Ballymenan pikkukaupungista rauhallisina alkaneet levottomuudet ovat jatkuneet kolmatta yötä ja ne ovat levinneet myös muualle Pohjois-Irlantiin. Kahden, tiettävästi romanialaistaustaisen 14-vuotiaan pojan raiskaussyyte sai maahanmuuttoon tyytymättömän väkijoukon liikkeelle tuen osoituksena rikoksen uhrin läheisille.
Poliisin mukaan syynä on rasismi
Mielenosoitukset yltyivät väkivaltaisiksi, kun protestoijat heittivät poliiseja kivillä ja polttopulloilla, rikkoivat ikkunoita ja sytyttivät autoja sekä rakennuksia tuleen. Kymmeniä poliiseja on loukkaantunut levottomuuksissa ja väkivaltaisuuksiin syyllistyneitä on otettu kiinni. Poliisi pitää mellakoiden motiivia rasistisena.
Tietyille alueille kohdistuneet hyökkäykset ovat saaneet aikaan sen, että asukkaat ovat kiinnittäneet kotiensa ikkunoihin kylttejä, joissa kerrotaan asukkaiden kansallisuudesta. Plakaateissa lukee vaikkapa “brittiläinen kotitalous” tai “filippiiniläinen asuu täällä”.
Maahanmuutto lisääntynyt
Pohjois-Irlannissa maahanmuutto on lisääntynyt viime vuosina. Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä nousi vuoden 2011 6,5 prosentista 8,6 prosenttiin vuoteen 2021 mennessä, kertovat vuoden 2023 väestönlaskentatiedot.
Maahanmuuttajien määrä on verrattain pieni moniin muihin Euroopan maihin verrattuna ja maastamuutto on suurta. Perinteisen median käyttämien asiantuntijoiden mukaan aktivistit ovat käyttäneet hyväkseen asuntopulaa ja jatkuvaa elinkustannusten kallistumista lietsoakseen väkivaltaa turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia kohtaan.
Vihanpidon pitkä muisti
Mielenosoitukset ovat keskittyneet brittimielisille lojalistialueille kuten Ballymenassa on tapahtunut. Lojalistien tyytymättömyyden ja vihaksi purkautuvan kaunan takana on ainakin osittain pettymys Britannian EU-eron myötä tehtyyn Irlanti-sopimukseen, jolla ei ole ollut toivottuja positiivisia vaikutuksia paikallisen väestön elämään.
Levottomuuksia ovat tiettävästi lietsoneet myös brittimieliset aseistetut rikollisryhmät, myös Irlannin yhdistymistä kannattavia nationalisteja on saattanut tulla väkivaltaisiin joukkoihin mukaan.
Perinteinen media on saanut jälleen kerran kritiikkiä siitä, että se ei ole tarpeeksi selvin sanoi kertonut siitä, mistä nyt meneillään olevissa väkivaltaisuuksissa alunperin on kyse – ja mikä niihin on syynä. Niinpä kansalaiset hankkivat tietonsa itse, sosiaalinen media vahvistaa viestiä ja tässä sitä taas ollaan, liekkien keskellä.