

MATTI MATIKAINEN
Tavio: Perussuomalaisten tavoite on jättää Suomi tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio korosti ryhmän kesäkokouksessa Joensuussa, että perussuomalaisia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. – Suomessa tarvitaan konkreettisia ja realistisia keinoja huonompiin aikoihin varautumiseksi ja valtion talouden korjaamiseksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio läksyttää ankarasti hallituksen arvovalintoja ja vastuutonta talouspolitiikkaa. Tavio puhui torstaina perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Joensuussa.
– Pääministeri Antti Rinteen vihervasemmistolainen hallitus on toiminut vasta muutamia kuukausia, mutta jo nyt on vahvistettu, että Suomen velkaantuminen jatkuu ja velkataakka kasvaa jopa pelättyä nopeammin. Myös työllisyysnäkymät ovat notkahtaneet, Tavio sanoi.
Miljardiluokan tuhlailun on loputtava
Hän korosti, että valtion velkaantuminen ei ole väistämätöntä, vaan se on seurausta huonoista poliittisista päätöksistä.
– Poliittisen eliitin harrastaman miljardiluokan tuhlailun on loputtava. Perussuomalaisten linja on, että valtio ei voi jakaa sellaista, mitä sillä ei ole. Jos rahat eivät riitä, pitää joko karsia menoja tai ratkaista, miten rahaa saadaan lisää. Perussuomalaisten tavoite on jättää Suomi tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.
Perussuomalaisille oma maa tulee ensin
Tavio vaati, että Suomelle haitallisesta maahanmuutosta ja tuhlailevasta kehitysavusta täytyy siirtää rahaa muun muassa hoitajamitoitukseen, koulutukseen ja poliisien resurssien nostamiseen.
– Nämä ovat arvovalintoja. Kyse on siitä, mitkä asiat nostetaan tärkeysjärjestyksessä korkeimmille sijoille. Perussuomalaisille etusijalla ovat suomalaiset. Meille oma maa ja sen kansalaisten hyvinvointi tulee ensin.
– Kun nyt tarkastellaan, mihin suuntaan Suomea viedään nykyisen vihervasemmistohallituksen käsissä, on helppoa huomata, että Perussuomalaisia tarvitaan eduskunnassa enemmän kuin koskaan, Tavio sanoi.
Maailman heikkenevä taloustilanne vaikuttaa suoraan Suomeen.
– Juuri tämän takia Suomessa tarvitaan konkreettisia ja realistisia keinoja huonompiin aikoihin varautumiseksi ja valtion talouden korjaamiseksi.
– Vihervasemmistohallitus siirtelee ongelmaa tulevaisuuteen. Odottelun ja aikaansaamattomuuden sijaan nyt tarvitaan perussuomalaista politiikkaa, joka asettaa kotimaan päätöksenteossa etusijalle, Tavio korosti.
Tavalliset suomalaiset maksumiehinä
Vihervasemmiston ja kokoomuksen globalistit ja federalistit murehtivat ulkomaalaisten hyvinvoinnista. Perussuomalaiset sen sijaan puolustavat suomalaisten hyvinvointia.
Pääministeri Rinteen tavoite siitä, että työllisten määrä kasvaa 60 000:lla, uhkaa jäädä pelkäksi toiveeksi.
– Tuon työllisyystavoitteen ympärille hallitus on kuitenkin rakentanut kokonaisen toiveiden tynnyrin, jonka keskiössä on oletus itsestään tapahtuvasta hyvästä talouskasvusta ja työllisyysasteen noususta. Vihervasemmiston politiikka onkin pelkkää haihattelua, jonka maksumiehiksi tavalliset suomalaiset veronmaksajat joutuvat, Tavio sanoi.
Talouden ongelmia ei ratkaista väestönsiirroilla
Tavio ihmettelee, miksi Suomessa on monissa päättävissä pöydissä pitkään ollut vallalla ajattelutapa, että työttömyyttä, väestön vanhenemista ja julkisen sektorin kestävyysongelmaa tulisi ratkaista massamaahanmuutolla eli käytännössä matalasti koulutettua ulkomaalaista halpatyövoimaa haalimalla.
– Tällainen lähestymistapa on täysin väärä. Laajamittaiset väestönsiirrot eivät ole ratkaisu talouden saati kehitysmaiden ongelmiin. On huomattava varsinkin, etteivät Suomeen sosiaaliturvan perässä saapuvat ulkomaalaiset usein työllisty, vaan jäävät veronmaksajien elätettäväksi.
Myös työperäinen maahanmuutto on ongelmallista silloin kun se tapahtuu matalapalkka-aloille, sillä samanaikaisesti suomalainen työvoima katoaa näiltä aloilta pikkuhiljaa kokonaan. Näin on käymässä muun muassa rakennusalalla.
– Perussuomalaiset ovat pitkään oikoneet harhaluuloja maahanmuuttokeskustelussa ja nyt koko Suomen kansakunta on heräämässä siihen, ettei massamaahanmuutolla ratkaista ongelmia – vaan ainoastaan pahennetaan olemassa olevia sekä luodaan uusia ongelmia. Suomen sisäiset ongelmat ovat korjattavissa suomalaisilla keinoilla.
Suomea rakennettava tuleville sukupolville
Perussuomalaiset esittelee myöhemmin tulevassa vaihtoehtobudjetissaan konkreettisia keinoja talouden ja työllisyyden parantamiseksi. Tavio korosti, että raha ei kuitenkaan ole perussuomalaisen arvomaailman tärkein arvo.
– Olemme ennen kaikkea maailmankatsomuksellinen puolue. Olemme Suomen ainoa kansallismielinen kansanliike. Haluamme rakentaa Suomea suomalaisin voimin – tuleville suomalaisille sukupolville.
– Perussuomalaiset on puolue, joka puolustaa suomalaista työtä ja yrittämistä. Perussuomalaiset on puolue, joka vaalii oikeudenmukaisuutta ja kantaa huolta heikommassa asemassa olevista. Ennen kaikkea perussuomalaiset on puolue, joka puolustaa meille pyhää Suomen maata, kun muut puolueet eivät sitä enää tee, Tavio sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Ulkomaalaisten raiskausaalto pysäytettävä

Halla-aho: Media ja muut puolueet tietävät, että me olemme ainoa todellinen vaihtoehto vallitseville totuuksille

Varapuhemies Eerola: Se, että meillä on Suomessa omastakin takaa tukien varassa eläviä ihmisiä, ei ole peruste hankkia ulkomailta lisää elätettäviä
Viikon suosituimmat

Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.
















