
Trumpin ja Putinin tapaaminen oli menestys, jota liberaali media ei suostu tunnustamaan – näin Trumpia kannattava media raportoi Helsingin kokouksesta
Yhdysvaltalaismedia Breitbart korosti Vladimir Putinin ja Donald Trumpin keskustelua rohkeana diplomaattisena tapaamisena. Se myös uutisoi laajasti Israelin pohjoisrajan tilanteesta, joista Putin ja Trump olivat yksimielisiä. Myös rebublikaanivaikuttajien krtitiikki sai runsaasti tilaa tapaamisillan (16.7.) uutisvirrassa.
Breitbartin etusivulla Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamista kuvaillaan kokouksen jälkeisenä aamuna 17.7. rohkeana tapahtumana. Uutissivusto kertoo kuitenkin kuitenkin myös laajasti Trumpiin kohdistuneesta kritiikistä, esimerkiksi CNN:n analyytikon Philip Muddin lausunnosta, jossa hän kysyi nouseeko, varjohallitus Trumpin hallintoa vastaan.
Australian pääministeri Malcolm Turnbull tyrmää kritiikin Trumpin tappiosta
Breitbart kertoo Turnbullin olevan Trumpin vahva tukija. Turnbullia haastateltiin Australian Radio Networkin lähetyksessä. Haastattelussa perättiin vastausta kysymykseen, oliko Trump peräti maanpetturi, kun hän veljeili Putinin kanssa lehdistötilaisuudessa Helsingissä. Turnbull vastasi tyhjentävästi.
– Ei tietenkään. Donald Trump on patriootti. Hän on amerikkalainen ja isänmaallinen. Hänen tehtävänsä on edustaa maataan ja hän tekee sen parhailla mahdollisilla kyvyillään. Aivan kuten minäkin.
Israelin suhteet yhteinen intressi
Breitbart Jerusalem kertoo, että Trumpin mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun kanssa on käyty keskusteluja summitin tiimoilta.
– Me molemmat puhuimme Bibin (pääministeri Netanyahu) kanssa ja Israel haluaisi tehdä tiettyjä asioita Syyrian kannssa Israelin turvallisuuden takaamiseksi, Trump sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä 16.7.
Trump jatkoi:
– Yhteistyö Israelin kanssa on hieno asia ja Israelin turvallisuus on jotain, mistä minä ja Putin olimme yhtä mieltä.
Saksan kaasuputki
Breitbart London kertoi, että Yhdysvallat ja Venäjä aikovat kilpailla maakaasulla.
– Kilpailemme kaasuputkihankkeesta, Trump sanoi ja lisäsi:
– En ole varma onko se Saksan etu, mutta se on päätös, jonka he tekivät.”
First Lady isänmaallisessa asussa
Melania Trumpin sunnuntai-illan pukeutumisesta kerrottiin syväluotaavasti Breitbartin etusivulla. Esimerkiksi lentokentän saapumiskuvissa rouva Trumpilla oli yllään Kate Brierleyn Isoude-merkkinen vaaleansininen takki. Silkkivuorisen luomuksen hinnaksi kerttottiin 4 000 dollaria. Ruskeat nahkahousut puolestaan edustivat puolestaan newyorkilaisen muotihistorian vaikuttajaa Ralph Laurenia.
Breitbartin analyysi Trumpiin kohdistuneesta vihamielisyydestä
Breitbartin erikoistoimittaja Joel B. Pollak kirjoittaa laajassa artikkelissaan Trumpiin kohdistuneesta vihamielisyydestä. Hän osoittaa kritiikkinsä suoraan arvostelijoiden leiriin.
– Trumpin vihaajat esittävät, että Trump vain mielisteli ja pönkitti Putinin asemaa. Minä sanon, että Putin ei tarvise Yhdysvaltoja tehdäkseen itsestään tärkeän. Hänellä on jo massiivinen ydinasevarustus ja lisäksi hän juuri jakoi FIFA Word Cupin voittopokaalin.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Benjamin Netanyahu Breitbart Vladimir Putin Donald Trump Israel Yhdysvallat Energiapolitiikka Venäjä Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















