

LEHTIKUVA
Antikainen: Onko Suomen rokotelinja EU:ssa rokotesolidaarisuus vai kansallinen etu?
Viime päivinä julkisuuteen päätyneet viestit herättävät kummastusta siitä, mikä on Suomen linja EU:n koronarokotehankintoihin liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa pyritään selvittämään Suomen linjaa ja vastuunjakoa EU:n rokotehankintoihin liittyen.
– Keskiviikkona Ruotsin entinen ulkoministeri Carl Bildt twiittasi kuvan EU-komissiolle osoitetusta kirjeestä, jossa korostettiin EU:n globaalia vastuuta ja haluttiin jakaa EU:n yhteishankintarokotteita EU:n ulkopuolisille maille, tietenkin edullisesti ja reilusti. Kirjeen oli allekirjoittanut muun muassa Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ja jatkaa:
– Tänään perus- ja perhepalveluministeri Krista Kiuru kertoi terveys- ja elintarvikekomissaari Stella Kyriakidesille lähettämästään kirjeestä, jossa hän vaati EU:lta painostusta rokotevalmistajille rokotteiden saamiseksi nopeasti EU-maihin. Kumpaa tavoitetta Suomi EU-tasolla ajaa?
Hallituksella ei kiirettä rokotusten kanssa
Koronarokotukset ovat alkaneet Suomessa varsin verkkaisesti ja pelkästään sote-henkilöstön rokotuksiin voi mennä kuukausia.
– Hallitus ei tunnu asiassa juurikaan kiirehtivän ja tiedotuksen taso tuntuu jatkuvan maskigatesta tutulla linjalla. Media on kuitenkin tuonut esiin sen, että nykytahdilla koko väestön rokottaminen kestäisi vuosia, ja pelkästään sote-henkilöstön osalta esimerkiksi HUS:in koko henkilökunnan rokottaminen voi venyä maalis-huhtikuulle.
– Tässä tilanteessa, kun rokotteita ei saada tarpeeksi edes EU-maiden omiin tarpeisiin, Suomen edustajien ei todellakaan pitäisi olla EU-tasolla puhumassa rokotesolidaarisuudesta ja jakamassa yhteishankintakiintiön rokotteita EU:n ulkopuolisille maille, Antikainen moittii.
Haavisto jälleen sabotoimassa Suomen kansallista etua
Suomen EU-politiikkaa on usein leimannut hyvesignalointi ja oman maamme edunvalvonnan sijasta ”poliittisen pääoman” kerääminen tuntemattomaksi jäävään tarkoitukseen.
– On käsittämätöntä, että samaan aikaan kun ministeri Kiuru on herännyt rokotetoimitusten hitauteen ja aivan oikein vaatinut toimenpiteitä asian korjaamiseksi, ulkoministeri Haavisto on tässäkin asiassa sabotoimassa Suomen kansallista etua. Kysymys kuuluu, hyväksyvätkö muut puolueet hallituksessa tällaisen toiminnan? Saavatko vihreät ja Haavisto kaivaa kuoppaa hallitukselle ja vetää maton tällä kertaa keskustan sijasta ministeri Kiurun jalkojen alta? Antikainen ihmettelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rokotesolidaarisuus Stella Kyriakides Carl Bildt koronarokote Euroopan unioni Pekka Haavisto Krista Kiuru Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Savio: Hallituksen on varmistettava koronavirusrokotusten edellyttämän logistiikan tehokkuus

Wihonen: Rokotetietoa kansalle selvästi ja ymmärrettävästi

Elomaa: Hallitus on vain odotellut passiivisesti rokotteiden saapumista eikä yrittänyt toimia asian eteen tilanteen edellyttämällä aktiivisuudella

EU:ssa kannattaa olla suuri jäsenmaa: Saksalainen komission puheenjohtaja haluton rankaisemaan Saksaa unionin rokoteohjelman rikkomuksista

Saarikolla tai Ohisalolla ei minkäänlaista käsitystä, kuinka moni suomalainen on rokotettu juhannukseen mennessä

Puolustusvoimain komentaja lupaa armeijan apuun vauhdittamaan rokotuksia Ruotsissa

Ronkainen: Hallituksen rokotusstrategia pettää

Halla-aho moittii hallitusta holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Korona tarjonnut verukkeen jättää välttämättömiä asioita ja uudistuksia tekemättä”

Reijonen: Mistä löytyvät suomalaisten rokotustiedot?
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











