Äänestyspaikat ovat sulkeutuneet Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Vaalien lopputulos Donald Trumpin ja Joe Bidenin välillä ei kuitenkaan ole vielä selvillä, sillä ääniä lasketaan yhä useissa vaa’ankieliosavaltioissa. Kisa on muodostumassa tiukaksi.

Yhdysvalloissa on äänestetty vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Viimeiset äänestyspaikat sulkeutuivat Yhdysvaltain länsirannikolla varhain aamusta Suomen aikaan ja ääntenlaskenta on käynnissä.

Vaalipäivän alustavien tulosten mukaan istuvan presidentin, republikaanien Donald Trumpin ja hänen haastajansa, demokraattien Joe Bidenin kisasta on tulossa tiukempi kuin useissa vaaliennusteissa on arvioitu. Mielipidetiedustelut ovat povanneet Bidenille tukevaa johtoa koko vaalisyksyn ajan.

Tällä hetkellä lopullista vaalitulosta ei vielä tiedetä. Voittoon tarvitaan yhteensä 270 valitsijamiesääntä. Kummallakaan ehdokkaista ei toistaiseksi ole tarvittavaa määrää kasassa, mutta molemmat leirit vakuuttavat optimismia omasta voitostaan.

Näin vaalipäivän ääntenlaskenta on edennyt.

Floridan tulos myrskyvaroitus – Trump voittamassa useita tärkeitä vaa’ankieliosavaltioita

Vaalipäivän iltana tilanne alkoi näyttää lupaavalta Trumpin kampanjan näkökulmasta vaa’ankieliosavaltio Floridassa. Miami-Daden alueen äänet ennakoivat Trumpille vahvaa tulosta tärkeässä osavaltiossa. Florida ja sen 29 valitsijamiestä näyttäisikin olevan tukevasti Trumpin hallussa.

Trumpin kannalta hyviä alustavia tuloksia seurasi muualtakin. Esimerkiksi Ohio, Texas ja Pohjois-Carolina näyttäisivät kääntyneen Trumpin voitoiksi. Sen sijaan Arizona, jonka Trump voitti vuonna 2016, näyttäisi kääntyneen nyt demokraateille.

Ei-vaa’ankieliosavaltiot eivät sisältäneet suuria tulosyllätyksiä. Biden on esimerkiksi viemässä selkeät voitot väkirikkaista Kalifornian ja New Yorkin osavaltioista.

Kisan ratkaisu saatetaan nähdä Yhdysvaltain koillisosan niin sanotun ruostevyöhykkeen osavaltioissa, joissa kisa näyttää edelleen tiukalta: Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa.

Voittaakseen Trumpin pitäisi jälleen kaataa demokraattien “sininen seinä” Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa

Tässä vaiheessa ääntenlaskentaa näyttää siltä, että vaalien ratkaisu saatetaan nähdä nimenomaan Yhdysvaltain koillisosan perinteisissä demokraattiosavaltioissa, jotka Trumpin onnistui voittamaan vuonna 2016.

Erityisesti huomio kiinnittyy nyt Michiganiin, Pennsylvaniaan ja Wisconsiniin. Tällä hetkellä Trump on näissä osavaltioissa niukassa johdossa, mutta marginaalit ovat pieniä ja ennakko- ja postiääniä on edelleen laskematta.

Jos Bidenin onnistuu puolustaa demokraattien “sinistä seinää” Trumpin hyökkäykseltä, tämä saattaisi ratkaista vaalit Bidenin eduksi.

Myös eteläisemmässä Georgian osavaltiossa kisa on vastaavalla tavalla edelleen tiukka.

Molemmat kampanjat vakuuttivat optimismia omasta voitostaan

“Meillä on hyvä tunne Wisconsinista ja Michiganista”, Biden kommentoi tulostilannetta kotiosavaltiossaan Delawaressa varhain aamulla Suomen aikaa.

“Ja, ääntenlaskenta tulee viemään aikaa, mutta tulemme voittamaan myös Pennsylvanian”, Biden lisäsi. “Uskon, että olemme tiellä vaalivoittoon.”

Vain joitakin minuutteja Bidenin kommenttien jälkeen Trump twiittasi antavansa oman lausuntonsa.

“Iso VOITTO!”, Trump kirjoitti.

Myöhemmin lehdistötilaisuudessaan Trump toisti näkemyksensä, että uskoo voittaneensa vaalit.

Trump myös väitti, että vastapuoli yrittäisi varastaa vaalit itselleen. Erityisesti huomio kiinnittyy nyt ennakko- ja postiäänien laskemiseen. Trump kertoi myös olevansa valmis menemään tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti.

Trumpin kommentit viittaisivat siihen, että jos voittomarginaalit ovat pieniä, odotettavissa on kovaa oikeudellista vääntöä ääntenlaskennasta.

Äänestysaktiivisuus vaaleissa nousemassa korkeaksi

Ensi arvioiden mukaan äänestysaktiivisuus on nousemassa korkeaksi. On arvioitu, että äänestysprosentti olisi jopa korkeimmillaan sitten vuoden 1908.

Pelkästään ennakkoääniä annettiin noin 100 miljoonaa kappaletta.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Presidentinvaalien ääntenlaskenta jatkuu yhä useissa avainosavaltioissa. Erityisesti huomio kiinnittyy nyt vaa’ankieliosavaltioihin Michiganiin, Wisconsiniin ja Pennsylvaniaan.

Tämänhetkisten arvioiden mukaan lopullisen vaalituloksen saamisessa kestää vielä vähintään useita päiviä.

Jos tuloksia aletaan riitauttaa oikeudessa, edessä saattaa olla vielä viikkojen tai kuukausien odotus, ennen kuin lopullinen vaalitulos on selvillä.

Valitsijamieskokouksen on määrä äänestää uudesta presidentistä osavaltiokohtaisten vahvistettujen vaalitulosten pohjalta 14. päivä joulukuuta. Seuraavan presidentin virkaanastujaiset on tarkoitus pitää 20. päivä tammikuuta 2021.

SUOMEN UUTISET