

Tynkkynen: 16-vuotiaille mahdollisuus allekirjoittaa kansalaisaloite
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen ehdottaa lakialoitteessaan kansalaisaloitteiden allekirjoittamiseen vaaditun ikärajan laskua 16 vuoteen, kun se tällä hetkellä on 18 vuotta.
– Olen huomannut, että vaikka vaalien alla puolueet ovat olleet äänestysikärajasta erimielisiä, kaikki ovat kuitenkin halunneet, että nuoret kiinnostuisivat enemmän yhteiskunnallisista asioista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että osallistumisoikeutta voidaan helposti laajentaa suoran demokratian eli kansalaisaloitteiden puolella, sillä nämä aloitteet käsitellään joka tapauksessa edustuksellisen demokratian parissa, eduskunnassa, Sebastian Tynkkynen painottaa.
Nuoret mukaan vaikuttamaan
Kansalaisaloitteen mahdollistava laki tuli voimaan vuonna 2012. Sen jälkeen eduskuntaan on tullut käsiteltäväksi vain 37 kansalaisaloitetta. Samalla aikavälillä eduskunta on käsitellyt 683 kansanedustajien lakialoitetta ja 1 840 hallituksen esitystä. Suoran demokratian osuus lakimuutokseen tähtäävistä eduskunnan käsittelyistä on siis vain 1,5 %.
– On ensisijaisen tärkeää saada nuoret enemmän vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin, mutta se ei tapahdu itsestään. Tilanne on nuorten osallistumisen kannalta kiusallinen, sillä he eivät voi itse allekirjoittaa kansalaisaloitteita, joihin kuitenkin ovat keräämässä allekirjoituksia toreilla ja tapahtumissa., Tynkkynen toteaa.
Eduskunnassa käsitellään keskiviikkona kansalaisaloitelain muuttamista. Nykyistä kansalaisaloitelakia ollaan päivittämässä EU:n uuden kansalaisaloiteasetuksen täydentämiseksi. EU on tavoitellut EU-kansalaisaloitteen käyttömahdollisuuksien parantamista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ari Koponen teki kansalaisaloitteen nuorten syrjäytymisestä alakouluissa – nyt istuu eduskunnassa päättämässä sen kohtalosta

Kansa haluaa kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen, perussuomalaiset tukevat kansalaisaloitetta: “Haitalliset kulttuuripiirteet pitää lopettaa täällä alkuunsa”

GCM-siirtolaissopimusta vastustavalle kansalaisaloitteeseelle rakettilähtö – 10 000 nimeä kasassa yhden viikonlopun aikana

Perussuomalaiset kannattavat aktiivimallin kumoamista ja siitä tehtyä kansalaisaloitetta

Perussuomalaisten Ronkainen iloitsee vakuutuslääkäreitä koskevan kansalaisaloitteen etenemisestä

Ronkainen perintöverokansalaisaloitteen hautaamisesta: ”Kokoomuksen Heinonen puhuu soopaa”
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää