Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio: Hallitus lupaa jokaiselle pääsyn jonojen ohi yksityisiin terveyspalveluihin ja samalla säästöjä – ”Mahdoton yhtälö”

27.06.2018 |17:24

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio katsoo, että epäonnistuneen sote-uudistuksen riitaisa käsittely eduskunnassa heikentää entisestään kansalaisten luottamusta politiikkaan.

Tavio pitää riitojen syynä ennen kaikkea hallituksen antamaa mahdotonta lupausta valinnanvapaudesta. Hallitus on luvannut taata jokaiselle pääsyn jonojen ohi yksityisiin terveyspalveluihin ja samalla hankkia säästöä valtion kustannuksiin. Yhtälö on Tavion mukaan mahdoton.

Tavio pitää myös soten lainsäädäntöprosessia täysin epäonnistuneena. Sote-uudistus on kohdannut jatkuvia perustuslaillisia ongelmia, joita hallitus on lähtenyt oikomaan mutkat suoriksi vetämällä.

Eduskunnan saamien sote-esitysten perustuslainmukaisuus on Tavion mielestä hallituksen tekemien muutostenkin jälkeen yhä erittäin kyseenalainen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
9.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
10.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää