

Timo Soini toivoo vaalirauhaa – uhkailun pitää loppua
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vetoaa vakavasti yleisen vaalirauhan puolesta – ja että uhkailu loppusi. Hän esitti vetoomuksensa torstaina Työmiehen tuumaustunnilla perussuomalaisten puoluetoimistossa.
Hän nosti asian esille, koska turvallisuustilanne on muuttunut Tanskan ja Ranskan terrori-iskujen myötä. Tilanne heijastuu myös Suomeen, jossa myös Timo Soinin itsensä henkeä on uhattu, viimeksi tammikuussa. Tämä liittyy myös yleiseen ilmapiiriin, jossa perussuomalaisia herjataan herkästi niin julkisuudessa kuin sosiaalisessa mediassa välillä hyvinkin rankasti.
Ei vaaleihin turvamiesten kanssa
– En halua käydä vaaleja turvamiehien ympäröimänä. Haluan käydä vaaleihin niin, ettei kukaan leimaa perussuomalaisia, emmekä mekään leimaa muita. Mutta kolme kertaa on vaalitoimistomme lasi rikottu. Tällaisesta lasien kilistelystä on lyhyt matka vakavampaan. Uhri ei ole koskaan syyllinen – väkivalta on aina väärin, Soini korosti.
Hän kertoi törkypostin määrän kasvaneen viime aikoina. Soinilla on vaalikokemusta 17,5 vuoden ajalta, mutta viime aikoina on menty huonoon suuntaan.
– Perussuomalaiset on kunniallinen puolue. En hyväksy, että kansanvaltaista puoluetta leimataan aiheettomasti, hän painotti.
Hän korostaa, että kyse on puolueesta, jota yli puoli miljoonaa suomalaista äänesti. Perussuomalaisten riveistä valittiin kunnallisvaaleissa 1200 valtuutettua, luottamushenkilöitä on tuhansia, samoin jäseniä ja kaksi europarlamentaarikkoa, olemme jäseniä Euroopan konservatiivi- ja reformiryhmässä, joka on kolmanneksi suurin.
Ei rasistinen puolue
– Tämä puolue ei ole rasistinen puolue. En hyväksy tällaista leimaa, koska se ei ole totta. Nämä leimat ovat hengenvaarallisia. En halua hoitaa yhteiskunnallisia asioita hengenvaaran alla. Puhutaan yhdessä veroista ja muusta, mutta ei lyödä leimoja, jotka eivät pidä paikkaansa, Soini sanoi ja korosti, että politiikka perustuu siihen, että oletetaan ihmisten puhuvan totta.
Soini sanoo, että tämä asia täytyy ottaa vakavasti, koska kyse on maailmanlaajuisesta ilmiöstä, joka lähestyy Suomea jatkuvasti.
– Ja on jo tapahtunut: Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Suomessa ei Heikki Ritavuoren jälkeen, Soini muisteli.
– Olen käynyt Englannissa Britannian konservatiivipuolueen vieraana ja on puoliksi masentavaa nähdä David Cameronin kulkevan konepistoolimiesten kanssa, Soini vertasi ja korosti, että tätä hän ei halua: tällainen ei kuulu pohjoismaiseen avoimeen yhteiskuntaan.
Hän sanoi monen perussuomalaisen ehdokkaankin miettivän, rohkeneeko tällaisessa ilmapiirissä lähteä toreille vaalityöhön. Hän toivoi, etteivät ehdokkaat leimaisi toisiaan eivätkä toisten puolueiden ehdokkaita ja ryhmiä – perussuomalaiset muita eivätkä muut perussuomalaisia.
Katso tilaisuuden videotallenne:
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















