
Oikeusministeri Meri turvaa tuomioistuinten toimintaa – lisäbudjetissa lähes 7 miljoonaa euroa oikeuslaitokselle
Tuomioistuinten ja syyttäjien saama lisärahoitus käytetään oikeudenhoidon ruuhkien purkamiseen.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallituksen uudistus voi siirtää jopa 5 000–6 000 rikosasiaa vuosittain pois tuomioistuimista ja vapauttaa resursseja vakavampien rikosten käsittelyyn.
Lakivaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä koskien hallituksen esitystä, joka laajentaisi sakkomenettelyn käyttöä oikeudenhoidossa merkittävästi.
– Sakkomenettelyn uudistus vapauttaa viranomaisten resursseja oikeisiin paikkoihin ja nopeuttaa ratkaisujen saamista rikosasioissa asianosaisten oikeusturvasta tinkimättä, sanoo oikeusministeri Leena Meri.
Tähän asti sakkomenettelyssä on voitu käsitellä rikoksia, joista voi seurata enintään kuusi kuukautta vankeutta. Jatkossa raja nousee kahteen vuoteen edellyttäen, että yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti rikoksesta odotettavissa oleva rangaistus on sakko. Käytännössä muutos ulottaa sakkomenettelyn soveltamisalan esimerkiksi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, varkauteen ja kavallukseen.
Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomittiin vuonna 2023 sakkoon 2 613 henkilöä, lähes kaikki oikeudessa käsitellyistä 3 261 tapauksesta. Tällaiset asiat voitaisiinkin jatkossa hoitaa suoraan sakkomenettelyssä ilman tuomioistuinkäsittelyä.
Tietyt rikostunnusmerkistöt rajataan soveltamisalan ulkopuolelle. Sakkomenettelyn soveltamisalaan eivät siirry esimerkiksi pahoinpitely, laiton uhkaus, lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät rikokset eivätkä terrorismiin liittyvät rikokset.
Poliisi voi jatkossa määrätä enintään 40 päiväsakon suuruisen rangaistuksen, täten tuplaten nykyisen 20 päiväsakon rajan. Poliisin toimivalta kattaa rikokset, joista enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta vankeutta. Tätä vakavammat asiat ratkaisee syyttäjä.
Myös sakon yhteydessä mahdollisesti määrättävän menettämisseuraamuksen enimmäismäärä nousee 1 000 eurosta 5 000 euroon. Jatkossa myös asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan ratkaista sakkomenettelyssä enintään 5 000 euroon asti.
Hallitus ei ole jättänyt oikeuslaitoksen ruuhkaongelmaa ratkaisematta. Rikosprosessia sujuvoitetaan, tuomioistuimille ja syyttäjille turvataan lisärahoitus ja nyt jopa tuhansia yksinkertaisia juttuja siirretään pois tuomioistuimista. Kokonaisuus etenee suunnitelmallisesti perussuomalaisen oikeusministeri Leena Meren toimesta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Tuomioistuinten ja syyttäjien saama lisärahoitus käytetään oikeudenhoidon ruuhkien purkamiseen.

Täysistunnossa käsiteltiin illasta oikeusministeriön hallinnonalaa. Esittelijöinä toimivat valtiovarainvaliokunnan jäsen Minna Reijonen ja oikeusministeri Leena Meri. Vuonna 2025 oikeusministeriön toimintamenoihin on suunnattu 35 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila toteaa, että uudessa hallitusohjelmassa on tehty aito suunnanmuutos monella keskeisellä, erityisesti perussuomalaisille tärkeällä politiikan sektorilla. - Muutos näkyy etenkin etenkin kriminaalipolitiikassa ja rangaistusten kiristämisessä, Rostila toteaa.


Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää