

Torstain Tuumaustunnilla: LÄHIÖLUVUT kertovat, kuinka pitkälle Suomi on jo kulkenut Ruotsin tietä
Katujengejä, levottomia kouluja ja kasvavia taloudellisia kuluja. Suomi on toistamassa maahanmuutossa Ruotsin tekemät virheet. Missä mennään, mitä pitäisi tehdä? Mitä tämä kehitys maksaa? Ja ennen kaikkea – mitä pitäisi tehdä.
Työmiehen tuumaustunnilla torstaina 23.3. klo 10 alkaen julkaistaan Suomen Perusta -ajatuspajan tutkimus ”Lähiöluvut”. Tutkimuksessa tuodaan esiin maahanmuuton Helsingin kaupunginosa kohtaiset sosioekonomiset mittarit pääkaupunkiseudulla. Niiden avulla nähdään, kuinka pitkällä milläkin alueella ollaan Ruotsin tiellä, kuinka nopeaa segregaatiokehitys on ollut ja minkälaiset tekijät edistävät ghettoutumisen jatkumista.
Työmiehen tuumaustunnilla tutkimuksen esittelee Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ja aihetta on kommentoimassa kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen.
Tilaisuus lähettään tuttuun tapaan suorana Youtube-verkkolähetyksenä. Videolinkki yllä ja myös Suomen Uutisten Youtube -kanavalla.
Tervetuloa mukaan seuraamaan ja kommentoimaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Perusta julkisti Lähiöluvut – maahanmuuttajat yliedustettuina useilla asuinalueilla valtion tukemissa ARA-asunnoissa
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle
Valtiovarainministeriön ehdotus Opetushallituksen lakkauttamisesta on kansan keskuudessakin nähty aiheellisena säästötoimena hallinnon virtaviivaistamiseksi ja tehostamiseksi. Samalla Opetushallitus on kansalaiskeskusteluissa tunnistettu politisoituneena instituutiona, joka on vähitellen ajautunut kauas alkuperäisistä tavoitteistaan. Seurauksena on muun muassa oppimistuloksien heikkeneminen.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!