

LEHTIKUVA
Talibanien ote tiukkenee yliopistoissa: Kabulissa opiskellaan kirjaimellisesti huppu silmillä
Yksityiset yliopistot avasivat jälleen ovensa toissa maanantaina Kabulissa. Uusien vallanpitäjien myötä korkeakouluissa koitti uusi aika erityisesti naisille. Naisilta ei ole viety oikeutta opiskeluun, mutta tiedon ja sivistyksen hinta on kova.
Ja näin se menee Afganistanin islamilaisen emiraatin opetusministeriön tuliterien ohjeiden mukaan:
Yliopistojen on palkattava naispuolisia opettajia naispuolisille opiskelijoille. Jos naislehtoria ei ensihätään löydy, opinahjon on palkattava lisäksi ”vanhempia opettajamiehiä, jotka on todettu kunniallisiksi”.
Naisten ja miesten on käytettävä erillisiä sisään- ja uloskäyntejä luentorakennuksissa. Koska naiset ja miehet eivät saa oleskella samoissa tiloissa, naisten on kanssakäymisen estämiseksi saavuttava opiskelutiloihin viisi minuuttia ennen miehiä. Naisten on myös odotettava kärsivällisesti, että miehet ovat ehtineet poistua rakennuksesta oppitunnin jälkeen.
Naisopettajien puute näkyy
Opiskelutilat on jaettava miesten ja naisten puoliin ja jos erillisiä huoneita ei ole käytettävissä, tila on jaettava vähintäänkin verholla. Opiskelun apuna on käytettävä mahdollisuuksien mukaan tietotekniikkaa siten, että opettajan etäisyys erityisesti naispuolisiin oppilaisiin säilyy.
– Käytännössä tämä kaikki on hyvin vaikeasti järjestettävissä, sillä meillä ei ole tarpeeksi naispuolisia opettajia, eikä myöskään riittävästi tiloja naisten erottamiseksi omaksi joukokseen, sanoo professori, joka haluaa pitää nimensä omana tietonaan.
Silmät voi sulkea todellisuudelta
Vaikka ohjeissa ei niin suoranaisesti edellytetä, niqab verhoaa valtaosaa opiskelijoista. The Telegraph kuvailee artikkelissaan Kabulin yliopiston naisten pukeutumista Taliban-hallintoa puolustavan mielenosoituksen yhteydessä. Ilta-Sanomat siteeraa kyseistä artikkelia, jossa kerrotaan, että ”yleisössä ja puhujina nähtiin naisia, joilla vaikutti olevan kokonaan myös silmät peittävä kaapu”.
Kokoomustaustainen Seida Sohrabi kommentoi IS:n juttua Twitterissä näin:
Jos nämä kuvat eivät ole kauhuelokuvasta, niin en tiedä naisten arvosta mitään. Nainen. Säkitetty jäte. Tällaista irvokkuutta ei pitäisi koskaan ja missään suvaita. Aasikin on arvokkaampi kuin nainen tässä ideologiassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sukupuolten erottelu professori lehtori Afganistanin islamilainen emiraatti opettaja Kabul segregaatio korkeakoulu Opetusministeriö Niqab Yliopisto Seida Sohrabi Tasa-arvo
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taliban: ”Me otamme rikoksiin syyllistyneet afgaanit takaisin”

Tieto on talibaneille tykkejäkin tärkeämpää – islamistijärjestö nuuskii vihollisia paenneen hallinnon sähköposteista ja tietokannoista

Taliban tuli ja otti vallan – mikä muuttuu Afganistanissa?

Purra tyrmää sisäministeri Ohisalon esityksen: Muutaman sadan ihmisen pyörittely pakolaiskiintiössä on tekopyhää itsekorostusta

Purra: Afganistanin tytöt ja naiset olivat heikossa asemassa jo ennen Talibania – afgaanimiesten asenteet tai kulttuuriset piirteet eivät poistu asuinmaata vaihtamalla

”Tuntemattomat sotilaat” uhmaavat Talibanin valtaa – sunnien ja shiiojen konflikti jatkuu Afganistanissa

Talibanien medialinjaus: Naiset pois tv-sarjoista ja draamoista Afganistanissa
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.















