

PS ARKISTO
Antikainen: Hallituksen oltava valmis sulkemaan rajat koronaviruksen takia
Joulukuussa 2019 Kiinan Wuhanissa löydetty uusi koronavirus uhkaa muuttua maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Tartuntoja on Kiinan lisäksi löytynyt kymmenistä maista ja virus on lähiviikkojen aikana levinnyt myös Eurooppaan.
Italiassa sairastuneita on tämän hetken tiedon mukaan toistasataa ja monet kaupungit määrätty eristykseen paikallisten viranomaisten toimesta. Tautitapauksia on myös paljastunut suomalaisten suosimalta Teneriffan lomasaarelta, jonne virus on tämän hetken tiedon mukaan kulkeutunut italialaisten turistien mukana.
Viranomaisten varauduttava
Teneriffa on suosittu lomakohde ja saarella käy vuosittain miljoonia matkailijoita kymmenistä eri maista. Ylen tietojen mukaan hotelli, jossa sairastunut italialaisturisti asui, on asetettu karanteeniin. Hotellissa on lähes tuhat ihmistä, joista eri matkanjärjestäjien tietojen mukaan suomalaisia turisteja olisi 20.
– Suomalaisia matkustaa lomalle ja työmatkoille joka päivä ympäri maailmaa. Kun virus leviää turistikohteissa, on vain ajan kysymys, milloin epidemia leviää myös Suomeen. Vaarassa ovat erityisesti vanhukset ja muut sellaiset henkilöt, joiden perusterveys on muita heikompi. Se, kuinka laajalle virus leviää Suomessa ja moniko sairastuu, riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin suomalaisviranomaiset ovat varautuneita ja miten nopeasti tartuntatapauksiin pystytään reagoimaan, kun niitä havaitaan, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa.
EU-komissio huolissaan rajojen sulkemisesta
Eri maiden suhtautuminen koronavirukseen on vaihdellut suuresti. Japanissa virus on päässyt leviämään karanteenitoimenpiteistä huolimatta ja viranomaiset keskittyvät tällä hetkellä lähinnä hidastamaan sen etenemistä sekä kehottavat paikallisia tekemään etätöitä mahdollisuuksien mukaan. Kiinalaisten turistien matkustamista maahan ei tästä huolimatta ole rajoitettu. Venäjä on sulkenut Kiinan vastaisen rajansa.
Helsingin Sanomien mukaan EU-komissio on lähinnä huolissaan Schengen-alueen rajojen sulkemisesta koronaviruksen takia eikä niinkään itse epidemiasta. Vaikka epidemian torjuntaan osoitettaisiinkin resursseja, toimenpiteiden tehokkuus kärsii merkittävästi, ellei poliittista tahtoa ole tartuntojen leviämistä tehokkaasti ehkäiseviin toimenpiteisiin, kuten rajojen sulkemiseen ja karanteeneihin. Nimettömän lähteen mukaan epäilykset rajan sulkemisesta kohdistuvat etenkin Itävaltaan, jolla on pitkä maaraja Italian kanssa.
Mitä tekee Suomen hallitus?
Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö kertoi tiistaina perustaneensa työryhmän, jonka tehtävänä on ohjata sosiaali- ja terveydenhuollon varautumista koronavirukseen.
– Uusi koronavirus on leviämässä ympäri maailmaa ja EU:n suurimpana huolenaiheena näyttää olevan vapaa liikkuvuus. Virus on jo saapunut Eurooppaan ja vaikuttaa siltä, että Suomen varautuminen sen leviämiseen on olematonta. Onko hallitus valmis sulkemaan rajat suomalaisten hengen ja terveyden turvaamiseksi? Onko Suomella riittävästi resursseja ja lääkintähenkilökuntaa rajanylittäjien terveystarkastuksille ja sairastuneiden asettamiseksi karanteeniin? Kuinka nopeasti pystymme reagoimaan tositilanteessa? Antikainen kysyy.
Toimintasuunnitelma kaikkien tietoon
THL:n mukaan epidemia-alueeksi määritellään tällä hetkellä Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea sekä Italiasta Veneton, Lombardian ja Piemonten ja Emilio-Romagnan alueet. Alueille ei kuitenkaan ole asetettu matkustusrajoituksia, vaikka ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustusta Kiinaan sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta Italiaan matkustettaessa.
Suomen toistaiseksi ainoa tartunta todettiin kiinalaisella turistilla Lapin sairaanhoitopiirissä.
– On vastuutonta asettaa vapaa liikkuvuus ihmisten terveyden edelle. Tilanteen seuraaminen työryhmän avulla ei enää auta siinä vaiheessa, kun epidemia saavuttaa Suomen. Hallituksen tulee esittää selkeä strategia koronaviruksen leviämisen estämiseksi eikä valmistella asioita piilossa julkisuudelta, Antikainen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tartunta epidemia koronavirus rajapolitiikka sairastuneet vapaa liikkuvuus Sanna Antikainen Euroopan komissio Kiina perussuomalaiset Italia hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Epätietoisuus on myrkkyä kaupankäynnille – talousasiantuntijat kuitenkin varovaisia ennustaessaan koronaviruksen talousvaikutuksia

Juvonen: Huoli koronavirusepidemista ei ole politikointia tai pelolla lietsontaa – ”Huoli tulisi löytyä myös ministeri Kiurulta”

Juvosen esitys läpi: Koronavirusepidemia käsittelyyn – sosiaali- ja terveysvaliokunta kuulee asiantuntijoita

Meri: Miksi ministeri ei tiedota koronaviruksesta enemmän? – ”Kansalaisilla on oikeus saada mahdollisimman paljon tietoa tartuntojen määrästä sekä taudin leviämisestä ja riskeistä”

Juvonen: Kansalaisilla ollut vaikeuksia päästä koronavirustesteihin, vaikka ovat saapuneet epidemia-alueelta – ”Tämä on erittäin kyseenalaista ja vaarallista leikkiä”

Perussuomalaiset: Hallitus viivytteli koronaviruksesta tiedottamisen kanssa – ”Eikö ymmärretty tilanteen vakavuutta?”

Juvonen: Koronavirusepidemia koettelee terveydenhuoltoa – lääkkeiden ja laitteiden riittävyys on varmistettava
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













