

LEHTIKUVA
Juvonen: Kansalaisilla ollut vaikeuksia päästä koronavirustesteihin, vaikka ovat saapuneet epidemia-alueelta – ”Tämä on erittäin kyseenalaista ja vaarallista leikkiä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt tänään kirjallisen kysymyksen koronaviruksen testauskapasiteetista, karanteenitoimintaohjeiden saatavuudesta sekä tiedottamisesta epidemian eri vaiheista Suomessa.
Suomessa diagnosoituja koronaviruspotilaita on huomattavasti vähemmän, kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Tällä hetkellä Suomessa koronaviruspotilaita on kuudessa sairaanhoitopiirissä yhteensä neljäkymmentä.
– Hämmentävää tämä on siksi, että kaikissa edellä mainituissa maissa on varsin identtinen matkustusprofiili. Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelon mukaan voi hyvinkin olla kyse vain tilastovääristymästä. Hänen arvionsa on, että Suomessa on mahdollisesti paljonkin diagnosoimattomia koronapotilaita. Tämän vääristymän aiheuttaa tutkijatohtorin mukaan se, että Suomessa diagnosointi on rajattu liian kapeaksi (Mtv3 Viiden jälkeen-ohjelma 9.3.), Arja Juvonen toteaa.
– Olemme viime päivinä saaneet lukea lehdistä, kuinka ihmiset ovat yrittäneet päästä tutkimuksiin koronavirusepäilyn vuoksi, mutta heitä on oireista huolimatta kieltäydytty testaamasta. Myös kansalaisilta on tullut yhteydenottoja, joissa on kerrottu, ettei oireista huolimatta ole päästy koronavirustesteihin. Testeihin pääsy on vaatinut useamman yhteydenoton, vaikka on juuri saavuttu epidemia-alueelta ja oireet ovat alkaneet jo matkan aikana. Tämä on erittäin kyseenalaista ja vaarallista leikkiä, vakavan epidemian riehuessa maailmalla.
Oikea-aikainen tiedottaminen tärkeää
Myös puutteelliset toimintaohjeet erilaisiin tilanteisiin herättävät kansalaisissa kysymyksiä.
– Ohjeita esimerkiksi oikeaoppiseen karanteeniin ei ole saatavilla. Eikä myöskään tietoa siitä määritelläänkö karanteenin kriteerit lainsäädännöllä, miten sen toteutumista valvotaan ja mikäli karanteenimääräystä rikkoo, onko siitä seuraamuksia.
– Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC kertoo sivuillaan viidestä ”skenaariosta” eli epidemian vaiheesta. Virasto kokoaa ja analysoi maailmanlaajuista tietoa viruksesta. On tärkeää, että Suomessa tiedetään ja valmistaudutaan tarkasti siihen missä vaiheessa infektioaaltoa ollaan menossa. Oikea-aikainen ja totuudenmukainen tiedottaminen on nyt kaiken A ja O. Se on tärkeää niin kansalaisten kuin terveydenhuollon eri toimijoidenkin näkökulmasta, Juvonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tarttumisriski epidemia-alue tiedottaminen karanteeni koronavirus Terveydenhoito testi perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Niikko: Koronavirusepidemia-alueiden matkustussuositukset on päivitettävä

Unkari laittoi rajat kiinni turvapaikanhakijoilta – vetoaa koronavirukseen

Juvonen: Koronavirusepidemia koettelee terveydenhuoltoa – lääkkeiden ja laitteiden riittävyys on varmistettava

Tavio: Hallitus vakuuttaa olevansa varautunut koronaviruksen leviämiseen – ”Luottamukseni asiantuntijoihin ja viranomaisiin on korkea, mutta eikö vakavassa uhassa tule ottaa varman päälle?”

Australiassa järeät koronavirustoimet – pääministeri käytti pandemia-termiä jo useita päiviä sitten

Meri: Miksi ministeri ei tiedota koronaviruksesta enemmän? – ”Kansalaisilla on oikeus saada mahdollisimman paljon tietoa tartuntojen määrästä sekä taudin leviämisestä ja riskeistä”

Antikainen: Hallituksen oltava valmis sulkemaan rajat koronaviruksen takia

Perussuomalaiset: Hallitus viivytteli koronaviruksesta tiedottamisen kanssa – ”Eikö ymmärretty tilanteen vakavuutta?”

Korona-viruksen leviämismallinnus todistaa – ratkaisevat hetket ovat juuri nyt käsillä
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












