

LEHTIKUVA
10. luetuin
10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.
Dublinin läntisessä lähiössä sijaitsevan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen liepeillä on nyt ollut mellakoiksi yltyneitä protesteja kahtena peräkkäisenä yönä.
Protestien taustalla on sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä tapahtunut seksuaalirikos, jossa 10-vuotias tyttö raiskattiin vastaanottokeskuksen piha-alueella, kertoo Irish Mirror -lehti. Tyttö joutui sairaalahoitoon.
Raiskauksesta epäillään 26-vuotiasta afrikkalaismiestä, jolle oli järjestetty arabian kielen tulkki vangitsemisoikeudenkäyntiin. Irish Times -lehden mukaan epäilty tuli Irlantiin kuusi vuotta sitten turvapaikanhakijana. Hän sai kielteisen päätöksen viime vuonna ja hänestä tehtiin lainvoimainen karkotusmääräys maaliskuussa.
Tyttö oli hatkassa lastensuojelulaitoksesta
Uhriksi joutunut tyttö on huostaanotettu käytöshäiriöiden vuoksi. Hän oli karannut lastensuojelulaitoksen järjestämän sunnuntairetken aikana ja mennyt käymään sukulaisperheessä Dublinissa. Sieltä hän oli lähtenyt uudelleen omille teilleen ja jostain syystä päätynyt vastaanottokeskuksen alueelle.
Citywest-vastaanottokeskus koostuu neljän tähden hotellista ja kokouskeskuksesta, jotka ovat toimineet vuodesta 2022 lähtien vastaanottokeskuksena. Keskukseen on majoitettu noin kaksi tuhatta turvapaikanhakijaa.
Mielenilmaus muuttui väkivaltaiseksi mellakaksi
Tiistai-iltana vastaanottokeskuksen luona järjestettiin mielenosoitus, johon osallistui noin kaksi tuhatta ihmistä, kertoo BBC. Mielenilmaus alkoi poliisin mukaan rauhallisesti, mutta muuttui pian väkivaltaiseksi mellakaksi.
Yleensä mielenosoituksissa hevosia käytetään poliisin toimesta joukkojenhallintaan, mutta tällä kertaa hevoset olivat mielenosoittajien käytössä. Vihaiset irlantilaiset ratsastivat hevosilla ja hevoskärryillä kohti poliisin rintamaa yrittäen murtaa sen.
Poliiseja heiteltiin kivillä ja heitä kohti laukaistiin ilotulitteita. Yksi poliisiauto sytytettiin tuleen. Noin kolmesta sadasta paikalla olleesta poliisista yksi loukkaantui tiistai-iltana. Seitsemän mellakoitsijaa otettiin kiinni.
Mellakointi jatkui keskiviikkoiltana
Keskiviikkona poliisi oli valmistautunut levottomuuksiin tuomalla paikalle lisäjoukkoja ja rakentamalla mellakka-aitoja. Illalla väkivaltaisuudet jatkuivat.
Poliisi vastasi kovin ottein. Poliisit kyynelkaasuttivat myös paikalla olleita toimittajia. Keskiviikkoiltana otettiin kiinni 24 mellakoitsijaa. Kaksi poliisia loukkaantui.
Sisäministerin eroa vaaditaan
Maahanmuuttoasioista vastaava sisäministeri Jim O’Callaghan on tuominnut väkivaltaisen mellakoinnin. Epäiltyyn raiskaukseen liittyvää poliisitutkintaa hän ei halunnut kommentoida sen tarkemmin.
Somevaikuttaja Michael O’Keeffe ei ole tyytyväinen ministerin lausuntoon vaan vaatii hänen eroaan. Haittamaahanmuuttoa vastustava O’Keeffe muistuttaa, että yli puoli vuotta sitten tehdyn karkotuspäätöksen toimeenpano oli sisäministerin vastuulla.
– Sinä et hoitanut hommaasi ja nyt pieni tyttö on menettänyt viattomuutensa, O’Keeffe kirjoittaa.
Oppositio kysyi asiasta eduskunnan istunnossa
Oppositiopuolue Sinn Féinin puheenjohtaja Mary Lou McDonald kysyi eduskunnassa, miten kymmenvuotias lapsi pääsee karkuun lastensuojelusta ja miksi jo puoli vuotta sitten karkotusmääräyksen saanut mies oli yhä Irlannissa.
Sinn Féin puolue – jota pidetään terroristijärjestö IRA:n poliittisena siipenä – ajaa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa kuin nykyiset valtapuolueet, mutta painottaa kuitenkin vasemmistopuolueena ihmisoikeuksia ja antirasismia. Jos Sinn Féin pääsisi valtaan, sen ratkaisu ei olisi turvapaikkamaahanmuuton lopettaminen, vaan vastaanottokeskusten sijoittaminen rikkaiden asuinalueille köyhien alueiden sijasta.
Irlanti kärsinyt turvapaikanhakijoiden tulvasta jo pitkään
Irlanti on jo pitkään kärsinyt valtavasta turvapaikanhakijoiden tulvasta. Suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Pohjois-Irlannin maarajan yli turvallisesta Britanniasta. Tulijoita majoitetaan hotelleihin, mikä on omiaan herättämään irlantilaisissa katkeruutta, koska maassa vallitsee asuntopula.
Tilanne on aiheuttanut mielenosoituksia ja levottomuuksia jo pitkään. Laajoja mellakoita nähtiin pari vuotta sitten, kun algerialaismies puukotti useita lapsia iirinkielisen ala-asteen koulun edessä Dublinissa.
Demokraattista vaikutusmahdollisuutta ei ole
Irlantilaisilla ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta yrittää pysäyttää turvapaikkamaahanmuuttoa demokraattisesti äänestämällä, koska yksikään varteenotettava puolue ei aja tätä asiaa. Seuraavat vaalit ovat lokakuun lopulla järjestettävät presidentinvaalit, joiden pääehdokkaat Catherine Connolly ja Heather Humphreys toistelevat kuorossa, että Irlanti tarvitsee lisää maahanmuuttajia työvoimaksi ja että maahan on erittäin vaikea päästä.
Presidenttiehdokkaaksi olisi halunnut myös vapaaottelutähti Conor McGregor, joka muistuttaa puheiltaan edesmennyttä Tony Halmetta. McGregorin ehdokkuus olisi tarjonnut irlantilaisille mahdollisuuden äänestää erittäin tiukan maahanmuuttopolitiikan puolesta, mutta yksikään puolue ei suostunut ottamaan McGregoria ehdokkaakseen.
Kansanliikkeen ehdokkaita ei Irlannin vaalijärjestelmässä tunneta, joten McGregor joutui luopumaan ehdokashaaveistaan. Niinpä irlantilaisilla ei ole näissäkään vaaleissa mahdollisuutta ilmaista maahanmuuttovastaisuuttaan demokraattisesti ja rauhanomaisesti äänestämällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Conor McGregor Heather Humphreys Catherine Connolly Mary Lou McDonald Sinn Féin Michael O'Keeffe Citywest-vastaanottokeskus Jim O'Callaghan lapsenraiskaus seksuaalirikokset Maahanmuuttopolitiikka Dublin Turvapaikanhakijat Tony Halme Irlanti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Irlantilaiset saivat tarpeekseen laittomista siirtolaisista – huoli omasta selviytymisestä ajaa kantavästön barrikadeille

Väkivaltaisia mielenosoituksia Dublinissa pikkulasten puukotusten jälkeen – somehuhut saivat mielenosoittajat kaduille

Lapsipuukotusten lietsomat mellakat jatkuivat viikonloppuna Britanniassa – tutkija: Koska valtavaa tyytymättömyyttä ei voi protestoida vaaleissa, jäljelle jäävät enää kadut

Brittipääministeri leimasi kaikki mielenosoittajat ”äärioikeistolaisiksi huligaaneiksi” – isoäidit ja kukkamekkorouvat kävivät omituista leimaamista vastaan sometempauksella

Brexit ei auttanut, kovempia keinoja kaivataan: Britanniaan muuttaa enemmän väkeä kuin koskaan aikaisemmin

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Kansallismieliset puolueet rynnivät Euroopan gallupeissa – maahanmuuttokriittisyys lisääntyy kautta poliittisen kentän
Kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset puolueet ovat mielipidemittausten kärjessä yhä useammassa Euroopan maassa. Perinteisten puolueiden asema horjuu ja ne pyrkivät pysymään vallassa kopioimalla menestysreseptiä. Vanha valta tulee huomaamaan, että aito on kopiota vankempi valinta.

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.
Viikon suosituimmat

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Vigeliuksen lista eduskunnasta paljastaa: SDP äänestää säännöllisesti maahanmuuton tiukennusten hylkäämisen puolesta
Kansanedustaja Joakim Vigeliuksen kokoama lista eduskunnan äänestyksistä paljastaa demarien säännönmukaisesti äänestävän maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä vastaan. Samaan aikaan demarileiri vaikenee kuin muuri löperöstä maahanmuuttolinjastaan, jonka saa esille vain äänestystuloksia peratessa.

Antikainen varoittaa: Iso-Britannia rajoittaa sananvapautta – kehitys on varoitus Suomelle
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa Ison-Britannian kehityksestä, jossa tavallisia kansalaisia kohdellaan jo mielipiderikollisina vain siksi, että he uskaltavat arvostella sosialistihallitusta tai puhua maahanmuutosta kriittisesti.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.