

Wihonen: ”Mitä härskimmin koronakaranteenia rikkoo, sen vähemmällä pääsee”
Kansanedustaja Jussi Wihonen (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen koronakaranteenikäytännöistä.
– Kesän aikana koronatautitapaukset ovat lisääntyneet niin sanotun deltavariantin levitessä. Kesän aikana rajoituksia on höllennetty ja muun muassa erilaisia festivaaleja on saatu järjestettyä. Valitettavasti isoissa kokoontumisissa ja varsinkin ravintoloiden yöelämässä on korona levinnyt. Toisaalta rokotusten avulla vaikeiden tautitapausten määrä on ainakin toistaiseksi pysynyt jokseenkin kurissa, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen.
Wihonen toteaa, että kun koronan kanssa on eletty jo kohta kaksi vuotta, ei ole ihme, että kansalaisten kärsivällisyys on koetuksella.
– Rajoitusten pienoinenkin purkaminen on tuonut edes jonkinnäköistä toivon pilkahdusta.
Karanteenia rikotaan jopa isoissa yleisötapahtumissa
Pääasiallisesti kansalaiset ovat noudattaneet rajoituksia ja suosituksia. On kuitenkin pieni joukko ihmisiä, jotka eivät välitä viranomaismääräyksistä ja rikkovat koronakaranteenimääräyksiä tai välttelevät taudin jäljittäjiä. On saatettu käydä karanteenista huolimatta kaupassa tai taloyhtiön saunassa. Räikeimmissä tapauksissa karanteenia on rikottu ja käyty jopa isoissa yleisötapahtumissa.
– Toisaalta koronakaranteenit ja sairauspäivärahahakemukset ovat ruuhkauttaneet Kelan, ja päätöstä voi joutua odottamaan jopa viikkoja. Hakemusten määrät tuskin tulevat tartuntatapausten lisääntyessä kovin paljon laskemaan, joten tarvetta hakemusten käsittelemisen nopeuttamiseen on, Wihonen toteaa.
Marjanpoimijat töissä karanteenista huolimatta
Ristiriitaa herättää myös tapaus, jossa ulkomaalaisten marjanpoimijoiden sallittiin jatkaa töitä karanteenista huolimatta. Koronakaranteenien suhteen tuntuukin olevan varsin erilaisia käytäntöjä ja toimintatapoja valvonnan ja sanktioiden toimeenpanemisen osalta.
Kysymyksessään Wihonen kysyy hallitukselta, miten se aikoo puuttua kaikkein räikeimpien koronakaranteeni- ja muiden määräysten rikkomisiin ja helpottaa koronakaranteenin tai -eristyksen takia haettavien sairauspäivärahahakemusten käsittelyä.
– Onko koronakaranteenien toimeenpanemisessa ja valvonnassa tehostamisen varaa, jos pystytään luistamaan ilman rangaistusta ja toisaalta toiset voivat jatkaa työskentelyä karanteenista huolimatta? Wihonen kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- marjanpoimijat sairauspäiväraha yleisötapahtumat deltavariantti festivaalit yleisörajoitukset koronarokotukset koronatartunnat koronakaranteeni koronarajoitukset koronapandemia ravintolat Jussi Wihonen kirjallinen kysymys ulkomaalaiset Kela
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: Testit kohdennettava sinne, missä tartuntoja eniten esiintyy

Wihonen: Turhan kauniita kuvia maalailemalla ei koronaa nitistetä

Wihonen: Miksi ravintola- ja yleisörajoitukset toimivat joko tai -periaatteella?

Wihonen: Kesän tapahtumat peruttu, miten syksyllä ja talvella?
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













