Viiden tähden liikkeen jäsenet hyväksyivät hallituspohjan arkkivihollisensa kanssa

04.09.2019 |10:33

Italian Viiden tähden liikkeen puheenjohtaja Luigi Di Maio kertoi, että tiistaina käydyssä jäsenäänestyksessä 79,3 prosenttia hyväksyi hallitusyhteistyön sosiaalidemokraattisen PD:n kanssa. Puolueet ovat moittineet toinen toisiaan koko niiden historian ajan.

Tulos merkitsee sitä, että pääministeriehdokas Giuseppe Conte voi muodostaa Italiaan 67. hallituksen toisen maailmansodan jälkeen. Hallituspuolueiden tulee päästä vielä yksimielisyyteen hallitusohjelmasta ja ministerisalkuista.

Puolueet ovat sopineet, ettei tunnusteltavassa hallituksessa ole enää varapääministereitä.

Hallitusohjelman muodostumiselle on kiire, sillä hallituksen tulisi saada valmiiksi ensi vuoden budjetti välttääkseen automaattiset arvonlisäveron korotukset, joiden arvellaan sysäävän maan talous taantumaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää