Suomalainen peruskoulu on hieno saavutus. Silti siinä on valuvikoja, joita digihype, seinättömät luokat tai pidennetty oppivelvollisuus eivät korjaa, vaan ennemminkin pahentavat asiaa, kirjoittaa valtiotieteen lisensiaatti Mai Allo ajatuspaja Suomen Perustalle kirjoittamassaan raportissa Koulukirja. Koulukirja pureutuu myös koulujen politisoitumiseen ja vaatii paluuta perusasioihin: tietojen ja taitojen oppimiseen edistyksellisten asenteiden omaksumisen sijaan. Allo purkaa kirjassaan 10 peruskouluun liittyvää myyttiä ja esittää yhtä monta valuvikoja korvaavaa politiikkasuositusta.

Mistä on nykyinen peruskoulu tehty?

Digihypestä, ilmiöoppimisesta, itseohjautuvuudesta.

Avoimista oppimisympäristöistä, joiden takia on purettu luokkien seiniä. Kehityskeskusteluista ja itsearvioinnista, joita tuputetaan numeroarvostelun ohelle. Verkostotyöskentelystä, joilla korvataan selkeät yksilösuoritukset.

Räätälöidystä opinpolusta, jolla syrjäytetään kaikille yhteiset minimivaatimukset.

Koneista, jotka voittavat kynän ja kumin.

Ymmärsitkö, mitä juuri äsken luit? Sisäistitkö käsitteet? Vai koitko sanahelinäksi?

Kuulostaa monimutkaiselta, ja sitä se onkin. Peruskoulua on nimittäin monimutkaistettu niin perusteellisesti, että se on nykyään kaikkea muuta kuin selkeä järjestelmä.

Samalla peruskoulu on kadottamassa ydinajatuksensa: sen, että koulun tehtävä on tuottaa osaamista. Mikään ei enää takaa sitä, että peruskoulun läpäissyt lapsi oikeasti hallitsee välttämättömät perustaidot.

Oppilaiden lähtötaso laskenut uudistuksista huolimatta

Ajatus pilalle myllerretystä peruskoulusta on tärkeä näkökulma, mutta se on jäänyt paitsioon julkisessa keskustelussa. Uutuusteos ”Koulukirja – kymmenen myyttiä suomalaisesta peruskoulusta” pyrkii rikkomaan hiljaisuuden.

Ajatuspaja Suomen Perustan julkaisemassa katsauksessa eritellään peruskoulun valuvikoja. Teoksen kirjoittanut valtiotieteen lisensiaatti, tutor-opettajana työskentelevä Mai Allo on koonnut yksiin kansiin tutkimustietoa, joka osoittaa monien koulu-uudistusten onttouden. Kirjan näkökulma ei ole perinteisen perussuomalainen, mutta se tuo arvokkaan lisän keskusteluun suomalaisesta koulusta.

Ongelmat ovat syventyneet entisestään, uudistuksista huolimatta tai ehkä juuri siksi. Oppimistuloksia ei parantanut varsinkaan digiloikka, joka maksoi kymmeniä miljoonia Helsingille muutamassa vuodessa.

– Digitalisaation myönteisistä vaikutuksista oppimiseen ei ole löytynyt selkeää tutkimusnäyttöä. Sen sijaan näyttöä on päinvastaisesta, Mai Allo muistuttaa.

Se kuitenkin tiedetään, että oppilaiden osaamisen taso on laskenut vuosien saatossa. Joka kahdeksas poika ei osaa lukea kunnolla peruskoulusta päästyään. Ilmiö on valitettavan tuttu ammatti- ja korkeakoulujen opettajille. Pelkona onkin se, että osaamisen taso johtaa koulutusinflaatioon eli koulutuksen arvon alenemiseen.

Katso Mai Allon haastattelu (juttu jatkuu videon jälkeen):

Toimittaja Maria Asunta haastattelee Mai Alloa Meillä on asiaa -ohjelmasarjassa. Youtube, 21 min.

Oppimisen ylistyksestä osallisuuden ylistykseen

Jotta voisi ymmärtää peruskoulun valuvikoja, on piipahdettava 1960-luvulla, jolloin peruskoulu luotiin vanhan rinnakkaisjärjestelmän eli kansakoulun, oppikoulun ja kansalaiskoulun tilalle. Alkuperäinen tavoite oli saattaa kaikki lapset koulutielle tasa-arvoisesti siten, ettei yksikään lapsi jäisi vaille kansakoulun jälkeistä oppia vanhempien köyhyyden takia.

Tarkoitus oli Mai Allon mielestä erittäin kannatettava.

