Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallituksen toimia yli 70-vuotiaiden perusterveiden koronasuositusten helpottamiseksi.

Hallitus linjasi maanantaina 4.5. uusista koronalinjauksista ja rajoitteiden purkamisesta. Linjaukset toivat helpotusta monen kansalaisen elämään, mutta noin 850 000 kansalaiselle rajoitukset jatkuvat samankaltaisina. Riskiryhmään kuuluvat, yli 70-vuotiaat ovat edelleen velvoitettuja elämään karanteeninomaisissa oloissa ja välttämään kontakteja.

Epidemian kestosta ei ole varmuutta, mutta uusien arvioiden mukaan epidemia ei ole jäämässä lyhyeksi. Suomessa koronaan kuolleiden mediaani-ikä on 82 vuotta ja monet menehtyneistä ovatkin olleet iäkkäitä. Usein heillä on ollut myös joku perussairaus.

Suuria eroja maakuntien välillä

Perusoikeuksien rajoittaminen on perusteltua vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa.

– Erityisen huomioitavaa on, että tautitapaukset ovat keskittyneet muutamille harvoille seuduille ja suurimman osan Suomesta selvinneen pienillä todetuilla tautimäärillä. Erot maakuntien välillä ovat varsin suuret, Wihonen sanoo.

– Perusterveiden, yli 70-vuotiaiden on vaikea ymmärtää, miksi ankarat rajoitukset koskevat myös heitä, vaikkei koronatapauksia ole esiintynyt heidän kotiseuduillaan.

Ikärajoituksia uusiksi?

Wihonen tiedustelee, miten hallitus huomioi alueelliset erot päätöksenteossaan.

– Rajoitusten purkaminen luo askel askeleelta uskoa tulevaisuuteen. Tärkeää olisi, että myös vanhuksille suotaisiin samaa.

Wihonen kysyy, mihin toimiin hallitus ryhtyy, että perusterveiden 70-vuotiaiden elämää voidaan helpottaa ja aikooko hallitus tarkastella uudestaan asettamiansa ikärajoituksia ja -suosituksia koronakaranteenin asettamisen suhteen.

SUOMEN UUTISET