

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen: Opiskelijamaahanmuuton villiinnyttämään tilanteeseen puututtava – Marinin hallitus avasi takaoven Suomeen muuttamiselle
Kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii toimia ulkomaalaisten opiskelijoiden ja heidän perheenjäsentensä maahanmuuton räjähdysmäisen kasvun hillitsemiseksi ja Suomen sosiaaliturvajärjestelmän väärinkäytösten kitkemiseksi.
Sanna Antikaisen mukaan kehityksen taustalla on Sanna Marinin hallituksen (2019–2023) läpi ajama laki, joka muutti kolmansien maiden kansalaisten opiskelijaperusteisen oleskeluluvan tilapäisestä luvasta jatkuvaksi, ulottaen tilapäiset luvat myös opiskelijoiden perheenjäseniin. Lisäksi työnteko-oikeus laajennettiin 25 tunnista 30 tuntiin viikossa ja toimeentulovaatimus rajattiin vain ensimmäiseen opiskeluvuoteen, vaikka lupa voidaan myöntää koko opiskeluajaksi.
– Marinin hallitus linjasi tavoitteekseen Suomen houkuttelevuuden kasvattamisen, ja sen se myös saavutti, mutta kalliisti. Nyt maksajiksi jäävät suomalaiset veronmaksajat.
Perussuomalaisten huolet ja riskit toteutuivat
Perussuomalaiset jätti edellisellä hallituskaudella esitykseen vastalauseensa ja varoitti jo tuolloin, että uudistus avaa takaoven Suomeen muuttamiselle ilman todellista koulutuksellista motiivia. Nyt nuo huolet ja riskit ovat toteutuneet.
– Vuonna 2024 ensimmäisen oleskeluluvan ja jatkoluvan sai yli 10 000 henkeä. Kasvua oli 46 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Luvista 5 877 oli ensimmäisiä opiskelijan perheenjäsenen oleskelulupia. Koko perheenyhdistämisen kautta Suomeen saapuneiden määrä nousi viime vuonna 18 018 henkeen. Kasvua oli 10 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Heistä vajaat 14 000 tuli Suomessa töissä olevan tai täällä opiskelevan henkilön perheenjäsenenä. Monet opiskelijoista ja heidän perheenjäsenistään tulevat kolmansista maista, erityisesti Etelä-Aasiasta.
”Tällaista järjestelmää on helppo käyttää väärin”
Antikaisen mukaan kyse ei ole enää yksittäisistä opiskelijoista, vaan kokonaisista perheistä, joiden toimeentuloa ei valvota käytännössä lainkaan. Opiskelijan perheenjäsenet voivat päästä suomalaisen sosiaaliturvan piiriin ilman työllistymisvaatimuksia tai riittävää toimeentuloa.
– Ulkomaalaisia opiskelijoita ei ohjaa yksinomaan koulutus, vaan houkuttelevat elinolosuhteet ja löysä lupakäytäntö. Lisäksi välitysyritysten toimintaa ei ole valvottu riittävästi ja on olemassa epäilyjä siitä, että opiskelijat todentavat tilapäisen toimeentulon oleskelulupaa varten, mutta varat palautuvat heti luvan myöntämisen jälkeen välittäjälle.
– On kestämätöntä, että Suomessa saa jatkuvan oleskeluluvan ja pääsyn sosiaaliturvaan yhden vuoden toimeentuloselvityksellä. Kukaan ei valvo, onko opiskelija vielä maassa, opiskelemassa tai täyttääkö hän lupaehtoja. Tällaista järjestelmää on helppo käyttää väärin, Antikainen huomauttaa.
Kirjallisessa kysymyksessään Antikainen kysyy ministeriltä konkreettisista toimista tilanteen korjaamiseksi ja peräänkuuluttaa lainsäädäntömuutoksia, joilla palautetaan valvonta, säädetään realistiset toimeentulovaatimukset ja turvataan sosiaaliturvajärjestelmän kestävyys.
Suomen talous ei kestä tulijoiden määrää
Antikainen kiittää valtiovarainministeri Riikka Purraa siitä, että ministeri on jo todennut, että hallitus arvioi nyt uudelleen edellisen hallituksen ajaman opiskeluperusteisen maahanmuuton vapauttamisen vaikutuksia.
– Purran mukaan arvioinnin kohteena ovat toimeentulovaatimukset, lupajärjestelmän mahdolliset väärinkäytökset ja niihin liittyvät turvallisuusuhat. Tarkoitus on tehdä tarvittavat lainsäädännölliset muutokset vuoden 2025 loppuun mennessä.
– Suomen taloudellinen tilanne ei kestä kasvavaa tulijoiden määrää, kun heidän toimeentulonsa ja kotoutumisen edellytykset ovat puutteellisia. On ilmeistä, että opiskelijaliikettä Suomeen ei ohjaa pelkästään koulutuksellinen motiivi, vaan myös taloudelliset seikat, kuten alhaiset lukukausimaksut, elintaso ja laaja työnteko-oikeus. Nykyinen hallitus harjoittaa vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa. Se ei edellisen hallituksen tavoin tietoisesti sulje silmiään järjestelmällisiltä väärinkäytöksiltä. Tilanne on korjattava nyt, ennen kuin tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan siitä täysin kohtuutonta hintaa.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- opiskelijamaahanmuutto sosiaaliturvajärjestelmä opiskeluperusteinen maahanmuutto perheenyhdistämiset toimeentulovaatimus Sanna Marinin hallitus ulkomaalaiset opiskelijat työnteko-oikeus oleskeluluvat kirjallinen kysymys Väärinkäytökset Riikka Purra Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: ”Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”
"Jos luulit, että suomalaisiin korkeakouluihin haetaan opiskelemaan eniten esimerkiksi Saksasta tai Britanniasta, niin metsään meni", kirjoittaa MTV Uutiset artikkelissaan, jossa se on selvittänyt, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan opiskelemaan. - Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista, toteaa eduskunnan puhemies, perussuomalaisten Jussi Halla-aho Facebook-kirjoituksessaan.

Kaisa Garedew: Vieraskielisten oman äidinkielen opiskelua ei tulisi maksattaa suomalaisilla
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew haluaa lakkauttaa vieraskielisten oman äidinkielen opiskelun rahoittamisen suomalaisten pussista.

Perussuomalaiset Opiskelijat: ”Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

PS-Nuoriso: Suomen ilmainen koulutus ei ole koulusiirtolaisia varten – maksuton toinen aste poistettava ulkomaisilta opiskelijoilta
Ilmainen koulutus on pitkään ollut Suomen ja suomalaisten ylpeys. Viime vuosina Suomeen on kuitenkin alkanut saapua hämäräperäisten konsulttiyritysten maahantuomia koulusiirtolaisia, sillä ilmainen koulutus taataan Suomen lain mukaan aivan jokaiselle, jonka jokin suomalainen lukio tai ammattikoulu on hyväksynyt oppilaakseen.
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.