– Mielestäni on oikein, että kaikki lapset pääsevät kouluun vanhempien taustasta riippumatta.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt uudistajille, vaan koko koulujärjestelmä myllättiin sisällöllisesti aina opetussuunnitelmia ja arvosanakriteereitä myöten.

– Matematiikasta ja kielistä siivottiin vaikeammat asiakokonaisuudet. Pääsykokeet, tasokurssit ja muut karsintaan viitanneet käytännöt heitettiin roskatynnyriin. Nelosnumerot seuraamuksineen siirtyivät historiaan. Koulujärjestelmä alkoi painottaa osallisuutta osaamisen kustannuksella, Mai Allo luettelee.

Mylläyksen takia vaatimustaso laski.

– Jälkiä korjataan vielä pitkälle tulevaisuuteen, Allo toteaa.

Vasemmistoradikalismi näkyy uudistusintoilun taustalla

Peruskoulun uudistamisvimmaa määrittelee kaikenkattava rajojen ylitys. Rajoja rikkoakseen uudistajat ovat moukaroineet alas niin luokkahuoneen seiniä kuin oppiaineiden rajoja. Heidän iskulauseensa on: ”Koska maailma ei jakaudu oppiaineisiin, ei koulunkaan pitäisi.”

Palkittu tietokirjailija Mai Allo rikkoo tätä myyttiä uutuusteoksessaan. Hän kertoo, että peruskoulun vahvimmat moukaroijat ovat pääasiassa olleet akateemisia mielipidejohtajia ja konsultteja. He käyttävät vaikeasti ymmärrettäviä käsitteitä puhuessaan vaikkapa ”kokonaisvaltaisuudesta”, ”hierarkisten rakenteiden välttämisestä” ja ”valintojen vapaudesta”.

Mai Allo näkee nykyisessä koulukeskustelussa yhteyden 1960-luvulle.

– Jo tuolloin oli olemassa äänekäs kasvatustieteilijöiden joukko, joka puhui luovasta, yhteisöllisestä ja verkostomaisesta koulunkäynnistä. Jopa numeroarvostelu ja oppiainejako määriteltiin porvarilliseksi ja vanhoilliseksi. Haluttiin eroon kaikesta, jonka vähänkin koettiin ”alistavan” oppilaita ja vahvistavan luokkayhteiskuntaa.

Pyrkimys lopputulosten tasa-arvoon tarkoittaa suomeksi sitä, ettei kukaan saa olla toisia parempi, vaan päättötodistus kuuluu kaikille.

– Itseään edistyksellisinä pitävät, niin kutsuttua akateemista vasemmistoa edustavat koulu-uudistajat kokevat, että koulumenestys perustuisi elitismiin. Siksi he ovat häivyttäneet eroja oppilaiden väliltä, Allo sanoo.

Taustalla on ajatus siitä, että oppilaiden erilaisuus koulumenestyksessä johtaisi eriarvoistumiseen. Allo näkee asian toisin. Hänestä erilaisuuden tunnustamisen ei tarvitse johtaa eriarvoisuuteen.

Valtakunnalliset tasokokeet palautettava, ei armoviitosia

Mitä sitten tarvitsisi tehdä? Miten monimutkaistettu peruskoulu saadaan taas raiteilleen?

Tietokirjailija Mai Allo haastaa tarkastelemaan rohkeasti sitä, miksi lukuisat uudistukset eivät ole parantaneet oppimistuloksia vaan heikentäneet niitä. On rohjettava kysyä, miksi peruskoulu ei enää kykene takaamaan sitä, että oppilas oppii vaadittavat asiat?

Allo peräänkuuluttaa tasokurssien palauttamista ja valtakunnallisten päättökokeiden järjestämistä.

– Oppimista on mitattava, jotta varmistetaan se, että lapsi saavuttaa vähintäänkin kaikille yhteiset minimivaatimukset. Todistusta ei pidä myöntää, elleivät minimivaatimukset ylity.

Allo korostaa, että päättökokeet eivät suinkaan tarkoittaisi heikommin pärjäävien nuorten jättämistä paitsioon. Päinvastoin. Hän uskoo tasokokeiden pikemminkin estävän syrjäytymistä.

– Pitäisi kannustaa nuoria yrittämään uudelleen, kunnes rima ylittyy kiistattomasti. Joskus luokalle jättäminen tehoaa muita tukiopetusmuotoja paremmin.

Opetushallitus on hiljan uudistanut arviointikriteereitään, jotta eri koulujen arvosanat olisivat vertailukelpoisia keskenään. Allon mukaan tämä on hyvä alku, joskaan se ei vielä riitä. Todistus nimittäin halutaan edelleen antaa kaikille.

– Valheellinen todistus ”armovitosineen” ei tuota aitoa iloa ja osallisuudentunnetta syrjäytymisvaaraan joutuneelle nuorelle, Allo muistuttaa.

Oppivelvollisuutta ei tule pidentää vaan tiivistää

Mai Allo ei kannata oppivelvollisuuden pidentämistä, vaan sen tiivistämistä.

– Mitä jos vaadittaisiin oppilailta vähän enemmän? Edellytettäisiin siis osaamisen näyttämistä valtakunnallisen mittapuun mukaisesti sen sijaan, että opitun osoitukseksi kelpaa ”räätälöidyn oppimispolun” läpi kulkeminen.

Mitä peruskoululle tapahtuisi, jos yhdeksänvuotiseen oppivelvollisuuteen yhdistettäisiin vaatimustason nosto? Mai Allon mukaan se voisi tulla halvemmaksi kuin koko ikäluokan roikottaminen tuloksiltaan heikkenevissä kouluissa.

– Vuosittaisen päättökokeen ansiosta osa oppilaista voisi suorittaa oppivelvollisuutensa etuajassa ja siirtyä seuraavalle koulutusasteelle, Allo visioi.

Yksityisen koulut täytentämään julkista koulutarjontaa

Koululaitos on rakennettu hitaimmin etenevien ehdoilla. Vähälle keskustelulle on jäänyt lahjakkaan lapsen oikeudet saavuttaa oma potentiaalinsa.

Entäpä jos lähiön lahjakkaalle lapselle olisi tarjolla erityisluokka, jonne voisi hakeutua opiskelemaan tosissaan? Näin oppilas saisi merkinnän todistukseensa vaativien ja syventävien kurssien suorittamisesta.

Jos Mai Allolla olisi aikakone ja taikurinsauva, hän palaisi 1960-luvulle. Hän poistaisi lukukausimaksut yksityisoppikouluista ja laajentaisi kunnallista oppikoulu- ja ammattikouluverkkoa.

Peruskoulu-uudistuksessa suurin osa yksityisoppikouluista päätyi valtion haltuun, ja jäljelle jääneiden itsenäisyyttä kavennettiin huomattavasti. Kouluilta vietiin mahdollisuus valikoida oppilaansa.

– Toivoisin Suomeen yksityiskouluja, joihin pääsisi tasokokeiden eli oppilaan menestymisen perusteella, siis riippumatta vanhempien varallisuudesta, Allo sanoo ja korostaa sitä, että yksityiset koulut täydentäisivät julkista koulutarjontaa.

Koulu voi esitellä ideologioita, mutta sen ei pidä valita niitä lasten puolesta

”Koulukirjassaan” Mai Allo kertoo 1960-luvun voimakkaimpien koulu-uudistajien olleen avoimesti marxilaisia. He edustivat niin sanottua kriittistä näkökulmaa. Tämä on näkynyt kasvatustieteen politisoitumisessa ja koulun arjessa silloin, kuin opettajat ovat liittäneet vasemmistoaktivisminsa omaan työhönsä.

– Koulun punavihertyminen ei ole myytti vaan totta, Allo toteaa, joskin lisää heti perään oman huomionsa siitä, miten vaikeaa on neutraalin opetussuunnitelman laatiminen.

– Sellaista lienee tuskin koskaan ollut, mutta siihen voisi pyrkiä.

Jokaisella ajalla on aatteensa: 1900-luvun alkupuolella kouluissa oli isänmaallinen henki ja oppilaat kokoontuivat aamuhartauksiin. 2020-luvun oppilaita ohjataan feminismiin ja tietyn suuntaiseen ilmastopolitiikkaan.

Eikä aihe ole edes uusi. Jo vuonna 1987 Britannian pääministeri Margaret Thatcher ilmaisi huolensa koulun politisoitumisesta: ”Nuoret tarvitsevat kunnon koulutuksen tavoitellakseen parempaa tulevaisuutta, mutta äärivasemmistolaiset opetusalan auktoriteetit ja radikaaliopettajat vievät heitä tämän mahdollisuuden. Kertotaulun ja yhteenlaskun sijasta lapsille opetetaan antirasistista matematiikkaa ja muuta vastaavaa, mitä se nyt sitten lieneekin.”

– Koulussa toki pitää esitellä eri ideologioita, mutta ei valita nuoren puolesta, mihin suuntaan ja millä tavalla maailmaa pitää muuttaa, Mai Allo painottaa.


Koulukirja on ladattavissa Suomen Perustan sivuilta >

SUOMEN UUTISET