ovat hoitaneet talouttaan huonosti jo kauan ennen koronaa. Lisätuilla ja velanotolla ei ratkaista näiden maiden rakenteellisia ja talouspoliittisia ongelmia. On myös järjetöntä kuvitella, että Euroopan kulutus ja talous lähtisivät kasvuun investoimalla velaksi velan päälle. Elvytyspaketissa onkin kyse jäsenmaiden sitomisesta tulonsiirto- ja velkaliittoon, jonka myötä EU antaa lupauksen pelastaa ylivelkaantuneet maat ikuisesti.
Pahinta on kuitenkin tila, johon EU:n ja Suomen päätöksenteko ja demokratia ovat ajautuneet. EU:n sääntöjä venytetään, kun se on isojen maiden etu. Kielletty toiminta sallitaan, jos se luvataan tehdä vain tämän kerran. Elvytyspaketilla rikotaan EU-artiklan 125 periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät saa olla vastuussa toistensa veloista. Suomen perustuslakivaliokunnan yksikäsitteinen ja velvoittava kanta on, että Suomen varojen lahjoittamista Etelä-Eurooppaan ei tule edistää. Hallituspuolueet kuitenkin jyräsivät perustuslakivaliokunnan. Pääministeri ei halua nyt keskustella kohtalokkaasta paketista eduskunnassa vaan lykkää sitä syksyyn. Sitten aikaa onkin sopivasti kulunut niin paljon, ettei pakettia voi enää solidaarisuudesta muita EU-jäsenmaita kohtaan muuttaa.
Maamme budjetti-itsenäisyyttä tai rahoituksen riittävyyttä ei saa vaarantaa muiden maiden hyväksi. Pandemian runtelemassa maailmassa Suomi tulee tarvitsemaan itse jokaisen lantin, jonka pystyy ansaitsemaan tai lainaamaan.
Ilmaista apua Suomi ei tule saamaan mistään.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: EU-elpymispaketti ei vaikuta Suomen työllisyyteen tai taloudelliseen hyvinvointiin, suomalainen veronmaksaja joutuu vain kustantamaan Etelä-Euroopan holtitonta taloudenpitoa

Tynkkyseltä kantelu oikeuskanslerille pääministerin toimista – ”näyttää kävelleen jopa perustuslakivaliokunnan yli, mikä on täysin ennenkuulumatonta”

Etelä-Euroopalle lahjarahaa – suomalaiselle autoilijalle ennätyksellinen polttoaineveron korotus

Ranne UPM:n Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta: Punavihreä politiikka ja Suomen liian korkea verotus työssään

Ranne: EU:n velka tulee jäädäkseen
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











