

LEHTIKUVA
Tel Avivin hallinto-oikeus päätti: Palestiinalaiset seksuaalivähemmistöt oikeutettuja turvapaikkaan Israelissa
Tel Avivin hallinto-oikeus päätti 4.2., että seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vaarassa olevat seksuaalivähemmistöön kuuluvat palestiinalaiset voivat hakea turvapaikkaa Israelista.
Tuomari Michal Agmon-Gonen hyväksyi Länsirannalta kotoisin olevan palestiinalaisen valituksen, jonka maahanmuuttovirasto oli hylännyt. Maahanmuuttoviraston kanta oli, että kaikki palestiinalaiset eivät ole YK:n pakolaissopimuksen alaisia, joten Israel ei ole velvollinen tarjoamaan turvapaikkaa palestiinalaisille.
Valituksen tehnyt palestiinalainen on asunut Israelissa vuodesta 2015 ja sanoo, että hänen henkensä on vaarassa palestiinalaisalueilla hänen seksuaalisen identiteettinsä vuoksi.
Taustalla pakkoavioliitto
Palestiinalainen kuvaili valituksessaan, kuinka hänen isänsä ja sukulaisensa olivat pahoinpidelleet häntä, koska hän oli kieltäytynyt naimasta naista, jonka vanhemmat olivat hänelle valinneet.
Palestiinalainen ymmärsi, että hänen henkensä oli vaarassa. Hän pakeni Israeliin. Israelissa palestiinalainen sai yhteyden viranomaisiin ihmisoikeusjärjestön kautta, joka auttaa seksuaalivähemmistöön kuuluvia arabeja hakemaan oleskelulupaa. Hakemus hylättiin ensin, mutta jatkokäsittelyn jälkeen hän sai väliaikaisen luvan.
Sopimus koskee myös palestiinalaisia
Tuomari Agmon-Gonen hylkäsi maahanmuuttoviranomaisen kannan turvapaikkaa hakevista palestiinalaisista ja totesi, että YK:n pakolaissopimus koskee Länsirannan palestiinalaisia. Hallinto-oikeus päätti, että heillä on oikeus hakea turvapaikkaa seksuaalisen ja poliittisen vainon perusteella.
Palestiinalaisten avun antamisesta vastaava YK:n alainen palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA kertoo verkkosivuillaan, että YK:n pakolaissopimus ei koske palestiinalaisia, jotka saavat suojelua tai apua UNRWA:lta.
Israelin sisäministeri valittaa päätöksestä
Sisäministeri Moshe Arbel ilmoitti tuomion julkistamisen jälkeen, että aikoo valittaa tuomari Agmon-Gonenin päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.
Aguda (Israelin seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestö) ilmaisi pöyristyksensä sisäministeri Arbelin ilmoituksesta. Järjestön mukaan sisäministerin valituspäätös on ristiriidassa demokraattisen valtion velvollisuuksien kanssa. Demokraattinen maa puolustaa niitä, joita vainotaan heidän identiteettinsä vuoksi.
Järjestö korosti lisäksi, että sisäministerin toiminta on räikeää myös siksi, että Israel pyrkii esittäytymään maailmalle sodan keskelläkin seksuaalivähemmistöille ystävällisenä maana.
Ex-vihreä nosti asian keskusteluun
Kirjailija Jarkko Tontti kirjoitti:
Palestiinalaiselle homomiehelle myönnettiin turvapaikka Israelissa.
"…his life is at risk in the Palestinian territories due to his sexual identity."#israel #palestiina #LGBTQ https://t.co/o6ePskiBme
— Jarkko Tontti (@jarkkotontti) February 5, 2024
Tontti työskenteli 2000-luvun alussa vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä. Vuosina 2011–2014 hän oli kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja ja vuosina 2013–2019 PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen. Tontti on ollut myös ihmisoikeusjärjestö Seta ry:n hallituksen jäsenenä vuosina 2007–2009.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Moshe Arbel Michal Agmon-Gonen Länsiranta YK:n pakolaissopimus Tel Aviv palestiinalaiset UNRWA turvapaikanhaku Jarkko Tontti Pakkoavioliitot Israel Seksuaalivähemmistöt Ihmisoikeudet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi keskeyttää tukensa YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle

”From the River to the Sea” – Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistys järjesti mielenosoituksen holokaustin uhrien muistopäivänä

Yhdysvaltain kongressi järjesti kuulemisen UNRWA:n terrorismikytköksistä – todisteet kertovat, että järjestöstä on tullut osa sodan rintamaa

Kehitysyhteistyön sopeutukset tarkentuvat – vähennyksiä muun muassa monenkeskiseen yhteistyöhön ja humanitaariseen apuun

Alko rajoitti israelilaisten tuotteiden myyntiä – Junnila: Unohtuivatko alkoholilain tasapuolisuus- ja syrjimättömyysvaatimukset?

Oikeusministeri Leena Meri: Pakkoavioliitot ovat ihmiskauppaa
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.
















