

LEHTIKUVA
Turunen Carunasta: Tämä peli ei vetele!
Eduskunnan talousvaliokunta antoi kovat ukaasit torstaina Caruna Oy:n sähkönsiirtohintojen korotuksista. Carunan edustajat kävivät valiokunnan kuultavina monien muiden alan toimijoiden, kuten Energiaviraston ja Kuluttajaliitto ry:n kanssa.
– Tämmöinen peli ei vetele! Aikaisemmin yhtiöt ovat toimineet rauhallisesti ja ovat ymmärtäneetkin asiakasta. Mutta nyt on markkinoille tullut yhtiö, joka toimii tästä toimintaperiaatteesta aika rajusti – ja nyt tarvitaan pientä suitsimista, talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) totesi.
Talousvaliokunta selvitti siirtokohua omana asianaan, kun Carunan lähes 30 prosentin kertakorotus kohautti paitsi kansaa, myös eduskuntaa yli puoluerajojen. Valiokunta oli päätynyt samoihin keinoihin, joita työ- ja elinkeinoministeriö oli jo miettinyt tahollaan, kuten elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) torstain kyselytunnilla kertoi.
Korotuskatto maksuihin, voitoilla investointeja
Talousvaliokunta toivoo kertakorotuksille katon: enintään 10-15 prosenttia vuodessa. Lisäksi säädettäisiin, kuinka usein korotuksia saisi tulla. Siirtohintoja käsitellään 4-8 vuoden jaksoissa.
Lisäksi säädettäisiin tarkemmin, mitä laskutetuilla rahoilla pitäisi tehdä. Säännöt suitsivat sitä jo nyt.
– Tarkkailussa täytyy huomioida, onko maksuilla investoitu. Jos on ylilaskutettu, rahat pitää palauttaa. Pitää vain miettiä, miten palautetaan: kerralla vai osissa ja korkoa korolle. Se on asiakkaalta lainattua rahaa, kokoomuksen Harri Jaskari totesi.
– Haluamme tehdä katon siihen, kuinka paljon yritys voi siirtää voittovaroja omistajilleen. Voittovaroilla pitäisi myös investoida sähköverkkoon. Se pienentäisi painetta asiakasmaksujen korotuksiin. Muuten vaarana on, että yhtiö ottaa kaikki voittovarat omistajilleen ja rahoittaa investoinnit asiakasmaksuilla, Turunen korosti.
Kaikki yhtiöt eivät ole korottaneet maksujaan
Caruna perusteli suuria korotuksia suurilla korotustarpeilla, kun siirtoyhtiöiden täytyisi rakentaa myrskynkestävä järjestelmä vuoteen 2028 mennessä.
Tiedotustilaisuudessa pohdittiin myös mahdollista lykkäystä yritykselle, joka ei selviäisi ilman suuria maksujen korotuksia.
– Kaikki yhtiöt eivät ole korottaneet maksujaan, Turunen huomautti. Linjatöiden tarpeet vaihtelevat eri puolilla maata.
Turunen tukee Kuluttajaliittoa sen neuvotteluissa Carunan kanssa jo päätettyjen korotusten kohtuullistamiseksi.
– Jos tulosta ei synny, Kuluttajaliitolla on mahdollisuus ryhmäkanteeseen oikeusteitse, Turunen totesi. Hän kuitenkin ihmetteli, miksei sopimusta tulisi.
Uudet lait voimaan 2017
Turunen kertoo, että valiokunnan toivomat ja TEM:n jo esittämät keinot voisivat tulla eduskunnasta ulos jo loppuvuonna, jolloin ne tulisivat voimaan vuonna 2017. Ne ehkäisisivät tulevia väärinkäytöksiä. Carunan tapaukseen vastataan Kuluttajaviraston keinoilla.
– Ne keinot eivät toimi kuitenkaan yrityspuolella. Siirtohintojen korotukset nostavat myös yritysten kuluja. Juuri sain tekstiviestin Närpiöläiseltä viljelijältä, jonka sähkölasku kasvoi kolmella miljoonalla. Se saattaa ajaa yrityksen sanomaan työntekijöitä irti menojen sopeuttamisen vuoksi, Turunen totesi.
Siirtoyhtiön myyminen suurin emämunaus
Jotta yrityksetkin varjeltuisivat vastaavilta korotuksilta, Energiavirastolle annetaan lakiin tarkemmat pykälät, joiden nojalla se voi säädellä korotuksia ja voittovarojen käyttöä.
– Carunan korotukset ovat ikävä temppu, mutta suurin emämunaus oli kuitenkin Fortumin siirtoyhtiön myyminen kansainvälisille sijoittajille, mitä perussuomalaiset vastustivat sinnikkäästi, Turunen totesi.
Hän piti varsin kohtuuttomana myös tuoretta kohtuullista 5,3 prosentin voittoprosenttia, jonka laki sallii Carunan kaltaiselle yhtiölle.
– Lähes 6 prosenttia on kohtuuton monopoliyhtiölle, Turunen moitti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ryhmyri myönsi SPD:n osuuden sähkön siirtohintojen jättikorotuksiin: ”Tapahtui vakavia virhearviointeja”

Vähämäki: Sähköverkon myynti oli virhe – demarit voivat katsoa peiliin
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














