

KUVAKAAPPAUS/INDEPENDENT
Tuomioistuin pisti Tommy Robinsonille ”suukapulan” – vankeuteen oikeustalon edessä kuvaamisesta
Brittiläinen kansalaisaktivisti Tommy Robinson pidätettiin viime perjantaina hänen tehdessään Facebookiin livelähetystä Leedsin oikeustalon edessä. Robinson kuvasi oikeuden istuntoon menossa olevia henkilöitä ja yritti saada heiltä kommentteja oikeusjuttuun liittyen.
Kyseinen oikeusjuttu koski lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja paritukseen syyllistynyttä rinkiä. Tällaisia laajoja grooming-tapauksia on Britanniassa tullut julki useita. Useimmiten hyväksikäyttäjät ovat pakistanilaistaustaisia muslimimiehiä ja hyväksikäytetyt valkoisia, moniongelmaisia brittityttöjä.
Suomen Uutiset on kertonut näistä hyväksikäyttöjengeistä aiemminkin.
– Yhdeksänkymmentä prosenttia tuomituista grooming-jengien jäsenistä on muslimimiehiä, oli Tommy Robinson todennut livelähetyksessään Washington Post -lehden mukaan.
Jopa pidätyksestä uutisointi kiellettiin
Robinson pidätettiin oikeuden halventamisesta, koska jutun tuomari oli antanut medialle oikeudenkäyntiä koskevan uutisointikiellon. Noin vuosi sitten Robinson sai 13 kuukauden ehdollisen tuomion vastaavasta tapauksesta ollessaan kuvaamassa lasten hyväksikäytöstä epäiltyjä henkilöitä Canterburyn tuomioistuimen aulassa.
Tuolloin tuomari vetosi siihen, että syytettyjä on kohdeltava syyttöminä, kunnes oikeus on heidät tuominnut. Pelkona oli, että kuvaamisen tuoma julkisuus saattaisi vaikuttaa jutun valamiehistöön.
Uutisoinnin kieltäviä oikeuden määräyksiä (joita kutsutaan nimellä ’gag order’ eli suukapulamääräys) käytetään Britanniassa joissakin tapauksissa. Yleensä kyse on suuria tunteita herättävistä oikeudenkäynneistä.
Tommy Robinsonin kohdalla uutisointikielto vietiin niin pitkälle, että jopa Robinsonin pidätyksestä uutisointi oli jonkin aikaa kielletty. Lehdet tai yksityiset henkilöt eivät siis saaneet kertoa, että Robinson on pidätetty, koska tiedon pelättiin vaikuttavan lasten hyväksikäyttöjutun oikeuskäsittelyyn.
English Defence Leaguen perustaja
Irlantilaiseen maahanmuuttajaperheeseen 1980-luvulla syntynyt kansalaisaktivisti on oikealta nimeltään Stephen Yaxley-Lennon. Hän on käyttänyt useita salanimiä toimintansa aikana. Nykyisen aliasnimensä hän nappasi eräältä kotikaupunkinsa tunnetuista jalkapallohuligaaneista.
Tommy Robinsonin synnyinkaupunki Luton on yksi niistä Britannian kaupungeista, joissa britit ovat pikkuhiljaa jäämässä vähemmistöksi. Kaupunki on jo pitkään tunnettu äärimuslimien pesäpaikkana.
Robinson oli yksi islamisaatiota vastaan kamppailevan English Defence League -järjestön perustajista ja sen pitkäaikainen johtaja. Hän erosi järjestöstä vuonna 2013. Viime vuosina hän on suunnannut tarmonsa kansalaisjournalismiin.
Hengenvaarassa vankilassa?
Koska brittivankilat ovat pullollaan äärimuslimeja, monet ovat huolissaan Robinsonin turvallisuudesta. Hänen henkensä on arveltu olevan uhattuna vankilassa.
Britannian itsenäisyyttä ajavan UKIP-puolueen edustaja kertoi Twitterissä, että parlamentin ylähuoneen lordi Malcolm Pearson on kirjoittanut sisäministeri Sajid Javidille ilmaisten huolensa Robinsonin turvallisuudesta. Lordi Pearson kirjoitti, että mikäli Robinson kuolee tai vammautuu vankilassa, hän tulee nostamaan kanteen sisäministeri Javidia vastaan virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Robinson on saanut tukea myös yli rajojen. Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen kansanedustaja Petr Bystron vetosi Twitterissä kaikkiin ihmisoikeusjärjestöihin, jotta Robinson vapautettaisiin ja hänelle tarjottaisiin poliittinen turvapaikka Saksassa.
Bystron on itse tsekkiläinen maahanmuuttaja, jonka perhe tuli Saksaan turvapaikanhakijoina 1980-luvun loppupuolella. Hän vertaa Breitbart-lehden haastattelussa EU:n nykyistä ilmapiiriä kommunistisen järjestelmän viimeisiin hetkiin 80-luvulla.
– Jos kritisoit järjestelmää, joudut karmealla tavalla vainotuksi. Orwellin vuosi 1984 on nyt, Bystron sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Haastattelussa: Ilja Janitskin

Somehuhujen jäljillä: Kyllä, poliisi lakkautti vihapuheen tutkintaryhmän – mutta mikään ei muuttunut

Onko miehen synnyttämisen mahdottomuuden toteava päivitys rangaistavampi kuin rikolliseen tekoon yllyttävä päivitys?
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













