Italian Umbrian vaaleissa voitto oikeistokoalitiolle – hallituspuolueille nöyryyttävä tulos

28.10.2019 |12:26

Italian keskiosissa sijaitsevassa Umbriassa käytiin sunnuntaina vaalit. Oikeistokoalitio ex-sisäministeri Matteo Salvinin johdolla sai yli 57 prosenttia äänistä. Hallituspuolueet yhdistivät voimansa saavuttaen vain reilut 37 prosenttia äänistä.

Umbria on väestöltään hyvin pieni. Pääministeri Giuseppe Conte muistutti ensimmäisten tulosten jälkeen, etteivät vaalit koskeneet maan hallitusta. Umbria on perinteisesti ollut vasemmistopuolueiden hallitsema.

Salvinin luotsaama Liitto oli oikeistokoalition suurin puolue. Liitto kahmaisi 36,9 prosenttia äänistä. Puolue on marssinut järjestelmällisesti viimeaikaisissa vaaleissa voitoista voittoihin.

Umbrian vaalit olivat ensimmäiset sen jälkeen kun vasemmistopopulistinen Viiden tähden liike ja sosiaalidemokraattien PD muodostivat hallituksen. Puolueet ovat olleet toistensa arkkivihollisia.

Italian hallitusyhteistyön kannalta merkittäviä aluevaaleja käydään joulu- ja tammikuussa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
5.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
8.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää