Tussitauluni keskellä lukee kaksi sanaa: kaikki tietää. Pidän ne siinä muistutuksena. Perussuomalaisten ajamat asiat eivät ole mitään salatiedettä. Ne löytyvät puolueen ohjelmista. Ne ovat asioita, joita suuri osa suomalaisista pitää totena – mutta joita ei eri syistä sanota ääneen.
Niitä ei vastusteta siksi, että ne olisivat väärin. Niitä vastustetaan siksi, että niiden esittäjä ei voi olla oikeassa.
Ajatus, että he ovat oikeassa ja me väärässä, on monelle sietämätön. Kyse ei lopulta ole totuudesta, vaan vallasta: kuka saa määritellä, mikä on totta. Politiikasta, jossa todellisuus muovataan sopivaksi.
Maahanmuutto – kaikki tietää
Maahanmuutto kuuluu tähän koriin.
Vuoden 2015 turvapaikanhakuaallon aikana sisäministeriö kutsui päätoimittajia, järjestöjä ja viestintätoimistoja pohtimaan, miten ”vahingollisia narratiiveja” ja rasismin nousua voidaan ehkäistä. Jo tämä kertoo jotain olennaista.
Jos maahan olisi tullut pääosin kielitaitoisia, työllistyviä osaajia, vastareaktio olisi ollut toisenlainen. Jos ongelmia ei olisi ollut, ei niitä olisi tarvinnut selittää pois.
Sen sijaan nähtiin esitteitä ”kultamunista”, joissa maahanmuuttaja kuvattiin kunnalle taloudelliseksi voitoksi. Nähtiin kampanjoita, joissa seksuaalinen ahdistelu torjutaan näyttämällä tumppua. Ja kuultiin väitteitä Balkanin teillä vaeltavista tulevista akavalaisista.
Ei vaeltanut.
Kun selitykset muuttuvat lapsellisiksi, kyse ei ole enää viestinnästä vaan todellisuuden kiertämisestä. Ja kaikki tietävät sen – myös ne, jotka teeskentelevät uskovansa toisin.
Eurooppa – kaikki tietää
Sama logiikka toistuu Euroopassa.
Kun pankit tekevät virheinvestointeja, syntyy tarve ”eurooppalaiselle vastuunkannolle”. Käytännössä se tarkoittaa, että suomalaisten veronmaksajien odotetaan paikkaavan muiden tappioita.
Koronakriisissä kiire oli poikkeuksellinen: päätökset piti tehdä nopeasti ennen kuin oikeudellinen perustelu ehtii kadota pandemian väistyessä. Argumentti oli läpinäkyvä – ja silti tehokas.
Eurokriisin aikana meille kerrottiin, että ilman yhteisvastuuta seuraa nationalismin nousu ja lopulta jopa sota. Tätä ei kutsuttu pelotteluksi, vaan vastuullisuudeksi.
Kaikki tietää, mistä siinä oli kyse.
Ole ylpeästi kriittinen
Jos jokin asia on oikeasti hyvä, sitä ei tarvitse suojata rituaaleilla. Sen hyödyt riittävät.
Jos taas hyödyt eivät kanna, ympärille rakennetaan suojapanssari: vedotaan arvoihin, velvoitteisiin, moraaliin. Kriittinen keskustelu muuttuu nopeasti harhaopiksi.
Silloin politiikka muistuttaa teologiaa. On pyhät tekstit, tabut ja papisto, joka määrittää oikean tulkinnan.
Mutta tämä rakenne ei kestä loputtomiin.
Ei riitä, että tiedät itse. On puhuttava. On siirrettävä asia yksityisestä tiedosta yhteiseksi ymmärrykseksi. Kun tarpeeksi moni sanoo ääneen sen, minkä kaikki jo tietävät, suojapanssari murtuu.
Ja silloin todellisuus voittaa – hetkeksi.