Tagi: vakavat rikokset

PS ARKISTO

Eduskunnan oikeusasiamies tiedotti lokakuun lopussa antamastaan päätöksestä koskien poliisin esitutkinta-aikojen pituutta. Pitkiksi venyneet esitutkinnat ovat yleisin poliisin toimintaa koskeva kanteluiden aihe, joten oikeusasiamies otti asian selvityksen alle omasta aloitteestaan. Pahimmillaan pitkä esitutkinta saattaa jopa johtaa syyteoikeuden vanhenemiseen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskunta on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan muun muassa väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten koventamista, niin sanotuista paljousalennuksista luopumista, ehdonalaiseen vapauttamisen edellytysten kiristämistä, vaarallisten vankien vapautumisen estämistä ja rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentamista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten uudessa kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitetään vakaviin rikoksiin syyllistyneiden karkottamista sekä ulkomaalaisten vankien siirtoa suomalaisista vankiloista kotimaidensa vankiloihin. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri korostaa, että Suomeen ei kenenkään tarvitse tulla rötöstelemään. – Jos ulkomailta tulee tänne, niin sitten on elettävä yhteiskunnan tapojen mukaisesti, Meri sanoi eilen Alfa-TV:lla.  Lue lisää >

SU

Perussuomalaiset esittää uudessa kriminaalipoliittisessa ohjelmassaan useita työkaluja ja uudistuksia henki-, väkivalta- ja seksuaalirikosten torppaamiseksi ja ulkomaalaisperäisen rikollisuuden kitkemiseksi. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri huomauttaa, että jopa pohjoismaisessa vertailussa vakavien rikosten rangaistukset Suomessa ovat löperöitä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset varoitti suullisella kyselytunnilla, että Suomi näyttää seuraavan Ruotsin kehitystä katu- ja jengiväkivallan kierteessä. Ruotsi on ampuma-aseväkivallan kärkimaa koko Euroopassa, mikä johtuu jo viranomaistenkin mukaan epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta.  Lue lisää >