

PS ARKISTO
Venäjän tiedustelutoiminta Suomessa ei ole pelkkää teoriaa – Antikainen: Missä viipyy tutkimus Venäjän vaikuttamisesta Suomeen?
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt tänään eduskunnassa kirjallisen jatkokysymyksen hallitusohjelmaan kirjatusta tutkimushankkeesta, jonka tarkoituksena on selvittää Venäjän laaja-alaista vaikuttamista Suomeen 2000-luvulla.
– Jätin ensimmäisen kirjallisen kysymyksen aiheesta viime vuoden kesäkuussa, jolloin tiedustelin tutkimushankkeen etenemisestä. Pääministeri Petteri Orpo vastasi kysymykseen saman vuoden heinäkuussa ilmoittaen, että hanke ei ollut tuolloin vielä käynnistynyt, mutta että valtioneuvoston kanslia ottaisi koordinaatiovastuun ja hanke käynnistettäisiin, kun riittävät resurssit on koottu, Sanna Antikainen kertoo.
– Nyt on kulunut lähes vuosi, eikä hankkeen käynnistymisestä ole vieläkään tiedotettu. Aikataulua ei ole esitetty eikä ole myöskään tietoa siitä, miten resurssien kokoaminen on edennyt. Tämä herättää aiheellista huolta, Antikainen toteaa.
Antikainen muistuttaa, että Venäjä on jo pitkään pyrkinyt vaikuttamaan Suomeen eri tasoilla – poliittisesti, taloudellisesti ja tiedonvälityksen kautta.
Nord Stream -hanke ja Sperbank
Venäjän Nord Stream -kaasuputkihankkeeseen liittyi merkittävää poliittista vaikuttamista myös Suomessa. Venäjä pyrki vaikuttamaan suomalaisiin päättäjiin, jotta hanke etenisi suotuisasti huolimatta sen turvallisuus- ja ympäristöriskeistä. Hanketta edistettiin osin taloudellisten intressien ja geopoliittisen painostuksen kautta. Paavo Lipponen (sd.) toimi Cosmopolis-yhtiönsä kautta Nord Stream -kaasuputkiyhtiön lobbarina vuosina 2008–2022.
– Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) toimi vuosina 2016–2022 hallituksen jäsenenä Venäjän valtion omistamassa Sberbankissa, jota pidetään Kremlin taloudellisena vaikutusvälineenä. Vaikka toiminta oli muodollisesti laillista, herätti se laajaa arvostelua ja huolta Venäjän ”pehmeän vallan” vaikutuksesta suomalaiseen päätöksentekoon, Antikainen muistuttaa.
Kiinteistöhankintoja ja disinformaatiota
Venäläistoimijat ovat hankkineet kiinteistöjä läheltä puolustuksellisesti merkittäviä kohteita eri puolilla Suomea. Suojelupoliisi on arvioinut, että nämä ostot voivat liittyä tiedusteluun tai hybridivaikuttamisen valmisteluun.
– Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan suomalaisen yleisön mielipiteisiin levittämällä disinformaatiota ja polarisoivaa sisältöä. Sosiaalinen media, trollitilit ja aiemmin myös Sputnikin suomenkielinen palvelu ovat olleet osa tätä vaikuttamiskampanjaa. Tavoitteena on ollut horjuttaa luottamusta yhteiskuntaan ja vaikuttaa muun muassa Nato-keskusteluun, Antikainen sanoo.
Tiedustelua ja poliittista vaikuttamista
Suojelupoliisi on toistuvasti varoittanut Venäjän tiedustelutoiminnasta Suomessa. Venäjä on käyttänyt diplomaattipeitettä, teknologista vakoilua ja vaikuttamissuhteita saadakseen tietoa ja vaikutusvaltaa Suomen päätöksentekoprosesseissa.
Antikaisen mukaan jo nämä esimerkit osoittavat, että Venäjän vaikuttamistoiminta Suomea kohtaan ei ole pelkkää teoriaa vaan dokumentoitua ja tunnistettua toimintaa.
– Hallitusohjelman mukainen tutkimushanke on kiireellinen ja välttämätön osa kansallisen turvallisuuden vahvistamista. Venäjän vaikuttamisoperaatiot, hybridivaikuttaminen ja tiedustelutoiminta ovat todellisia uhkia, joihin on suhtauduttava vakavasti. Suomen strateginen sijainti, EU- ja Nato-jäsenyys sekä Venäjään kohdistetut pakotteet lisäävät riskiä vastatoimille. Siksi on tärkeää, että hallitus siirtyy sanoista tekoihin, Antikainen painottaa.
Tutkimushanke tuottaisi arvokasta tietoa päätöksenteon tueksi ja vahvistaisi Suomen kykyä tunnistaa, torjua ja ennaltaehkäistä ulkopuolista vaikuttamista.
– Kysynkin asianomaiselta ministeriltä muun muassa, onko hallitusohjelmaan kirjattu tutkimushanke Venäjän laaja-alaisesta vaikuttamisesta Suomeen 2000-luvulla jo käynnistetty. Jos ei, niin mitä esteitä hankkeen käynnistymiselle on ja milloin hallitus aikoo konkreettisesti aloittaa hankkeen valmistelun ja toteuttamisen? Hanke on niin tärkeä, ettei sitä saa enää lykätä hamaan tulevaisuuteen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sperbank Kiinteistöhankinnat Venäjän vaikutusyritykset Nord Stream Esko Aho hybridivaikuttaminen disinformaatio kirjallinen kysymys Tiedustelutoiminta Hallitusohjelma Sanna Antikainen Petteri Orpo Paavo Lipponen Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Nyt pannaan stoppi Venäjän kiinteistövaikuttamiselle
Perussuomalaiset on ajanut venäläisten kiinteistöhankintojen täyskieltoa jo vuodesta 2008. Vuosien varrella asia on jäänyt muiden hallitusten pöydälle, vaikka uhkakuvat ovat olleet tiedossa. Nyt hallitus toteuttaa viimein tämän kauan kaivatun toimenpiteen kansallisen turvallisuuden vahvistamiseksi ja hybridivaikuttamisen torjumiseksi.

Tomi Immonen Nato-kokouksessa Moldovassa: Länsimaisen demokratian tukeminen on tärkeä keino vastustaa Venäjän vaikutusta
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan (Nato PA) puheenjohtaja Tomi Immonen osallistui kuluneella viikolla Nato PA:n kokoukseen Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa. Immonen näkee Moldovan yhtenä riskimaana Venäjän vaikutusyritysten piirissä.

Polvinen: Venäjän rajan vastaisille alueille tarvitaan vahvaa tukea – erillisrahoitusinstrumentti ratkaisevassa roolissa
Itämeren parlamentaarikkokonferenssin pysyvä komitea kokoontui pohtimaan ajankohtaisia ja tulevaisuuden haasteita yhdessä Baltian ja Pohjoismaiden europarlamentaarikkojen kanssa Brysselissä Belgiassa.

Antikainen: Vasemmistolainen rajapolitiikka on turvallisuusriski – Suomen on suojattava rajansa Venäjän hybridihyökkäyksiltä
Keskustelu rajaturvallisuuslain jatkosta on alkanut jälleen. Sisäministeriö valmistelee parhaillaan lain voimassaolon jatkamista. Rajaturvallisuuslaki, joka tuli voimaan heinäkuussa 2024, antaa Suomelle mahdollisuuden rajoittaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamista kriisitilanteissa.
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää