

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Wihonen: Ymmärretäänkö räjähdysmäisesti nousevan polttoaineen hinnan vaikutukset yhteiskunnalle?
Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen räjähdysmäisesti kasvaneista polttoainekustannuksista, jotka uhkaavat aiheuttaa Suomelle taloudellisen katastrofin.
Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan ja läntisen maailman reaktiot talouspakotteineen ovat mullistaneet Suomen entisestään vaikeaa tilannetta energian ja talouden osalta. Vaikutukset ruuan, lannoitteiden, öljyn, energian ja muiden raaka-aineiden saatavuuteen ja hinnoitteluun ovat valtavia. Eikä tilanne ole hetkeen helpottamassa, pelkää kansanedustaja Jussi Wihonen.
Wihosen mukaan tilanne oli vaikea jo ennen Ukrainan sotaa:
– Polttoainehinnat huitelivat jo yli kahden euron litralta, ja nyt Ukrainan tilanteen jälkeen hinta on noussut entisestään ja tulee nousemaan vielä lisää. On väläytelty hinnan nousevan jopa yli kolmen euron litralta. Parin viime viikon aikana hinta on noussut sitä tahtia, ettei noususta puhuta yksittäisissä vaan kymmenissä prosenteissa.
Isku ei tapahdu vain bensatankeilla
Wihosen mukaan polttoaineen kallis hinta kirpaisee autoilevia kansalaisia ja varsinkin työssäkäyviä. Monella on pohdinnassa, mikä on se kipuraja, jota työssä käymisestä ollaan valmiita maksamaan. Varsinkin matalan tulotason kansalaisille taloudellinen isku on kova.
– Eikä isku tapahdu vain bensapumpuilla. Polttoaineen hinnan räjähdysmäinen kasvu tulee näkymään ruuan ja tavaroiden hinnoissa, kun alkutuotannossa ja kuljetuksissa kustannukset nousevat yhtä lailla.
– Maatiloilla kamppaillaan jo nyt selviytymistaistelua, kuljetusfirmat joutuvat jättämään reittejä väliin ja työkoneiden käyttökustannukset kasvavat. Peruselintarvikkeen elinkaarella kerrannaisvaikutus tulee olemaan valtava, ja lopulta kustannukset jäävät kansalaisten maksettaviksi, Wihonen sanoo.
Auttavatko verotulot, kun maatilat ja yritykset kaatuvat?
– Kyse ei ole siitä, että hupiajelu olisi nyt hieman kalliimpaa, vaan polttoaineen valtavat kustannukset tulevat vaikuttamaan koko yhteiskunnan toimivuuteen. Ruuan hinta kasvaa ja eläminen kallistuu, Wihonen toteaa.
– Maailmantilanteisiin ja markkinahintoihin emme voi suoraan vaikuttaa, mutta kun polttoaineen hinnasta suurin osa on veroa, niin voimme Suomessa omilla päätöksillämme vaikuttaa nykytilanteeseen. Erityisesti ammattimaisen toiminnan turvaamiseksi tarvitaan nyt helpotusta ja nopeita päätöksiä. Tällä menolla suunta on kohti katastrofia. Auttavatko valtion keräämät polttoaineveromiljoonat sitten enää?
Miten hallitus aikoo puuttua ongelmiin?
Kysymyksessään Wihonen tiedustelee hallitukselta, miten se aikoo pikaisella aikataululla puuttua ongelmiin ja uhkakuviin, jotka ovat aiheutuneet polttoaineen räjähdysmäisestä hinnannoususta. Wihonen haluaa tietää myös, miten hallitus aikoo tukea esimerkiksi maatiloja, ammattikuljettajia, työssäkäyviä jne. selviytymään valtavista hinnannousuista.
Lisäksi Wihonen tiedustelee, ymmärretäänkö hallituksessa, että polttoaineen hinnannousu tulee näkymään lähes kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa eikä vain bensapumpuilla. Wihonen kysyy, millä toimilla hallitus aikoo alentaa polttoaineen kustannuksia erityisesti ammattimaisessa toiminnassa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alkutuotanto maailmanmarkkinahinta Ukrainan sota polttoainekustannukset Venäjän hyökkäys lannoitteet polttoainehinnat työssäkäynnin hinta elintarvikkeet öljyn hinta maatilat ammattikuljettajat Kuljetusyritykset kuljetusala verotulot Venäjä-pakotteet Jussi Wihonen ruuan hinta kirjallinen kysymys Energian hinta Yritykset talous Energia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ukrainan sota kallistaa lähes kaikkea – reaalipalkkojen lasku yksi huoli globaalien ongelmien rinnalla

Dieselin ja bensan hinnat nousivat yli kipurajan – tästä ei selittämällä selviä

Energiakriisin juuret ovat syvemmällä kuin Ukrainassa – nollapäästötavoite kaiken taustalla

Tavio: Polttoaineiden arvonlisäveroa alennettava

Juvonen: Suomen seurattava Ruotsia – tukipaketti bensa- ja dieselveron laskuun tarvitaan heti
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.

Jopas nyt! WEF hylkäämässä massasiirtolaisuuden ihanteet
Maailman talousfoorumi WEF:n suurkokous oli tänä vuonna aiempaa vähemmän moraaliposeeraava ja muistutti ennemminkin perinteistä bisneskonferenssia. Globalisaation edistämisestä tunnettu foorumi ei hehkuttanut massamaahanmuuttoa ja avoimia rajoja, vaan suhtautui niihin aiempaa kriittisemmin. Tekoäly, teknologinen murros ja työmarkkinoiden rakennemuutokset heikentävät nyt WEF:n mukaan tarvetta laajamittaiselle maahanmuutolle. Aiheesta keskustelivat muun muassa Piilaakson teknologiajätti Palantirin toimitusjohtaja Alex Karp ja maailman suurimman varainhoitoyhtiö BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink.
















