

Taksialan uudistukseen esitetään käytännöllisiä keinoja alan sisältä – tavoitteena turvalliset taksit jokaiselle
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä pitää keskeisenä taksien valvonnan tason nostamista jatkossa. - On paremmin valvottava sitä, kuka liikennöintiä voi harjoittaa, millä ehdoilla ja millaisia kielitaitovaatimuksia alalla on. On myös kyettävä sulkemaan pois sellaiset henkilöt, joilla on rikostaustaa. Toiminnan aikana tulee valvoa, että verot maksetaan ajallaan, vakuutukset on otettu ja asiat hoidetaan kunnolla.
Liikenne- ja viestintäministeriö alkoi jo viime vuonna valmistelemaan toimia, joilla korjataan taksialan epäkohtia ja lisätään luottamusta koko alaan.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa lakimuutoksia luottamuksen palauttamiseksi taksialaan.
Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelema arviomuistio taksilainsäädännön muutosehdotuksista valmistui keväällä.
Ulkomaalaistaustaisia kuskeja epäillään rikoksista
Uudistuksille on tarvetta, koska taksilla matkustamisesta on tullut entistä turvattomampaa. Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Ritva Elomaa kertoo MTV:n uutisille, että tämän ja viime vuoden aikana Helsingin poliisiin on kirjattu yhteensä lähes 50 rikosilmoitusta, jossa taksinkuljettajaa epäillään seksuaalirikoksesta. Tekijät ovat lähes poikkeuksetta ulkomaalaistaustaisia.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä pitää tilannetta hätkähdyttävänä.
– Ilmiö on äärimmäisen kielteinen ja on omiaan rikkomaan ihmisten luottamusta taksitoimintaa kohtaan.
Mäkelä oli tänään aamulla MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.
Taksilainsäädännön uudistuksessa Mäkelä pitää keskeisenä taksien valvonnan tason parantamista.
– On paremmin valvottava sitä, kuka liikennöintiä voi harjoittaa, millä ehdoilla ja millaisia kielitaitovaatimuksia alalla on. On kyettävä sulkemaan pois sellaiset henkilöt, joilla on rikostaustaa. Myös toiminnan aikana tulee valvoa, että verot maksetaan ajallaan, vakuutukset on otettu ja muutenkin asiat hoidetaan kunnolla.
Turvallisuus ja paikallistuntemus tärkeää
Mäkelä korostaa, että asiakkaan kokema turvallisuus ja paikallistuntemus on taksialalla tärkeää.
– Kun asiakas hyppää taksiin ja kertoo haluamansa osoitteen, asiakkaan on voitava tuntea turvallisuutta sekä sitä, että tulee ymmärretyksi ja ettei kielimuuria ole vastassa, Mäkelä sanoo.
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto on samoilla linjoilla Mäkelän kanssa valvonnan tehostamisen tarpeesta. Perholehto pohtii myös sanktioiden kiristämistä. Hänen mukaansa taksialan yrittäjät tulisi ottaa uudistukseen vahvasti mukaan.
Mäkelä toteaa, että valvonnan parantamisen käytännön keinoja onkin jo kysytty taksialan toimijoilta itseltään ministeri Ranteen johdolla valmistellussa uudistuksessa.
– Yksi alalta tullut ehdotus on, että taksiautoissa voisi esimerkiksi olla eri värinen rekisterikilpi kuin muissa autoissa. Se helpottaisi valvontaa ja tunnistamista. Käytännönläheisiä keinoja tarvitaan, koska viranomaisilla ei ole resursseja tarkastaa jokaista taksia kaduilla.
Suuret brändit herättävät luottamusta
Mäkelä kertoo omana havaintonaan, että suurten taksiketjujen ja -yritysten brändit koetaan tänä päivänä luotettaviksi.
– Ihmiset usein uskaltavat tilata auton suurelta, luotettavaksi koetulta taksiketjulta. Se silti tavallaan sotii taksiuudistuksen tarkoitusta vastaan, koska ajatuksena oli vapauttaa kilpailua ja mahdollistaa yrittäminen.
– Uudistuksen lieveilmiöt ovat kuitenkin johtaneet siihen, että taksiala on keskittynyt. Ehkä tämäkin voi jollain aikavälillä parantua, jos taksien luotettavuutta saadaan kohennettua. Tällöin uudetkin yrittäjät pääsisivät markkinoille.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- taksilainsäädäntö ulkomaalaistaustaiset taksikuskit taksiala Pinja Perholehto ulkomaalaistaustainen rikollisuus kielitaitovaatimus valvonta Taksiuudistus seksuaalirikokset Taksiliikenne Jani Mäkelä Lulu Ranne Ritva Elomaa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministeri Ranne: Taksiala tarvitsee luottamuksen palauttamista

Kolmannes tarkastetuista taksiyrittäjistä rikostapausharkintaan – miljoonien tulot ilmoittamatta, palkkoja pimitetty, kuskit nostavat työttömyyskorvausta…

Mäenpään toimenpidealoite: Polttoaineiden valmisteverot reilusti alemmaksi vuoden loppuun asti

Mäenpää tyytymätön kuljetusyritysten määräaikaiseen polttoainetukeen – hallitus unohti taksit, maanrakennusalan ja metsäkoneyrittäjät
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Onni Rostilan kolumni: Laitaoikeiston menestysresepti
Uusi Suomi: ”Ääri- ja laitaoikeisto eli oikeistopopulistit tai radikaalioikeisto ovat nousseet Euroopan suosituimmaksi puolueperheeksi”. Median nimilista kasvaa, mutta ymmärrys ei, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










