

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rami Lehtinen: Koulubisnes veronmaksajien rahoilla viimein kuriin
Suomessa on tehty bisnestä ulkomaalaisilla opiskelijoilla. Nyt hallitus kaavailee loppua veronmaksajien kustannuksella tehtävälle rahastukselle.
Ilta-Sanomat uutisoi eilen, että hallitus on valmistelemassa täyskatteellisia lukukausimaksuja lukioon ja ammattikouluun kolmansien maiden opiskelijoille.
Uudistuksen myötä EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevista opiskelijoista ei maksettaisi valtionosuuksia kunnille. Asiasta ei ole merkintää hallitusohjelmassa.
Yritys löysi porsaanreiän laista
Kansanedustaja Rami Lehtinen pitää hallituksen reagointia hyvänä asiana.
– Osa pienemmistä paikkakunnista on ottanut kolmansien maiden opiskelijoita vastaan, että saisivat valtionosuuksia enemmän. Suomeen on tullut kolmansista maista opiskelijoita, joiden opinnot suomalainen veronmaksaja on maksanut. On hyvä, että tällaisiin väärinkäytöksiin pystytään reagoimaan.
Suomessa lukio ja ammattikoulu ovat ilmaisia suomen ja ruotsin kielellä.
– Finest Future -niminen yritys on tarttunut tähän ja löytänyt porsaanreiän, jolla tehdä rahaa. He ovat markkinoineet Aasian maihin suomalaista koulua ilmaisena ja myyvät suomen kielen kurssia perheille. Kurssi on edullisempi kuin lukion tai ammattikoulun käynti lukukausimaksuilla, minkä takia sijoitus on aasialaisille perheille hyvä. Kurssin käytyä oppilaat on välitetty suomalaisille lukioille, Lehtinen kertoo.
Kunnat lähteneet mukaan tukien toivossa
Lehtinen huomauttaa, että kuviossa on taloudellisen väärinkäytön lisäksi muitakin ongelmia.
– Kielikurssit kestävät puolesta vuodesta vuoteen. Suomen kieli on vaikea kieli, eikä sitä opita tuossa ajassa niin hyvin, että pärjäisi lukiossa. Yritystä ei varmasti kiinnosta yhtä paljon kuin meitä suomalaisia, että osaavatko oppilaat riittävällä tasolla suomea. Tämä on heille kuitenkin rahantekokone, minkä laki on tähän asti mahdollistanut. Vastuu opiskelijoiden kielitaidosta on lopulta kunnilla.
– Koulut ovat ottaneet oppilaita vastaan pelkästään valtionosuuksien toivossa välittämättä siitä, että mahdollisia lisäkuluja syntyy lisähenkilökunnan muodossa. Jatkossa tällainen koulubisnes vaikeutuu, kun suomalaista koulu ei voi markkinoida Aasiaan ilmaisena, Lehtinen sanoo.
Lasten asema jäänyt bisneksen varjoon
Perussuomalaiset ovat tehneet aiheeseen liittyen kaksi kirjallista kysymystä vuosina 2021 ja 2022. Näissä kyseenalaisteettiin Finest Futuren alaikäisillä tehtyä liiketoimintaa ja sitä, että valtionosuusjärjestelmää käytetään väärin.
Tuolloin vasemmistoliittolaiset opetusministerit Jussi Saramo ja Li Andersson myönsivät, että Suomen valtionosuusjärjestelmää ei ole tehty tämän kaltaista järjestelmällistä toimintaa varten, mutta heillä ei ollut mitään keinoa reagoida asiaan.
Pitkään jatkuneeseen ongelmaan puututaan nyt hallituksen toimesta. Lehtinen huomauttaa myös, että lasten asema on jäänyt bisneksen varjoon.
– Lapset on erotettu perheistään todella nuorina. Heillä ei ole mitään tukiverkkoa täällä, jos jotain sattuu. Mennään todella harmaalla alueella, kun lasten kustannuksella elvytetään kuntien taloutta, Lehtinen moittii.

PS ARKISTO
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koulubisnes Rami Lehtinen Finest Future ulkomaalaiset opiskelijat rahastus kirjallinen kysymys kielitaito veronmaksajat lukio Jussi Saramo Ammattikoulu Li Andersson Kunnat Lapset ja nuoret hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Angry Birds-pelin kehittäjän uusi bisnes: Rahastaa kuntia tuomalla Aasiasta Suomeen opiskelijoita – kulut lankeavat veronmaksajille

Yliopistot vaikeuksissa koska opiskelijat eivät osaa lukea: ”En jaksa, en osaa, en tiedä mitään, please help me”
Suomessa havahduttiin jokin aika sitten, että huomattava osa joistakin koululaisryhmistä oli käytännössä lukutaidottomia. Ruotsissa ollaan jo pidemmällä, sillä lukutaidottomuus on ehtinyt yliopistoihin asti. Jokainen voi omassa mielessään pohtia, mitä tästä seuraa.

PS-Nuoriso: Suomen ilmainen koulutus ei ole koulusiirtolaisia varten – maksuton toinen aste poistettava ulkomaisilta opiskelijoilta
Ilmainen koulutus on pitkään ollut Suomen ja suomalaisten ylpeys. Viime vuosina Suomeen on kuitenkin alkanut saapua hämäräperäisten konsulttiyritysten maahantuomia koulusiirtolaisia, sillä ilmainen koulutus taataan Suomen lain mukaan aivan jokaiselle, jonka jokin suomalainen lukio tai ammattikoulu on hyväksynyt oppilaakseen.

Koponen: Suomen koulutukseen käyttämien verorahojen mentävä suomalaisten kouluttamiseen

Valtioneuvoston katsaus: Ammattikoulu kahteen vuoteen ja maksuja ulkomaalaisopiskelijoille – Mäenpää esitti samoja toimenpiteitä jo kahdeksan vuotta sitten
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














