

PS ARKISTO
Wihonen: Turhan kauniita kuvia maalailemalla ei koronaa nitistetä
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelee koronarokotusten aikataulun realiteeteista.
– Kun vuosi kääntyy jälleen kesää kohti, on kansalaisten toiveissa, että pahimmista koronarajoituksista päästäisiin kohti normaalimpaa elämää. Hallitus on ilmoittanut suunnitelmiaan ns. exit-strategiasta, mutta koronarajoitusten lieventäminen vaatii koronatartuntojen määrän vähenemistä ja koronarokotusten etenemistä kasvavalla tahdilla, perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen kuvaa tilannetta.
Torstaina THL:n ja STM:n tiedotustilaisuudessa todettiin, että ensimmäisen koronarokotteen on saanut yli miljoona suomalaista. Asiantuntijat ovat esittäneet arvioita, että kesä-heinäkuun aikana maan koko työikäinen väestö, noin 4,5 miljoonaa suomalaista, voisi saada ensimmäisen koronarokoteannoksen.
Tämä vaatisi kuitenkin maahan saapuvien koronarokoteannosten määrän kasvua ja rokotustahdin kiristymistä. Viime viikkoina maahan saapuvien koronarokotteiden määrä on ollut keskimäärin noin 125 000 rokotetta per viikko. Tulevina viikkoina maahan odotetaan saapuvan rokotteita noin 200 000 rokotteen viikkotahtiin.
Ilmoitettujen lukujen realistisuus epäilyttää
Asiantuntijat ovat todenneet, että on mahdollista suorittaa jopa 600 000 rokotusta päivässä ja että huhti-toukokuussa olisi mahdollisesti maahan saapumassa jo yli 400 000 rokotetta per viikko.
– Toisaalta jos tavoite on antaa kaikille työikäisille ensimmäinen rokote ennen heinäkuuta, niin tahdin tulisikin olla noin 300 000 annettua rokotusta per viikko.
– Kaikkien toiveena on, että koronarokotukset edistyvät ja päästäisiin palaamaan edes jotenkuten takaisin normaaliin. Tavoitteiden saavuttamiseksi rokotetahdin tulisi muuttua aika lailla ja herääkin epäilyksen siemen, kuinka realistisia ilmoitetut luvut ovat. Paljon ollaan lääkeyhtiöiden toimitusten armoilla ja kevään aikana on nähty, etteivät toimitusten aikataulut ole täysin pitäneet, Wihonen toteaa.
Luottamus ei parane, jos luvattuun tahtiin ei päästä
– Kansalaisten luottamusta ja koronaväsymystä ei paranna se, että ensin luvataan rokotusten tahdin kiihtyvän, jos lopulta luvattuun tahtiin ei päästäisikään. Turhan kauniita kuvia maalailemalla ei koronaa nitistetä, Wihonen huomauttaa.
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen kysyy hallitukselta, onko realistista odottaa maahan saapuvien rokotteiden määrän kasvavan yli 400 000 rokotteen viikkotahdilla ja onko käytännössä mahdollista nopeuttaa rokotustahtia nykyisestä. Wihonen tiedustelee myös, miten on varauduttu siihen, ettei rokotetta kenties tulekaan maahan sillä tahdilla kuin villeimmissä ennusteissa on esitetty.
– Millä toimilla pyritään edistämään, että kaavaillut määrät rokotteita todella saapuvat maahan? Voiko Suomi vaikuttaa maahan saapuvien rokotteiden määrään, vai ollaanko täysin EU:n yhteishankintojen ja lääkeyhtiöiden armoilla? Wihonen kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rokotustahti exit-strategia rokotusaikataulu koronatartunnat koronarokote koronarajoitukset Jussi Wihonen kirjallinen kysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: Viranomaisten keskinäinen yhteistyö ei näytä sujuvan

Wihonen: Testit kohdennettava sinne, missä tartuntoja eniten esiintyy

Wihonen: Miksi ravintola- ja yleisörajoitukset toimivat joko tai -periaatteella?

Wihonen: Kesän tapahtumat peruttu, miten syksyllä ja talvella?

Wihonen: ”Mitä härskimmin koronakaranteenia rikkoo, sen vähemmällä pääsee”

Ulkomailla syntyneet kaihtavat rokotteita Ruotsissa – nuorista alle puolet vailla suojaa pandemiaa vastaan
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














