
Zyskowicz lyttäsi perustuslakifundamentalistit: Perustuslaki ei turvaa toimeentulotukea karkotetulle
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz tulkitsi tiistaina eduskunnassa, ettei karkotetuille kuulu täysi toimeentulotuki perustuslain nojalla siinä kuin tavallisille, laillisesti maassa oleville lainkuuliaisille ihmisille. Julkisuudessa on esiintynyt muitakin tulkintoja tohtoritasoa myöten, mitkä kannat Zyskowicz lyttäsi.
Pitkään perustuslakivaliokunnassa toiminut Zyskowicz kertoi antaneensa mielestään hyvän lausunnon Ylen haastattelussa: karkotettavaksi määrätylle henkilölle, joka oleskelee maassa laittomasti, ei kuulu sama toimeentulotuki kuin maassa laillisesti oleville ihmisille.
Asiasta on myös Euroopan ihmisoikeusviraston kanta: Hollanti antoi pakolaiselle luvan olla maassa vain neljäksi kuukaudeksi ja kanta piti ihmisoikeusvirastossa, johon oli valitettu.
Turun professori väitti toisin
Vaan eipä asia ollutkaan sillä selvä: Yle löysi professori Juha Lavapuron Turusta, jonka mukaan Zyskowiczin tulkinta on ongelmallinen, kun hän asettaa paperittomat eriarvoiseen asemaan.
Lavapuron mukaan tilanne on yksiselitteisesti niin, että perustuslaki turvaa riittävän toimeentulon jokaiselle, ja jos tämä ei kelpaa, pitäisi Lavapuron mukaan muuttaa perustuslakia.
– Jos Lavapuro katsoo, ettei maalla ole oikeutta kohdella eri tavalla ihmistä, joka on maassa laittomasti ja joka on määrätty karkotettavaksi – niin jos hän on tätä mieltä, on se käsittämätöntä, Zyskowicz jyrähti.
Hän totesi Lavapuron lukeutuvan perustuslakifundamentalisteihin, joilta voi tulla vaikka minkälaisia kantoja, mutta näin erikoista kantaa ei Zyskowicz ollut kuullut. Hän korosti myös, ettei tällaista kantaa toimeentulotuen perustuslainmukaisuudesta ole millään virallisella taholla Suomessa – eikä voikaan olla, Zyskowicz korosti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio nopeuttaisi rikoksiin syyllistyneiden karkottamista poistamalla hallintovalitusoikeuden
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.














