

Tavio: “On häpeällistä, ettei eurosta järjestetty kansanäänestystä – nyt tämä vääryys voidaan korjata”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio tukee kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä. Tavio toteaa, että eurosta puhuttiin aiemmin ikään kuin se olisi menestystarina vailla vertaa, mutta suomalaiset saivatkin sammon asemesta pohjattoman kaivon.
– Euron ensimmäisten vuosien aikana talouden suhdanteet osoittivat korkeuksiin. Tämä johtui Euroopan keskuspankin erittäin matalista ohjauskorkotasoista. EKP halusi auttaa Saksaa, joka maksoi vielä tuolloin yhdistymisensä taloudellista hintaa ja myös vuosituhannen vaihteessa puhjennutta teknologiakuplaa.
Asuntokuplia, velkaantumista ja julkista tuhlaamista
Tavion mukaan tuohon aikaan kuviteltiin naiivisti, että yksi koko sopii kaikille ja että euroalue kannattaisi integroida yhtenäiseksi alueeksi, jossa kaikki ovat yhtä onnellista europerhettä.
– Yhteisvaluutta ja Keski-Eurooppaa hyödyttänyt korkotaso aiheuttivat euroalueen reunamaissa kuitenkin asuntokuplia, velkaantumista, julkista tuhlausta ja liian kapeaa liikkumavaraa talouspolitiikassa, Tavio kertaa.
– Euromaita markkinoitiin riskittöminä ja rahaa lainattiin innolla. Euro kiihdytti talouden ylämäkeä historiansa alkuvuosina. Mutta kun ymmärrettiin, että koska euromaat eivät voi itse painaa euroja, ne ovat pidemmällä aikavälillä maksukyvyttömyysuhan alla. Tämä hermostutti markkinat ja ajoi useat euromaat rahoitusumpikujaan.
Euron tukipaketit ovat pohjaton kaivo
Tavio toteaa, että euro haittaa korkean hintatason maiden, kuten Suomen, kilpailukykyä, kun taas ylivelkaantuneilla mailla, kuten Kreikalla, euro ylläpitää velkavankeutta.
– Euron tukipaketit ovat pohjaton kaivo, koska pieni Kreikan kansa ei voi millään maksaa jättimäistä velkaansa. Italia ja Portugali kaatuvat Kreikan perässä ja tavallisen kansalaisen kärsimykset kasvavat. Tavallinen kansa maksaa. Perussuomalaiset tietävät tämän ja ovat oikeassa.
– Helppoja reittejä ulos taloudellisesta ahdingosta ei ole. Eurosta on tullut kuuma peruna, jota on helpompi heitellä kädestä kouraan kuin tarttua siihen, Tavio toteaa.
Perussuomalaisten varoitukset kävivät toteen
Eurokriittiset perussuomalaiset ovat varoittaneet euron ongelmista.
– Nyt myös nobelistit ja pääekonomistit tulevat meidän linjoillemme yksi toisensa jälkeen. Kasvava joukko asiantuntijoita näkee, että oli virhe liittyä euroalueeseen. Korkeintaan siitä on erimielisyyttä, onko euroalueesta eroaminen järkevää juuri tällä hetkellä, Tavio sanoo.
– On kansanvallan kannalta häpeällistä, että eurosta ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei edes annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Nyt tämä vääryys voitaisiin korjata ja pelastaa se mikä vielä on pelastettavissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Rikollisten karkotusautomaatti toisi säästöä

Turun johto korottaa toimitusjohtajan palkkaa – vain perussuomalaiset vastustivat

Tavio: Johdon palkkojen salailun on loputtava

EKP huolissaan uudistusten hidastumisesta – hidas talouskasvu onkin nyt populistien syytä
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää