Oikeusministeriössä laitetaan laittomat aseet kuriin – aserikosten rangaistusten ankaroittaminen valmistelussa

Huhtasaari torppaa Mario Draghin ehdotuksen uudesta EU-yhteisvelasta: ”EU:ssa tarvitaan lisää yksityistä rahaa”

Perussuomalaisten Koskela: Kännyköiden käyttöä rajoitettava myös välitunneilla

Eerola: Monikulttuurisuuden varjolla ei voi hyväksyä lasten silpomista

Hallituksen ajamat laajennukset paikalliseen sopimiseen parantaisivat yritysten välistä yhdenvertaisuutta – Bergbom: Parhaassa tapauksessa paikallinen sopiminen on keino työpaikkojen pelastamiseksi

Purra: Paikallinen sopiminen helpottaa seuraavan työntekijän palkkaamista

Suvaitsevaisuus tuhoaa urheilujätti Niken brändiä: Woke-sekoilu sulatti pois yli viidesosan yhtiön arvosta

Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut

Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään

Riski kasvaa Pohjolassa kaiken aikaa – venäläiset sabotöörit kartoittavat iskukohteita koptereilla

Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa

Jarkko Tontti

Jarkko Tontin Hamasin hyödylliset idiootit -kirjoitus todentaa neutraaliksi naamioidun journalismin seuraukset

Tel Avivin hallinto-oikeus päätti 4.2., että seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vaarassa olevat seksuaalivähemmistöön kuuluvat palestiinalaiset voivat hakea turvapaikkaa Israelista.

Tuomari Michal Agmon-Gonen hyväksyi Länsirannalta kotoisin olevan palestiinalaisen valituksen, jonka maahanmuuttovirasto oli hylännyt. Maahanmuuttoviraston kanta oli, että kaikki palestiinalaiset eivät ole YK:n pakolaissopimuksen alaisia, joten Israel ei ole velvollinen tarjoamaan turvapaikkaa palestiinalaisille.
Valituksen tehnyt palestiinalainen on asunut Israelissa vuodesta 2015 ja sanoo, että hänen henkensä on vaarassa palestiinalaisalueilla hänen seksuaalisen identiteettinsä vuoksi.
Taustalla pakkoavioliitto
Palestiinalainen kuvaili valituksessaan, kuinka hänen isänsä ja sukulaisensa olivat pahoinpidelleet häntä, koska hän oli kieltäytynyt naimasta naista, jonka vanhemmat olivat hänelle valinneet.
Palestiinalainen ymmärsi, että hänen henkensä oli vaarassa. Hän pakeni Israeliin. Israelissa palestiinalainen sai yhteyden viranomaisiin ihmisoikeusjärjestön kautta, joka auttaa seksuaalivähemmistöön kuuluvia arabeja hakemaan oleskelulupaa. Hakemus hylättiin ensin, mutta jatkokäsittelyn jälkeen hän sai väliaikaisen luvan.
Sopimus koskee myös palestiinalaisia
Tuomari Agmon-Gonen hylkäsi maahanmuuttoviranomaisen kannan turvapaikkaa hakevista palestiinalaisista ja totesi, että YK:n pakolaissopimus koskee Länsirannan palestiinalaisia. Hallinto-oikeus päätti, että heillä on oikeus hakea turvapaikkaa seksuaalisen ja poliittisen vainon perusteella.
Palestiinalaisten avun antamisesta vastaava YK:n alainen palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA kertoo verkkosivuillaan, että YK:n pakolaissopimus ei koske palestiinalaisia, jotka saavat suojelua tai apua UNRWA:lta.
Israelin sisäministeri valittaa päätöksestä
Sisäministeri Moshe Arbel ilmoitti tuomion julkistamisen jälkeen, että aikoo valittaa tuomari Agmon-Gonenin päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.
Aguda (Israelin seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestö) ilmaisi pöyristyksensä sisäministeri Arbelin ilmoituksesta. Järjestön mukaan sisäministerin valituspäätös on ristiriidassa demokraattisen valtion velvollisuuksien kanssa. Demokraattinen maa puolustaa niitä, joita vainotaan heidän identiteettinsä vuoksi.
Järjestö korosti lisäksi, että sisäministerin toiminta on räikeää myös siksi, että Israel pyrkii esittäytymään maailmalle sodan keskelläkin seksuaalivähemmistöille ystävällisenä maana.
Ex-vihreä nosti asian keskusteluun
Kirjailija Jarkko Tontti kirjoitti:
<blockquote class="twitter-tweet" data-width="500" data-dnt="true">
Palestiinalaiselle homomiehelle myönnettiin turvapaikka Israelissa.
&quot;&#8230;his life is at risk in the Palestinian territories due to his sexual identity.&quot;<a href="https://twitter.com/hashtag/israel?src=hash&amp;ref_src=twsrc%5Etfw">#israel</a> <a href="https://twitter.com/hashtag/palestiina?src=hash&amp;ref_src=twsrc%5Etfw">#palestiina</a> <a href="https://twitter.com/hashtag/LGBTQ?src=hash&amp;ref_src=twsrc%5Etfw">#LGBTQ</a> <a href="https://t.co/o6ePskiBme">https://t.co/o6ePskiBme</a>
&mdash; Jarkko Tontti (@jarkkotontti) <a href="https://twitter.com/jarkkotontti/status/1754393873764278443?ref_src=twsrc%5Etfw">February 5, 2024</a></blockquote>
<script async src="https://platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>
Tontti työskenteli 2000-luvun alussa vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä. Vuosina 2011–2014 hän oli kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja ja vuosina 2013–2019 PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen. Tontti on ollut myös ihmisoikeusjärjestö Seta ry:n hallituksen jäsenenä vuosina 2007–2009.
&nbsp;

Tel Avivin hallinto-oikeus päätti: Palestiinalaiset seksuaalivähemmistöt oikeutettuja turvapaikkaan Israelissa

Parodiahahmo Titania McGrathin &#8220;isä&#8221; vertaa woke-ideologiaa 1600-luvun noitavainoon, jossa kirkuvat ja sormella osoittelevat pikkutytöt saivat tuomioistuimen tuomitsemaan kaksikymmentä &#8220;noitaa&#8221; kuolemaan. Samanlaiset, omasta vallastaan huumaantuneet aktivistit yrittävät nykyään hankkia vääristä ajatuksista syytetyille ihmisille potkut. 
Englantilainen kirjailija ja toimittaja Andrew Doyle esiintyi Porissa Suomalaisuuden Liiton järjestämässä keskustelussa kertomassa uudesta teoksestaan The New Puritans – How the Religion of Social Justice Captured the Western World (&#8220;Uusi Puritanismi – Kuinka sosiaalisen oikeudenmukaisuuden uskonto valtasi länsimaailman&#8221;). Keskustelu on <a href="https://www.mtv.fi/sarja/suomiareena-1467/andrew-doyle-uudet-puritaanit-ja-liberaalien-arvojen-rapautuminen-20594849">katsottavissa</a> MTV Katsomossa.
Doylen avauspuheenvuoron jälkeen woke-ideologiaa <a href="https://www.suomenuutiset.fi/maailmankuulu-parodiahahmo-titania-mcgrath-kavi-suomiareenalla-puhumassa-wokesta-onni-rostilan-ja-jarkko-tontin-kanssa/">analysoivat</a> juristitaustaiset kansanedustaja Onni Rostila (ps) ja kirjailija Jarkko Tontti. Suomen Uutisten toimittaja haastatteli Doylea SuomiAreenan tapahtuman jälkeen.
<h4>Pikkutyttöjen joukkohysteria johti noitavainoon</h4>
Kirjassaan Doyle vertaa woke-ideologiaa kuuluisiin Salemin noitavainoihin, jotka tapahtuivat Englannista Amerikkaan muuttaneiden puritaanien keskuudessa. Vuonna 1692 Salemin kaupungissa nuoret, 9-17 -vuotiaat tytöt alkoivat saada selittämättömiä, kaatumataudin kaltaisia kohtauksia, joista he syyttivät kylässä asuvia &#8220;noitia&#8221;.
Joukkohysteria sai valtavat mittasuhteet. Yhtäkkiä noitia nähtiin kaikkialla. Yhä useammat teinitytöt kokivat joutuneensa noituuden uhreiksi. Yli kaksi sataa ihmistä joutui oikeuden eteen noituudesta syytettyinä, ja parikymmentä teloitettiin. Lisäksi viisi noituudesta epäiltyä kuoli vankilassa.
Doylen mielestä &#8220;eletty kokemus&#8221; on woke-ideologian ydinkohtia. Jos joku &#8220;kokee&#8221; olevansa noituuden tai rasismin tai syrjinnän uhri, tätä kokemusta ei saa kyseenalaistaa. Salemin noitavainot eivät johtuneet siitä, että pikkutytöt alkoivat yhtäkkiä kirkua ja osoitella &#8220;noitia&#8221; sormellaan, vaan siitä, että vallanpitäjät lähtivät mukaan teinityttöjen harhoihin ja käynnistivät noitaoikeudenkäynnit.
<h4>Natsijankutusta ja taistelua sanojen merkityksistä</h4>
Andrew Doyle kertoo varttuneensa katolisena. Hän on jo pitkään elänyt avoimesti homoseksuaalina ja kannattaa sosiaaliliberalismia, eli laajoja ihmisoikeuksia ja hyvinvointivaltiota. Hän on myös ehdoton rasismin vastustaja. Siitä huolimatta jopa häntä on haukuttu &#8220;natsiksi&#8221;.
Doylelle woke-ideologia edustaa totalitarismia liberalismin nimissä: sensuuria, uuskielisyyttä, ryhmäidentiteettejä ja sortaja/uhri-valtarakenteita. Wokettajille oma, subjektiivinen kokemus on kaiken mittapuu. He ovat äänekäs vähemmistö, jonka edessä vallanpitäjät alistuvat.
&#8211; Jos he kokevat, että sinä olet &#8220;natsi&#8221; tai &#8220;TERF&#8221; tai jotain muuta niistä lukuisista sanoista, jotka periaatteessa tarkoittavat vain &#8220;noitaa&#8221; tai &#8220;vääräoppista&#8221;, niin pelkkä syytös riittää. Todisteita ei tarvitse esittää, Doyle sanoo.
&#8211; Nykyään Twitter on täynnä animehahmon näköisiä aktivisteja, joilla on värikäs tukka ja jotka kirkuvat jatkuvasti sanaa &#8220;natsi&#8221;, vaikka eivät edes tunne historiaa sen vertaa, että tietäisivät, mitä se tarkoittaa.
&#8211; Nuortenkirjailija J. K. Rowlingia kutsutaan fasistiksi, TERFiksi ja transfoobikoksi. Ja häntä haukkuvat ovat pikkutyttöjä, jotka nauttivat uhriutumisen antamasta vallasta.
<h4>Kulttuurisota on kielellinen kamppailu</h4>
Doyle on huolissaan siitä, että sanat menettävät merkityksensä. Jos natseja, rasisteja, homofobeja ja seksistejä aletaan nähdä joka puolella, vaikka se ei olisikaan totta, kyseiset termit kärsivät inflaation.
&#8211; Kun minä näen, että jotakuta haukutaan netissä rasistiksi tai natsiksi, minä oletan automaattisesti, että se ei ole totta, koska 99 prosentissa tapauksista syytös ei ole totta.
&#8211; Kulttuurisota on pitkälti kielellinen kamppailu. Kyse on siitä, kuka pääsee määrittelemään sanojen merkityksen ja sen, miten me hahmotamme todellisuutta, Doyle sanoo.
<h4>Titanian esikuvat ovat todellisuudessa</h4>
Suomen Uutiset kysyi Doylelta, mistä hän sai idean Titania McGrath -parodiahahmoon. Titania on valkoihoinen, etuoikeutettu, nuori nainen, joka on aivan valtavan edistyksellinen: todellinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden esitaistelija.
Doyle kertoi, että Titanian esikuvat ovat todellisuudessa, koska maailma on täynnä hänen kaltaisiaan nuoria naisia, jotka julistavat ylimielisinä woke-ideologiaansa. Erityisen paljon heitä on Twitterissä, joten se oli sopiva alusta myös parodiahahmolle.
&#8211; Tyrannit vihaavat satiiria, Doyle sanoo. Ja suvaitsevaisto vihaa Titaniaa todella paljon.
<h4>Parodiasta on tullut totta</h4>
Doyle nautti siitä, että alussa kukaan ei tiennyt, kuka Titanian hahmon takana on. Kirjoittajan henkilöllisyys paljastui vasta sen jälkeen, kun Titania oli julkaissut ensimmäisen kirjansa (&#8220;Woke: opas yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen&#8221;) joka on saatavilla myös suomeksi. Monet Titanian satiirisesti ehdottamat asiat ovat toteutuneet.
&#8211; Se on pelottavaa, Doyle sanoo.
Woke-ideologia tarjoaa &#8220;edistyksellisille&#8221; ihmisille tekosyyn toimia kuten Titania ja laukoa ylimielisiä &#8220;totuuksiaan&#8221; hyvyyden kaapuun verhoutuneena, Doyle sanoo. Ideologiansa siivittämänä ihminen kokee olevansa &#8220;hyvä ihminen&#8221; ja &#8220;historian oikealla puolella&#8221;, vaikka tekisi asioita, jotka ovat pahoja, vääriä tai jopa sadistisia. Lähes kaikki maailman diktaattorit ovat kokeneet olevansa &#8220;enkelien puolella&#8221;.
<h4>Yhteiskunnan pitää puolustaa musliminaisia &#8211; ei imaameja</h4>
Andrew Doyle korostaa itse olevansa sosiaaliliberaali ja avoimen maahanmuuton kannattaja. Hän ei ole silti sokea islamin Britanniassa aiheuttamille ongelmille.
Doylen mielestä viranomaiset ovat tehneet virheen lähtiessään myötäilemään vanhoillisia imaameja sen sijaan, että puolustaisivat musliminaisten oikeuksia. Sama ilmiö näkyy siinä, että suvaitsevaisto ei ole ollut kovin kärkäs puolustamaan Iranissa huivipakkoa vastaan kapinoivia naisia.
Monikulttuurisuusideologia ei toimi, sillä samassa yhteiskunnassa ei voi olla eri sääntöjä eri ryhmille. Doyle korostaa olevansa ehdoton uskonnonvapauden kannattaja, mutta ei voi hyväksyä sharia-tuomioistuimia.
Woke-ideologia perustuu intersektionaaliseen &#8220;uhrihierarkiaan&#8221; ja ihmisten jakamiseen eri ryhmiin. Ihmistä kohdellaan ryhmän jäsenenä, ei yksilönä. Pitkälle vietynä tämä johtaa rotuerotteluun ja segregaatioon. Esimerkkinä Doyle kertoo päiväkodeista, joissa vanhempainillat järjestetään ihonvärin mukaan jaetuissa ryhmissä.
<h4>Uudet vähemmistöryhmät ovat vallanneet Priden</h4>
Nuorelle Andrew Doylelle Pride-kulkue oli turvallinen paikka, jossa hän saattoi vihdoinkin avoimesti pitää poikaystäväänsä kädestä. Nyt monet homot tuntevat, että eivät ole enää tervetulleita Pride-kulkueeseen. Pridestä on tullut yleinen suvaitsevaisuuskarnevaali.
Pride-ideologia keskittyy intersektionaalisuuden hengessä luomaan yhä uusia ryhmäidentiteettejä, joiden kaikkien on saatava oma juovansa sateenkaarilippuun. Jotkut näistä uusista ryhmistä &#8211; kuten transaktivistit &#8211; vaativat erittäin äänekkäästi ja aggressiivisesti &#8220;oikeuksiaan&#8221;, kuten oikeutta päästä naisten pukuhuoneisiin.
Jos perinteiset lesbot ja homot uskaltavat olla eri mieltä siitä, voiko naisella olla pippeli, transaktivistit kutsuvat heitä &#8220;transfobeiksi&#8221;. Doylen mielestä tämä on vahingollista aidosti transseksuaalisten ihmisten asialle.
Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut Doyle jatkoi Porista matkaansa Helsinkiin. Hän toivoi, ettei törmäisi siellä Pride-lippuihin.

Maailmankuulu woke-parodiahahmo Titania McGrath SuomiAreenassa: “Kulttuurisota on  kielellinen kamppailu – kyse siitä, kuka määrittelee sanojen merkityksen ja sen, miten hahmotamme todellisuutta”

SuomiAreenassa puhuttiin perjantaina woke-ideologiasta. Pohjustuksen aiheesta esitti englantilainen kirjailija-toimittaja Andrew Doyle, joka on luonut maailmankuulun, tuimasti wokettavan hahmon Titania McGrathin. Doylen uudessa kirjassa käydään läpi kehitystä, kuinka Woke-aktivismi ja identiteettipolitiikka on varsin lyhyessä ajassa noussut uhkaamaan länsimaista liberaalia demokratiaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ja kirjailija Jarkko Tontti näkevät wokessa paljon uskonnollisia piirteitä.

Kirjailija Andrew Doyle puolustaa tuoreessa kirjassaan The New Puritans – How the Religion of Social Justice Captured the Western World (”Uusi Puritanismi – Kuinka sosiaalisen oikeudenmukaisuuden uskonto valtasi länsimaailman”). liberaaleja arvoja ja sosiaaliliberalistista maailmankuvaa woke-ajattelua vastaan.
Kotimaisessa tutkimuksessa wokea on luonnehdittu <a href="https://www.suomenuutiset.fi/woke-on-moderni-riita-ideologia-jonka-maarittamat-ongelmat-asettuvat-normaalivaeston-arkisen-ymmarryksen-ulottumattomiin/">riita-ideologiaksi</a>, jonka määrittämät ongelmat asettuvat tavallisten suomalaisten ymmärryksen ulottumattomiin.
<blockquote>Kuvitelkaapa, että teille olisi 10 vuotta sitten kerrottu, että vuonna 2023 kansanedustajat keskustelevat parlamentissa vitsien kriminalisoinnista.</blockquote>
Yhdysvaltojen yliopistokampuksilta muualle läntiseen maailmaan levinnyt woke on vallannut tilaa hämmästyttävän nopeasti. Doyle antoi tästä esimerkin ja kehotti muistelemaan, millaista elämämme oli vain 10-12 vuotta sitten.
-Kuvitelkaapa, että teille olisi 10 vuotta sitten kerrottu, että vuonna 2023 kansanedustajat keskustelevat parlamentissa vitsien kriminalisoinnista. Tai että sarjakuvia ja kirjoja hävitetään niiden sisältämien vääräoppisten ajatusten vuoksi. Tai että poliitikot alkavat panikoida kun heiltä kysytään, mikä on nainen. Tai että miessukupuolinen henkilö voidaan valita vuoden naiseksi.
-Kaikkea tätä kutsutaan woke-piireissä edistykselliseksi, mutta se ei ole sitä. Tosiasiassa woke tuottaa yhteiskuntaan ja kulttuuriin pelkkää taantumusta.
<h4>Ihmissuhteista tuli wokessa vallankäyttöä</h4>
Woke-ideologia onkin todellinen antiteesi vapausaatteelle. Woke pyrkii kontrolloimaan kieltä, käyttäytymistä ja ajattelua. Samalla woken ytimessä on syvään juurtunut usko moraaliseen ylemmyyteen.
Teoksessaan Doyle analysoi woken ”uudeksi puritanismiksi”. Kirjailija on havainnut woken ytimestä muutamia keskeisiä uskomuksia.
-Ensinnäkin wokeen kuuluu sensuuri. Edistyksellisenä itseään pitävä woke-väki katsoo, että sanat voivat vahingoittaa ja siksi sensuuri tai ”cancelointi” on välttämätöntä. Sitä voivat toteuttaa joko valtio, teknologiayhtiöt tai muut yhteisöt.
Wokeen kuuluu Doylen mukaan olennaisesti myös identiteettipolitiikka ja tapa hahmottaa ihmisten väliset suhteet vallankäyttönä.
-Woke-ideologian maailmankatsomuksessa ihmisiä ei enää nähdä yksilöinä, vaan oman viiteryhmänsä edustajina. Ryhmä voidaan määritellä esimerkiksi etnisen taustan, sukupuoli-identiteetin tai seksuaalisuuden perusteella. Lisäksi ihmisten oletetaan kuuluvan joko etuoikeutettujen sortajien tai alistettujen ryhmään.
Todelliseen tai kuviteltuun uhrin asemaan joutuminen, tai jopa hakeutuminen onkin woke-ideologiaan <a href="https://www.suomenuutiset.fi/mita-amerikkalaiset-edella-sita-suomalaiset-perassa-uhriutumisesta-ja-loukkaantumisesta-tuli-someajan-modernia-vallankayttoa/">kiinteästi liittyvä vallankäytön muoto</a>.
Doylen mukaan keskeistä wokessa on myös subjektiivisten kokemusten nostaminen objektiivisen todellisuuden yläpuolelle. Tänä päivänä woke-piireissä lähdetäänkin esimerkiksi uskomuksesta, jonka mukaan yksilön sukupuoli määräytyy henkilökohtaisen sukupuolikokemuksen mukaan.
<h4>Jopa kirjoja arvioidaan kirjoittajan seksuaalisuuden kautta</h4>
Doylen avauspuheenvuoron jälkeen woke-ideologiaa analysoivat juristitaustaiset perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ja kirjailija Jarkko Tontti.
<blockquote>Kirjallisuusmaailma oli varsin erilainen vielä 10 vuotta sitten.</blockquote>
Lakimiehen työstä jo yli 15 vuotta sitten vapaaksi kirjailijaksi siirtynyt Tontti julkaisi itse viime vuonna woke-teemaan liittyvän esseekokoelman nimeltään <a href="https://docendo.fi/sivu/tuote/tarkoituksista-ja-keinoista/4180307">Tarkoituksista ja keinoista</a>. Tontti kertoikin SuomiAreenassa, että tänä päivänä woke vaikuttaa vahvasti myös kirjallisuusmaailmassa.
Tontti kuvaa kehitystä hämmentäväksi. Hän viittasi kirjailijakollegansa Doylen havaintoon kuvatessaan itse, että kirjallisuusmaailma oli varsin erilainen vielä 10 vuotta sitten.
-Monet kirjailijakollegani ovat poliittisesti aktivoituneita juurikin tavalla, jota voidaan kutsua ”uudeksi puritanismiksi”. Se näkyy esimerkiksi siinä, että kun nykyään puhutaan kirjallisuudesta tai arvostellaan kirjoja – tai muutakin taidetta – niin vähemmän enää ollaan kiinnostuneita teoksen sisällöstä ja siitä, onko teos onnistunut. Arviointi on siirtynyt tarkastelemaan sitä, onko teos moraalisesti puhdas ja onko se ”historian oikealla puolella”.
Myös identiteettipolitiikka vaikuttaa nykyään kirjallisuudessa. Tontin mukaan nykyään validia kirjallisuuspuhetta on jopa kirjailijan ihonvärin ja seksuaalisuuden arviointi.
-Yhä keskeisemmäksi on tullut se, mikä on kirjailijan seksuaalinen identiteetti tai minkälainen pigmentti ja etninen tausta kirjailijalla on. Nämä tekijät välillä jopa vaikuttavat siihen, nouseeko kirja arvostetuksi.
<h4>Onko woke pelkkää vasemmistoautoritarismia? </h4>
Wokea on myös kuvattu uskonnolliseksi liikkeeksi. Tontti esitti analogian kristinuskon perisynti-käsitteen kautta, jota voi verrata woke-ajatteluun liittyvään uskomukseen siitä, että kaikki ihmiset ovat lähtökohtaisesti rasisteja.
Esimerkiksi woke-ilmiöstä voidaan myös nostaa vaikkapa Helsingin yliopiston <a href="https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0960ef43-bf30-4e19-9754-49e4211ac532">taannoinen ulostulo</a>, jonka mukaan lautapeliklassikko Afrikan tähti on rasistinen.
Rostila huomautti, että etenkin Yhdysvalloissa toukokuussa 2020 poliisioperaatiossa kuolleeseen George Floydiin on liitetty uskonnollista kuvastoa.
-Floyd on esitetty pyhimyksenä. Samoin levisi laajalle, aina kansainvälisiin jalkapallo-otteluihin saakka, polvistumisrituaali. Itselleni tulee mieleen, että vaikka yhteiskunta on voimakkaasti maallistunut, niin onko toisaalta kuitenkin niin, että monet ihmiset silti kaipaavat dogmaattista uskoa, mitä voi tunnustaa ja saarnata toisille.
Olennaisesti wokeen kuuluu pyrkimys yksilön käyttämän kielen ja mielen hallintaan Rostila nosti esille, miten vihamielisesti woke-ajattelu suhtautuu sananvapauteen ja erilaisten mielipiteiden vapauteen. Rostila pohti, että ilmiöstä voitaisiin kenties puhua myös vasemmistoautoritarismina.
Tontti jatkoi huomauttamalla nykyisin yleisesti käytössä olevan vihapuhe-määritelmän ongelmallisuudesta.
-Vihapuhe-käsitettä ei löydy Suomen laista. Yleisessä keskustelussa vihapuhe-sanaa käytetään lähinnä erimielisen keskustelijan vaientamiseen. Kun eri mieltä olevan puheenvuoro leimataan vihapuheeksi se voi tarkoittaa myös sitä, että keskustelijaa ei tarvitse ottaa vakavasti eikä hänelle tarvitse vastata.
<h4>Järjen käyttö yhä sallittua</h4>
Woke-ideologiaan voi tänä päivänä törmätä missä vain – jopa yllättäen – eikä kokemus useinkaan ole miellyttävä. Kohtaaminen woke-uskovaisen kanssa saattaa tuntua liki epätodelliselta kokemukselta. Näin kävi esimerkiksi tähtitieteilijä Esko Valtaojalle Ylen keskusteluohjelmassa. Valtaoja <a href="https://www.suomenuutiset.fi/uskomaton-naytelma-yle-toimittaja-renaz-ebrahimi-hyokyi-absurdilla-tavalla-esko-valtaojan-kimppuun-lopputuloksena-syntyi-vakuuttava-naytto-siita-mika-woke-ilmiossa-on-pielessa/">sai Ylellä kimppuunsa</a> täysin yllättäen Yle-toimittaja Renaz Ebrahimin. Tv-lähetyksessä Ebrahimi ryhtyi tyylipuhtaaseen woke-tyyliin läksyttämään ”etuoikeutetun valkoisen patriarkaatin” edustajaksi kokemaansa Valtaojaa.
Miten woken voi tukahduttaa, tai edes taklata sitä, ja millä keinoilla se voisi onnistua? Miten pääsisimme pois identiteettipolitiikasta takaisin järkevämpään keskustelukulttuuriin? Tontti arvioi, että maalais- tai kaupunkilaisjärjen käyttö ja siitä muistuttaminen voi hyvinkin auttaa.
Tontin mukaan keskustelussa on aina mahdollista huomauttaa toiselle, mikäli asiassa tai väitteessä ei ole mitään järkeä.
-Voi muistuttaa, että me emme suinkaan ole kaikki rasisteja. Me emme ole syyllisiä vuosisatoja sitten tapahtuneeseen kolonialismiin. Yhteiskunnassa käytävät, jyrkätkin keskustelut eivät suinkaan aina ole vihapuhetta. Toisista ihmisistä voisi myös lähtökohtaisesti olettaa enemmän hyvää.
Katso Doylen Rostilan ja Tontin keskustelu <a href="https://www.mtv.fi/sarja/suomiareena-1451/andrew-doyle-uudet-puritaanit-ja-liberaalien-arvojen-rapautuminen-20594849">täältä</a> &gt;

Maailmankuulu parodiahahmo Titania McGrath kävi SuomiAreenalla puhumassa wokesta Onni Rostilan ja Jarkko Tontin kanssa

Kirjailija ja koomikko Andrew Doyle tulee kesäkuun lopussa Porin SuomiAreena-tapahtumaan puhumaan &#8220;woke-uskonnosta&#8221;. Sananvapauden puolestapuhuja Doyle tunnetaan myös Twitterissä woke-kulttuuria parodioivana Titania McGrathina. 
Kesäkuun lopussa Porissa järjestettävään SuomiAreena-tapahtumaan saapuu Suomalaisuuden Liiton vieraaksi englantilainen kirjailija, toimittaja ja koomikko Andrew Doyle, joka kertoo uudesta teoksestaan The New Puritans – How the Religion of Social Justice Captured the Western World (&#8220;Uusi Puritanismi – Kuinka sosiaalisen oikeudenmukaisuuden uskonto valtasi länsimaailman&#8221;).
Doylen avauspuheenvuoron jälkeen uudesta kirjasta keskustelevat kirjailija Jarkko Tontti ja kansanedustaja Onni Rostila (ps). Tilaisuus järjestään SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla Porissa perjantaina 30.6.2023 klo 15.00 alkaen. Tilaisuutta voi seurata suorana maikkarin nettipalvelussa sekä myöhemmin tallenteena katsomosta.
&#8220;Woke on uskonto&#8221;
Teoksessaan Doyle analysoi &#8220;uudeksi puritanismiksi&#8221; kutsumaansa ideologista liikettä, sen keskeisiä ajatuksia ja taantumuksellista vaikutusta yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Tämä ideologinen liike, johon joskus viitataan myös yleiskäsitteellä &#8220;woke&#8220;, voidaan hänen mukaansa parhaiten ymmärtää uskontona, eräänlaisena uutena puritanismina.
Kieltä, käyttäytymistä ja ajattelua kontrolloimaan pyrkivien uusien puritaanien maailmankatsomus on luonteeltaan suvaitsematon, jakava, sensuroiva ja sitä leimaa syvään juurtunut usko omaan moraaliseen ylemmyyteen. Doyle puolustaa kirjassaan liberaaleja arvoja ja sosiaaliliberalistista maailmankuvaa uuspuritanismia ja woke-ajattelua vastaan.
Titania McGrathin &#8220;isä&#8221;
Andrew Doyle on kansainvälisesti tunnettu englantilainen kirjailija, toimittaja ja koomikko. Kotimaassaan Doyle juontaa Free Speech Nation -nimistä keskusteluohjelmaa GBnews-kanavalla ja kirjoittaa säännöllisesti eri sanomalehtiin ja verkkojulkaisuihin, kuten The Spectator, Unheard, Spiked.
Doyle on aikaisemmin julkaissut sananvapauden merkitystä käsittelevän kirjan Free Speech and Why it Matters (2021). Koomikkona hänet tunnetaan woke-kulttuuria Twitterissä parodioivana Titania McGrathina ja komediahahmo Jonathan Pien toisena tekijänä.
Titania McGrathin ulkomailla suurta suosiota saanut kirja &#8220;Woke: opas yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen&#8221; (Scanria 2020) on saatavilla myös suomeksi. Suomen Uutiset on aiemmin kertonut Titania McGrathin taistelusta suvaitsevaisuuden puolesta esimerkiksi <a href="https://www.suomenuutiset.fi/totta-parodiaa-brittipoliisi-varoittaa-olettamasta-toisen-sukupuolta-kehottaa-kayttamaan-toivepronomineja/">tässä</a> jutussa.

SuomiAreena: Kirjailija Andrew Doyle tulee Poriin puhumaan “woke-uskonnosta”

Kirjailija-juristi Jarkko Tontin <a href="https://www.adlibris.com/fi/kirja/tarkoituksista-ja-keinoista-9789523824041?gclid=Cj0KCQiAs">uutuuskirja</a> kirvoitti kiihkeän keskustelun aikalaishulluudesta Suomen Uutisten studiolla. Tontin kanssa oli debatoimassa toimittaja-kirjailija Jussi K. Niemelä. 

Kirjailijat Jarkko Tontti ja Jussi K. Niemelä pohtivat vasemmiston ja vihreiden ideologista liikehdintää, ja kritisoivat sen ylilyöntejä, varsinkin uusherännäisyyttä. Niemelä nosti esiin sen, että kyseinen akatemiasta lähtenyt liikehdintä on jo levinnyt kokoomukseenkin. Hän näkee ilmiössä vakavan ongelman puolueen uskottavuudelle.
Katso keskustelu täältä (juttu jatkuu videoikkunan alla):
<iframe loading="lazy" title="Kiihkeä aikalaishulluus palasi - ex-vihreät kertovat ilmiöstä" width="500" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/BsuH03AJZrE?feature=oembed" frameborder="0" allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture; web-share" referrerpolicy="strict-origin-when-cross-origin" allowfullscreen></iframe>
Meillä on asiaa | Maria Asunta haastattelee Jarkko Tonttia (keskellä) ja Jussi K. Niemelää. Youtube, 50 min 23 sek. 
<h4>Älykkökirjailijoilta kiitosta persuille</h4>
Kirjailijat Tontti ja Niemelä antoivat kiitosta perussuomalaisille siitä, että he ovat rohkeasti nostaneet maahanmuuttokysymyksen niin valtavirtaiseksi, että siitä voi jo esittää eriäviä näkemyksiä ilman pelkoa leimautumisesta.
Entinen vihreiden puoluetoimija Jarkko Tontti vertasi nykyvihreitä taistolaisiin.
<h4>Keisarin uudet vaatteet</h4>
Niemelän mukaan inhimillistä käyttäytymistä luonnehtii &#8220;keisarin uudet vaatteet&#8221;-ilmiö.
Nauhoituksen päätyttyä Niemelä totesi, että kun vihreän tai vasemmistolaisen feministin kanssa keskustelee islamin tasa-arvo-ongelmasta, he poikkeuksetta tunnustavat sen olemassaolon.
Kuitenkin heti, kun he ovat omassa viiteryhmässään, he menevät massan mukana, hymistelevät ja joskus jopa kieltävät ilmiön olemassaolon. Näin ihmismieli Niemelän mukaan on aina toiminut ja tulee aina toimimaan. Siksi muutos on niin hidasta ja vaikeaa.
<h4>Haavat auki ja eteenpäin</h4>
Jarkko Tontti paljasti keskustelussa myös henkilökohtaisia traumojaan ja rinnasti yhteiskunnalliset aatehyökyaallot kollektiivisiin traumoihin.
Niemelä suositteli kognitiivisia käyttäytymisterapiaa ja stoalaisuutta. Hänen mielestään lapsuustraumat kannattaa vain unohtaa ja elää elämää eteenpäin.

Kirjailijat saivat vihreistä tarpeekseen, moittivat nykymenoa taistolaisuuteen rinnastuvaksi aikalaishulluudeksi – ilmiö leviää jo kokoomukseenkin

Kirjailija, oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti jakaa moitteita hallitukselle ja medialle epäselvästä viestinnästä poikkeusolojen aikana. Tontti vieraili viime viikolla AlfaTV:n KoronaLive -ohjelmassa, jossa hän totesi, että mikäli Suomen kansalaista ei ole päästetty saapumaan valtakunnan rajan yli, kyseessä on ollut avoin perusoikeuksien loukkaus. Tontin kritiikki kohdistui ensinnä sisäministeri Maria Ohisaloon, joka vastaa Suomen sisäisestä turvallisuudesta.
 
&#8211; Jos ministeri Maria Ohisalo ei ole osannut ohjeistaa omaa hallinnonalaansa siten, että kansalaisten perusoikeuksista ei tingitä, niin kyse on siinä ollut vakavan luokan erheestä. Yllättävän vähän toimittajatkin ovat pitäneet esillä sitä, että oikeus saapua maahan ja poistua maasta ovat jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia, Jarkko Tontti sanoo.
Oikeusasiamies selvittää kanteluita
Hallitus kertoi maaliskuussa poikkeusolojen alkamisesta koronaviruksen torjumiseksi. Samaan aikaan rajatarkastukset palautettiin Suomen länsi- ja pohjoisrajalle. Hallitus tiedotti muun muassa, että Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden ei pidä matkustaa ulkomaille. Hallitus myös ilmoitti, että rajan yli sallittaisiin ainoastaan välttämätön työmatkaliikenne.
Hallituksen viestintä on johtanut useisiin hankaliin tilanteisiin ja vaihteleviin käytäntöihin raja-alueella, koska sekä kansalaisille että rajaa valvoville viranomaisille tilanne on ollut epäselvä. Tiedossa on, että ainakin joiltakin Suomen kansalaisilta on evätty pääsy Ruotsin puolelta Suomeen. Käännytykset ovat johtaneet ongelmiin, koska osalla käännytetyistä on muun muassa ollut yritystoimintaa Suomessa. Tällä hetkellä eduskunnan oikeusasiamies selvittää kanteluiden johdosta, ovatko rajavartiolaitoksen virkamiehet kieltäneet Suomen kansalaisilta rajanylityksen Suomen ja Ruotsin välisellä valtionrajalla.
Hallituksen viestintä synnytti vääriä käsityksiä
Suomen Uutisten tavoittama Tontti ihmettelee valtakunnanrajalla ilmenneitä epäselvyyksiä ensinnä perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.
&#8211; Monelle ihmiselle syntyi käsitys, jonka mukaan rajat on suljettu ja kansalaiset eivät saa poistua maasta eivätkä välttämättä saa palata maahan. Monet luulivat, että hallituksen ilmoitus olisi rinnastettavissa lainsäädännölliseen velvoitteeseen, vaikka kyse on oikeasti ollut suosituksesta.
&#8211; Voidaan tietysti sanoa, että tämä oli viestinnällinen ongelma. Kuitenkin, nyt puhutaan ihmisten perusoikeuksista, joiden suojeleminen pitäisi olla viranomaisille kärkiasia. Varsinkin, kun otetaan huomioon, että sisäministeri Ohisalo on toistuvasti itse vedonnut perus- ja ihmisoikeuksiin. Syystä tai toisesta tämän suhteen hänelle ovat olleet muut asiat tärkeämpiä.
Tontti katsoo, että myös median olisi pitänyt puuttua voimakkaammin Ohisalon toimintaan sekä konkreettisiin tapauksiin, joissa Suomen kansalaista on estetty saapumasta maahan tai poistumasta maasta.
&#8211; Olisi ollut aiheellista nostaa esille, että asiassa on kysymys vakavasta perusoikeuksiin puuttumisesta. Epäselväksi on jäänyt sekin, ovatko tapahtumat valtakunnan rajalla olleet tarkoituksellisia vai ovatko ne johtuneet huolimattomuudesta. Juuri tällaisiin asioihin journalismin pitäisi puuttua.
Toimittajien poliittiset kannat kiinnostavat
Viime viikkoina on puhuttu erityisesti Yleisradion ongelmista välittää tietoa tasapuolisesti. Yleisradio on esimerkiksi nostanut kolumnisteiksi useita punavihreitä aktivisteja samalla, kun Yle on muun muassa hyllyttänyt arvokonservatiivisten kirjoittajien kolumneja.
Myös toimittajien poliittiset kannat ja poliittinen sitoutuminen kiinnostavat kansaa.
&#8211; Niitäkin toimittajia on, jotka kertovat omat poliittiset kantansa, he pelaavat avoimin kortein. Arvostan sitä. Senkin voisi toki sanoa, jos on poliittisesti sitoutumaton, niin kuin minäkin olen, Tontti sanoo.
Hänen mukaansa olisi laajemmin selvittämisen arvoista, vaikuttavatko joidenkin toimittajien poliittiset näkemykset siihen, mistä asioista keskustelua käydään ja mitä teemoja julkisuudessa kommentoidaan.
Aiemmin AlfaTV:n KoronaLive-ohjelmassa Tontti sanoi, että tilanteessa, jossa sisäministeri ei pidä kansalaisien perusoikeuksien suojaamista tärkeänä, hälytyskellojen pitäisi soida toimituksissa.
Perusoikeuksien politisoituminen vaarantaa uskottavuuden
Perus- ja ihmisoikeuksista keskustellaan nykyään muutenkin paljon mediassa. Nämä oikeudet ovat kansalaisille perustuslain turvaamia oikeuksia ja vapauksia. Tontti luonnehtii perusoikeusjärjestelmän kattavan ihmiselämän eri sektorit.
Tontti kuitenkin muistuttaa, että perusoikeuskeskustelussa piilee vaaroja.
&#8211; Perusoikeudet ovat kokonaisuus. Ongelmana on, että perusoikeudet usein nähdään seisovana pöytänä, josta voi vapaasti noukkia omiin näkökulmiin ja omiin arvoihin soveltuvat asiat, joita sitten pidetään esillä, tällä asialla on nähty niin kansalaisia kuin poliitikkojakin. Perusoikeuksien politisoituminen vaarantaa koko järjestelmän uskottavuuden.
Perusoikeuksia voidaan rajoittaa vain lailla, ja rajoituksia koskevat samalla eräät tiukat edellytykset. Näitä edellytyksiä ovat esimerkiksi välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus.
&#8211; Kaikkien koronatoimien ja -rajoituksien kohdalla voidaan myös kysyä ovatko ehdot täyttyneet: ovatko toimet olleet välttämättömiä? Ja jos mietitään ravintoloiden aukiolon rajoittamista, niin onko se ollut tilanteeseen nähden oikeasuhtainen toimenpide. Näitä kysymyksiä on pohdittava koko ajan ja se vaatii jatkuvaa valppautta, Tontti sanoo.

Kirjailija Jarkko Tontti moittii sekavaa koronaviestintää: ”Median olisi pitänyt puuttua voimakkaammin Ohisalon toimintaan”

Lokakuun lopussa Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama lähetti kriittisen viestin häntä lähellä oleville, joita hän luonnehti poliittisesti valveutuneiksi (”woke”). Demokraattien hahmo ilmaisi huolensa siitä, että hänelle läheiset poliittiset voimat ovat menneet liian pitkälle identiteettipolitiikkansa kanssa. Tämä teksti pyrkii taustoittamaan, miten merkittävästä ilmiöstä on kyse, minne juuret ulottuvat, ja miten ilmiö sekä siihen viittaava käsite vaikuttavat Suomessakin politiikkaan.

Perinteiset ideologiat kuten sosialismi ja liberalismi sekä variaatiot kuten sosiaalidemokratia ja markkinaliberalismi ovat aiemmin auttaneet hahmottamaan länsimaisia jakolinjoja yhteiskuntapoliittisissa kysymyksissä. Valtion omistajuudessa, verotuksessa, työvoimapolitiikassa ja julkisen vallan tarjoamissa etuuksissa on viime kädessä kyse kansalaisen ja hallinnollisen auktoriteetin välisen suhteen määrittelystä.
Viime vuosina suurten ideologioiden merkitys politiikan kielessä on alkanut murtumaan. Politiikan peruspilareiden väitetään olevan liikkeessä. Brexitin ja Yhdysvaltain presidentinvaalien alla Suomenmaan <a href="https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/mannerlaatat-liikahtelevat-politiikassa-6.3.110492.0f50275438">pääkirjoitus</a> &#8216;Mannerlaatat liikahtelevat politiikassa&#8217; (8.5.2016) alkoi huomiolla: ”Maailma ei ole valmis eikä vakaa, ja historia ei sittenkään loppunut”.
Fraasi viittaa yhdysvaltalaisen filosofin Francis Fukuyaman 90-luvun menestyskirjaan &#8216;Historian loppu ja viimeinen ihminen&#8217; (1992). Fukuyamalle kylmän sodan päättyminen, Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton romahtaminen merkitsivät suurten ideologisten kamppailujen päättymistä liberaalin demokratian voittoon. Vielä uuden vuosituhannen kynnyksellä länsimaiden oli helppoa tuudittautua tarinaan liberaalidemokraattisen globaalin maailmanjärjestyksen voittamattomuudesta.
Kuluneen vuosikymmen aikana tapahtunut kehityskulku sai useammat ympäri maailmaa epäilemään historian lopun väistämättömyyttä. Suomen uutisissa aihetta <a href="https://www.suomenuutiset.fi/marko-hamilo-historian-lopusta-sivilisaatioiden-konfliktiin/">käsiteltiin perusteellisesti</a> jo kesällä 2016. Viimeistään brexit ja presidentti Donald Trumpin nousu olivat kylmä suihku niskaan monien maailmankuvalle. Tästä seuranneita shokkireaktioita, henkisiä erämaavaelluksia ja kivuliaita hyväksymisprosesseja on voinut lukea useista medioista vuodesta 2016 lähtien.
Mannerlaattavertaus esiintyy myös tuoreemmassa Marko Maunulan <a href="https://suomenkuvalehti.fi/americana/liikkuvatko-amerikkalaisen-politiikan-mannerlaatat-onko-republikaaneista-tulossa-tyovaenluokan-puolue/">tekstin</a> otsikossa (SK 4.2.2019). Maunula esittelee havaintojaan Yhdysvaltain politiikan polarisaatiosta ja republikaanien pyrkimyksestä hakea yhdistäviä tekijöitä entistä enemmän suurten ideologisten kysymysten varjoon jäävistä identiteettikysymyksistä ja jopa populistisista asenteista. Maunula on selittänyt Yhdysvaltain politiikan identiteettikysymyksistä jo vuosia ennen kuin termi identiteettipolitiikka alkoi yleistyä poliittisessa kielessä.
Kyse ei ole pelkästä polarisaatiosta. Suurten ideologioiden viitoittamia perinteisiä jakolinjoja ovat haastaneet globaalit ilmiöt kuten ilmastonmuutos, maahanmuutto sekä paikallisempia muotoja hakevat identiteettikysymykset. Ajatus perinteisistä poliittisista jakolinjoista poikkeaville ristikkäisille ulottuvuuksille ei ole uusi, mutta vasta identiteettipolitiikan nousu on tehnyt ilmiöstä globaalin ja näkyvän.
Samalla siitä on tullut voimakas ja erottuva sana, johon kiteytyy suuri määrä merkityksiä, historiaa, asenteita, inhimillisiä vaistoja, houkuttelevia poliittisia strategioita ja sudenkuoppia.
<h4>Identiteettipolitiikan nousu poliittiseksi muotikäsitteeksi</h4>
Suomessa yhden varhaisimmista kuvauksista identiteettipolitiikalle antoi tietokirjailija Ville Lähde jo eduskuntavaalien 2011 jälkeen:
&#8220;Identiteettipolitiikassa poliittisten ryhmien jäsenten tai äänestäjien näkemys itsestään ohjaa etusijassa heidän toimintaansa. Poliittinen kenttä ei näin jakaudu ensisijaisesti asioiden vaan identiteettien rakennusaineiden (uskontojen, elämäntapojen, etnisyyden, kansallisuuden, luokan, sukupuolen ja niin edelleen) mukaan. Puolueet ja poliittiset liikkeet yrittävät muokata itseään sellaiseen muotoon, että ne voivat omia erilaisia identiteettejä ohjelmiensa alle.&#8221;
Oxfordin sanakirjan määritelmän mukaan identiteettipolitiikka tarkoittaa &#8220;poliittisia positioita, jotka perustuvat ihmisten läheisiksi kokemiinsa sosiaalisiin ryhmiin, jotka voivat perustua ennemmin uskontoon, rotuun tai sosiaaliseen taustaan kuin perinteisiin poliittisiin puolueisiin.”
Tämä on merkittävä ero valistusajan ideologioihin kuten länsimaiseen liberalismiin, jonka ajatus vapaudesta ja samanarvoisuudesta lain edessä eivät ole identiteettikysymyksiä.
Moni kohdeyleisön identiteettiin vetoava ilmaisun muoto ei ole identiteettipolitiikkaa. Suosittua termiä saatetaan käyttää herkästi kuvaamaan mitä tahansa kulttuuriin, elämäntapaan tai henkilökohtaisiin asenteisiin liittyvää poliittista viestintää. On kuitenkin olennaista huomata, että identiteettipolitiikalla viitataan konkreettisiin poliittisiin kantoihin ja identiteetin rooliin jakolinjojen perusteena.
Esimerkiksi poliitikon henkilökohtainen sosiaalisen median päivitys joulukirkossa käymisestä, vegaaniateriastaan tai polkupyöräilystä vihreät ihonmyötäiset trikoot päällä voi vedota kannattajien identiteettiin ja tulla leimatuksi “identiteettipolitiikaksi”. Esimerkkitapausten kaltaiseen signalointiin ei kuitenkaan sisälly konkreettisia politiikkasuosituksia. Siksi niitä ei voi vielä sellaisenaan määritellä identiteettipolitiikaksi.
<h4>Identiteettipolitiikan kritiikkiä</h4>
Kirjailija Jonathan Rauchin mukaan identiteettipolitiikkaa on aina ollut olemassa, ja se pitäisi nähdä kaksijakoisena: hyvänlaatuinen identiteettipolitiikka eheyttää yhteiskuntaa, kun taas huonolaatuinen hajottaa. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on havainnollistanut tätä eroa vertaamalla Martin Luther Kingin tasa-arvovaatimuksia nykyaikaiseen yliopistoissakin opetettavaan intersektionaalisuuteen, eli identiteettiominaisuuksien ristikkäisvaikutuksiin.
Martin Luther King tavoitteli mustille tasa-arvoisia oikeuksia retoriikalla, joka vetosi Yhdysvaltojen syntyhistoriaan, kansakunnan yhteiseen tarinaan ja perinteisiin arvojulistuksiin. Puhe &#8220;amerikkalaisesta unelmasta&#8221; ja siitä, että &#8220;jokainen ihminen on luotu saman arvoiseksi&#8221; ei lyönyt kiilaa ihmisryhmien välille. Se ei myöskään nimennyt ihmisiä tai ryhmiä rooleihin, sortajiin, etuoikeutettuihin tai uhreihin.
Vastaavasti yliopistoissa myöhemmin hautuneet opit intersektionaalisuudesta ovat ajan myötä motivoineet ja tarjonneet oikeutusta vastakkainasettelulle.
Merkittävä varhainen esikuva intersektionaalisessa ajattelussa on oikeustieteen professori Kimberlé Crenshaw, jonka essee vuodelta 1989 havainnollisti mustan amerikkalaisen naisen kokemuksen poikkeavan yleisistä mustien tai naisten kokemuksista. Kuuluisassa tapauksessa General Motorsia syytettiin mustien naisten syrjinnästä, vaikka yritys kykeni osoittamaan, että se oli rekrytoinut sekä paljon mustia että naisia.
Haidt kuvaa, miten intersektionaalinen oppi jäsentelee sortoa useisiin tekijöihin kuten sukupuoleen, ikään ja viehättävyyteen. Kaikki arvokas tai ihailtava, jota jollain ryhmällä on, nähdään etuoikeutena ja sorron lähteenä niitä kohtaan, joilla sitä ei ole. Kun yhteiskunta määritetään suuren sorron matriisiksi, intersektionaalisuuden ydin on, etteivät pieniin osiin jäsennellyt vähemmistöt voi käydä kamppailujaan siiloissa – niiden on yhdistyttävä ja keskitettävä voimansa pääviholliseen: valkoiseen heteromieheen, joka on mahdollisesti kristitty, juutalainen tai ateisti. Haidt katsoo, että tällainen vastakkainasettelu stimuloi ihmisen ikiaikaisia heimoviettejä ja tarjoaa merkitystä ja tarkoituksen tunnetta.
Intersektionaalinen jaottelu rakentuu eroihin ihmisten välillä ja tarjoaa näin loputtomasti mahdollisuuksia uusin vastakkainasetteluihin. Haidtin mukaan vaarana esimerkiksi intersektionaalisen teorian lähteillä, yliopistokampuksilla, on ikuinen konfliktien kierre, sillä mikään kampus ei määritelmällisesti pysty täydellisesti eliminoimaan kaikkia sorron muotoja, mikroaggressioita ja väärinymmärryksiä. Amerikkalaisissa huippuyliopistoissa kuten Yalessa ja Berkeleyssä on äskettäin väitetty nähdyn vaientamista, uhkailua ja jopa väkivaltaa sortavaksi koettuja ideoita ja puhetta vastaan.
Haidt esittää retorisen kysymyksen: ovatko huippuyliopistot paikkoja, joissa vähemmistöjen sorto on vakavimmillaan, vai selittääkö rajuja reaktioita se, että yliopistoissa radikaali aktivismi on yleisintä?
Viime vuosina suurta medianäkyvyyttä saanut kanadalainen kliinisen psykologian professori Jordan B. Peterson on tullut tunnetuksi myös identiteettipolitiikan kriitikkona. Hänen mukaansa keskeinen ongelma on siinä, että erilaisia ryhmäidentiteettejä on loputon määrä. Määrittelyä voi jatkaa siihen saakka kunnes jokainen yksilö on oma identiteettiryhmänsä.
Perinteisten identiteettikategorioiden kuten etnisyyden, sukupuolen ja seksuaalisuuden lisäksi kriteerejä voisivat olla mm. älykkyys, viehättävyys, pituus ja paino. Yksittäisten kriteerien nostaminen politiikan keskiöön sortaisi määritelmällisesti muita potentiaalisesti yhtä relevantteja identiteettejä.
Lokakuussa 2019 kuultu Obaman kritiikki identiteettipolitiikkaa kohtaan ei ole suinkaan demokraattipiireissä ensimmäinen tai uusi ilmiö. Esimerkiksi pitkäaikainen demokraattien tukija, professori Mark Lilla kritisoi ilmiötä jo vuonna 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen ilmestyneessä kirjassaan The Once and Future Liberal. After Identity Politics. Lilla näki demokraattien identiteettipolitiikan yhtenä Hillary Clintonin vaalitappiota selittäneenä tekijänä: ihmisten välisten eroavaisuuksien juhlistamisen sijaan politiikassa olisi pitänyt korostaa yhdistäviä tekijöitä. Lilla kuvaa, että jopa kouluissa eri identiteettiryhmille tarjotaan omia historianarratiiveja, mikä vaikeuttaa yhteisen kokonaiskuvan muodostamista.
Sananvapausaktivisti Jarkko Tontti on tarkastellut ilmiötä perusteellisesti ja näkee sen rantautuneen Suomeen mm. kulttuurisen omimisen käsitteen muodossa. Enemmistö tai toinen identiteettiryhmä ei kyseisen ihanteen mukaan saisi esittää toista identiteettiryhmän edustajaa esimerkiksi taideteoksessa tai populaarikulttuurissa. Suomessa vasemmistopiireissä syntyi kohu vuonna 2017, kun Ylen Pressiklubia juontanutta Sanna Ukkolaa syytettiin ”kulttuurisesta omimisesta” hänen käytettyään intiaanipäähinettä rekvisiittana suorassa lähetyksessä. Seuraavana vuonna Yle <a href="https://www.suomenuutiset.fi/inarinsaamelainen-korutaiteilija-inka-kangasniemi-ihmettelee-ylen-paatosta-sensuroida-herra-heinamaki-ohjelma-pikku-kakkosesta/">hyllytti</a> Pikku Kakkosen lastenohjelman Herra Heinämäen Lato-orkesterin. Syynä oli intiaanihahmo. Saamelaisaktivisti Petra Laiti oli valittanut asiasta Twitterissä.
<h4>Identiteettipolitiikka voi uhata jopa globalistien ihanteita</h4>
Historian loppua 90-luvulla julistanut Fukuyama on sittemmin korjannut joitain aikaisempia, nykyisin idealistisilta näyttäviä, käsityksiään. Viime vuosina hän on väittänyt identiteetillä olevan merkitystä jopa maailmanpolitiikan tasolla. Uusimmassa kirjassaan &#8216;Identity. The demand for dignity and the politics of resentment.&#8217; (2018) Fukuyama kuvaa identiteettipolitiikkaa maailmanlaajuiseksi ongelmaksi:
“Identiteettipolitiikan nousu on modernien liberaalien demokratioiden suurimpia uhkia, ja ellemme pyri saavuttamaan universaalia ymmärrystä ihmisen arvokkuudesta, juutumme itse pysyvään konfliktiin.&#8221;
Fukuyama pyrkii ymmärtämään ilmiön taustalla vaikuttavia tavallisia ja helposti tunnistettavia tekijöitä ilman demonisointia tai hurmoksellisuutta. Hän määrittelee identiteetin kumpuavan pohjimmiltaan arvokkuuden tarpeesta. Identiteetin merkitys kasvaa väistämättä, kun ympäröivän yhteiskunnan sosiaaliset normit etääntyvät yksilön sisäisestä minuudesta ja omanarvontunnosta.
Pohjaa ajatuksilleen Fukuyama hakee mm. 1800-luvun hegeliläisestä filosofiasta, joka pitää sosiaalisen statuksen tavoittelua ihmiskunnan keskeisenä eteenpäin ajavana voimana. Esimerkiksi taloudellisista vaikeuksista tulee Fukuyaman mukaan paljon polttavampia poliittisia kysymyksiä, jos niihin liittyy voimakkaita tunteita kuten pelkoa halveksutuksi tulemisesta.
Fukuyaman erityisen kritiikin kohteena on perinteisen politiikan taustalla vaikuttanut taloustieteellinen maailmankuva sen mekaanisine oletuksineen. Taloustiede kuvaa keinoja tavoitella ihmisille mielekkäitä asioita, mutta ei itsessään selitä psykologista mieltymysten muodostumista ja muutoksia ajan yli. Ennen kaikkea pelkistetty taloustieteellinen maailmankuva selittää rajallisesti identiteetin merkitystä tai identiteettipolitiikkaa.
Fukuyaman mukaan taloustieteellinen käsitys politiikasta typistää sen rationaalisten yksilöiden hyödyn maksimoinnin jatkeeksi. Vastaavasti identiteettipolitiikassa on kyse psykologisista kokemuksista ja merkityksistä, joita on mahdotonta syöttää mekaanisiin taloustieteellisiin malleihin.
Samalla kun Fukuyama näkee identiteetin olevan erottamaton osa ihmisluontoa ja paikallista kokemusmaailmaa, hän uskoo kritiikittömästi mahdollisuuksiin hillitä identiteettipolitiikkaa ja uudelleenohjelmoida ihmisten identiteettiä keskusjohtoisesti vapaissa yhteiskunnissa. Hän visioi rohkeasti mm. EU-tason poliittisia toimenpiteitä maanosan yhteisen kansalaisuuden ja identiteetin rakentamiseksi. Vaikka Fukuyama vastustaa identiteettipolitiikkaa ja yrittää tarjota ideoita nykypäivän kontekstiin, tarkkaavainen lukija saattaa edelleen miettiä skeptisesti, onko hän lopulta päässytkään pitkälle 90-luvun globalistisesta idealismistaan.
<h4>Identiteettipolitiikan merkitys ja johtopäätöksiä</h4>
Identiteettipolitiikka ilmiönä ja terminä voi auttaa ymmärtämään poliittista liikehdintää, joka halkoo perinteisiä ideologisia jakolinjoja. Toisaalta identiteettipolitiikka voi myös johtaa harhaan. Termi voi olla retorinen keino toisen leimaamiseksi, lokeroimiseksi ja poliittisen keskustelun ohjaamiseksi sivuraiteelle.
Katkelma Ville Lähteen kirjoituksesta keväältä 2011 havainnollistaa tätä kaksijakoisuutta:
&#8220;Vastakkainasettelu ja sen luoma arvovalta eri osapuolille kestää vain, jos esimerkiksi rasismi-, muukalais- tai homokeskustelu pitävät koko politiikan kenttää panttivankinaan.&#8221;
Identiteettipolitiikalla on potentiaalia haastaa perinteisiä politiikan prioriteetteja ja toimintatapoja. Kun marginaaliryhmät rummuttavat politiikan keskiöön useimmille triviaaleja tai jopa yhdentekeviä teemoja, se voi painostaa suuret massat valitsemaan puolensa ja erkaannuttaa niitä entisestään.
Identiteettipolitiikka on houkutteleva ja monesti jopa ainut tie pienille äänekkäille vähemmistöille hankkia suhteellista kokoaan suurempaa vaikutusvaltaa ja saada aikaan muutosta. Kirjassaan Oma nahka pelissä (engl: Skin in the game) Filosofi Nassim Taleb on selittänyt auki tätä epäsymmetristen strategioiden logiikkaa lukuisten havainnollistavien esimerkkien avulla. Suomen Uutiset <a href="https://www.suomenuutiset.fi/riskin-ulkoistaminen-toisille-johtaa-tuhoisiin-kokeiluihin-nassim-taleb-usko-kultaiseen-saantoon/">kirjoitti</a> Talebin kirjasta viime vuonna.
Suomen kaltaisessa yhtenäiskulttuurissa identiteettipolitiikan kannalta olennaiset ristikkäisulottuvuudet voivat myös olla houkutteleva keino erottua merkityksellisesti. Perinteisiä jakolinjoja halkovat ja niitä vasten triviaaleiltakin näyttävät kysymykset kulttuurista voivat auttaa lähestymään äänestäjiä, jos perinteisissä poliittisissa kysymyksissä on vähemmän liikkumavaraa.
Vastaavasti identiteettipolitiikka-termin yli-innokas ja holtiton käyttö voi haitata asiallista sisältökeskustelua. Tiettyjen teemojen tai jopa aihekokonaisuuksien lokeroiminen identiteettipolitiikan piiriin luo aidon leimautumisen pelon ja voi tarjota tekosyyn vältellä aihetta. Esimerkiksi minkä tahansa maahanmuuttoon liittyvän keskustelun trivialisoiminen ja leimaaminen identiteettipolitiikaksi voi estää näkemästä yksittäisen kysymyksen merkitystä mm. kansantaloudelle tai perinteisille suurille ideologisille kiistoille.
Identiteettipolitiikka on yleistyvä ilmiö, koska se on paikoittain tehokas ja houkutteleva strategia erinäisille toimijoille. Identiteettiin liittyvät ja triviaaleilta tuntuvat teemat kasvattavat merkitystään, kun poliittisten ryhmien liikkumavara ja uskottavuus vaihtoehtoina vähenevät muissa kysymyksissä.
Ilmiön vaikuttavuutta ei myöskään vähennä se, että moni pelkää ja haluaa vältellä kaikkea identiteettipolitiikkaan liittyvää.

