Korkeakoulujen hakijamäärät kolmansista maista ovat kasvussa. Suomesta opiskelupaikan saanut saa myös oleskeluluvan koko opiskeluajanjaksolle. Tätä käytetään perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan surutta hyväksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Korkeakoulujen hakijamäärät kolmansista maista ovat kasvussa. Suomesta opiskelupaikan saanut saa myös oleskeluluvan koko opiskeluajanjaksolle. Tätä käytetään perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan surutta hyväksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Uusi hallitus on tehostamassa työperäiseen maahanmuuttoon liittyvää valvontaa ja alkaa estää väärinkäytöksiä. Jatkossa tavoitteena on, että työperäisen maahanmuuton on vahvistettava julkista taloutta. Työperäinen maahanmuutto katsotaan muita työllisyystoimia täydentäväksi, sillä ensisijaisesti huolehditaan Suomessa jo olevien työttömien työnhakijoiden työllistymisestä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Suomalaisen peruskoulun tason romahtamisesta on puhuttu paljon viime aikoina, mutta mikä tilanne on korkeakoulujen puolella? Lue lisää >
LEHTIKUVA
Punaisesta hupparistaan tunnettu, pelibisneksessä miljoonia ansainnut liikemies Peter Vesterbacka on viime päivinä näyttävästi möykännyt ja rähissyt Twitterissä. Vesterbackan kohteeksi on valikoitunut perussuomalaiset sekä eräät perussuomalaisten kansanedustajat, joiden päälle Vesterbacka lätkii leimoja sekä keksii selityksiä, mitä perussuomalaiset hänen mielestään ajattelevat. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tilastojen mukaan suuri osa suomalaisista korkeakouluista valmistuneista ulkomaalaisista opiskelijoista muuttaa pois maasta pian valmistumisensa jälkeen. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ei pidä Suomen julkisen talouden kannalta edullisena tilannetta, jossa Suomessa ilmaiseksi koulutetuista ulkomaalaisista opiskelijoista lähes puolet vie osaamisensa muualle heti valmistuttuaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen on kysynyt kahdella kirjallisella kysymyksellä hallitukselta Finest Future -yhtiön harjoittamasta liiketoiminnasta, jossa ulkomaalaisia tuodaan lukio-oppilaiksi Suomeen. Yhtiöllä on kaupallinen intressi, mutta veronmaksajille koituu maksutaakkaa jokaisesta oppilaasta saadun valtionosuuden muodossa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Angry Birds -ilmiön takana olleen liikemies Peter Vesterbackan Finest Future -yhtiön liiketoimintaa on tuoda nuoria ulkomailta Suomen lukioihin. Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen on tehnyt jo toisen kirjallisen kysymyksen liiketoimintaan liittyen. Lue lisää >
PS ARKISTO
Ajatuspaja Suomen Perusta on tänään julkaissut verkossa päivitetyn version maahanmuuton kuntakohtaisista tilastotiedoista, joista on helppo löytää tiedot esimerkiksi siitä, mikä on eri maahanmuuttajaryhmien työllisyysaste missäkin kunnassa, kuinka suuri osa kunnassa asuvista maahanmuuttajista saa mitäkin tukia tai millainen rahoitusvaje eri maahanmuuttajaryhmistä aiheutuu, kun verrataan näiden maksamia veroja kantaväestön maksamiin veroihin. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunnan koulutuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan lasten ja nuorten koulutustasosta, joka viime vuosien aikana on kääntynyt jyrkkään laskuun. Perussuomalaiset katsoo, että suunnan kääntämiseksi koulutuspolitiikassa tulisi panostaa enemmän oppilaiden perustaitoihin ja hyvinvointiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ukrainasta sotaa pakenevat ihmiset joutuvat kohtaamaan omat pelkonsa ja kaikki muutkin tunteet, joita kauhu ja epävarma tulevaisuus saavat aikaan. Raja-asemilla tilanne saattaa helposti kärjistyä, kun kaikki yrittävät turvaan yhtä aikaa. Turva tarkoittaa heikoimman oikeutta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu hallituksen esityksestä laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Esityksen mukaisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voisi jatkossa hakea opiskelijan oleskelulupaa edellytysten täyttyessä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Pääministeri Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu työperäisen maahanmuuton – käytännössä EU-alueen ulkopuolisen halpatyövoiman tuonnin – voimakas edistäminen. Tuloksia on tullut, mutta ne käyvät veronmaksajille erittäin kalliiksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu maahanmuuton paisuttaminen monilla eri sektoreilla, myös koulutuksella, ja tulokset ovat nähtävissä: Suomesta on tullut vetovoimainen ja houkutteleva kohde opiskelun kautta EU:n ulkopuolelta saapuville maahantulijoille. Tulevaisuudessa yhä harvempi maassamme pänttäävä korkeakouluopiskelija on enää kotoisin Suomesta. Lue lisää >