Identiteettipolitiikka mennyt överiksi – jopa Obama säikähti?

Aiemmin Vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä toiminut kirjailija, oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti varoitti tuoreessa haastattelussa viime aikoina yleistyneistä pyrkimyksistä kitkeä &#8220;vihapuhetta&#8221;. Tontti totesi Nykypäivän haastattelussa olevansa valmis maksamaan sananvapaudesta sen hinnan, että jotkut käyttävät tätä oikeutta hölmöllä tavalla.

&#8211; Pitkällä aikavälillä olemme huolestuttavalla tiellä, jos ryhdymme rajoittamaan sananvapautta.
&#8211; Vaikutelmani on, että Suomessa erityisesti viiden vuoden sisällä sananvapauden puolustajien joukko on vähentynyt ja niiden joukko kasvanut, jotka eri perustein toivovat sananvapauden rajoittamista, Tontti totesi haastattelussa.
Lainoppineelle Tontille vihapuhe on ”ongelmallinen käsite”: se on tulkinnanvarainen eikä löydy Suomen lainsäädännöstä.
Netissä ei saa nytkään sanoa mitä tahansa. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, laiton uhkaus, vainoaminen, uskonrauhan rikkominen ovat jo nyt rangaistavia, Tontti muistuttaa.
Tontin mielestä Suomen lainsäädäntöä pitäisi sananvapauden osalta pikemminkin höllentää kuin kiristää. Hän poistaisi rikoslainsäädännöstä &#8220;jumalanpilkkapykälän&#8221; (uskonrauhan rikkominen).
Tontti pohtisi vakavasti myös sitä, onko vankeusrangaistuksen mahdollisuus törkeissä kunnianloukkausrikoksissa paikallaan. Tontin koko haastattelu on luettavissa kokoomuksen <a href="https://www.verkkouutiset.fi/juristi-kirjailija-varoittaa-pyrkimyksista-kitkea-vihapuhetta/">Verkkouutisista</a>.
<h4>Viisastuminen sallittu</h4>
Tontti ruoti ankarasti vihreää politiikkaa kaksi vuotta sitten esseekokoelmassaan <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Viisastuminen_sallittu">Viisastuminen sallittu</a>.
&#8211; Vihreät ei ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue. Se on nuorisoseura ja milloin mihinkin yksittäiseen asiaan keskittyvien opiskelija-aktivistien ja vaihtoehtoväen kokoontumisajot, Tontti kärjisti kirjassaan <a href="https://areena.yle.fi/1-3754950">Ylen</a> mukaan.
Vielä yhdeksän vuotta sitten, ennen viisastumistaan, Tontti kannatti sananvapautta vain teoriassa. Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen Penin varapuheenjohtajana Tontti ei puolustanut Jussi Halla-ahon sananvapautta vuonna 2009, kun tämä oli tuomittu blogikirjoituksensa &#8220;uskonrauhaa rikkovista&#8221; tekstikatkelmista.
Halla-aho kuvaili tuolloin omalla <a href="http://www.halla-aho.com/scripta/tuomiosta_ja_reaktioista.html">blogillaan</a> Tontin sananvapauskielteistä lausuntoa <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69733-halla-aholle-kritiikkia-sananvapausjarjestosta">Uudelle Suomelle</a> pohjanoteeraukseksi.