

LEHTIKUVA
Antikainen: Tuleva vihervasemmistohallitus ajaa talouslinjallaan maamme konkurssiin ja uusii Sipilän kutsun elintasopakolaisille
Yle uutisoi tänään loppuviimeistelyyn lähteneestä hallitusneuvottelujen talouskokonaisuudesta. Vaikka yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossa, jo suurien linjojen perusteella on selvää, että Rinteen vaalimainoksessa mainittu yhteinen suunta on Jope Ruonansuun laulun mukaisesti ”ilman jarruja helvettiin”, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Suomesta ollaan kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä tekemässä helvetti niille, jotka joutuvat veroillaan kustantamaan vihervasemmistohallituksen tuhlailun ja kärsimään entistäkin löyhemmän maahanmuuttopolitiikan seurauksista.
– Koko viime eduskuntakausi puhuttiin kestävyysvajeesta, jota yritettiin pistää kuriin. Vaikka valitut keinot olivat osittain väärät, tavoite julkisten menojen saamisesta kestävälle tasolle oli kuitenkin oikea. Nyt Rinne on jo kauden alussa unohtanut kestävyysvajeen kokonaan ja on lisäämässä pysyviä menoja peräti 1,2 miljardilla, Antikainen ihmettelee.
Valtio voi myydä omaisuutensa vain kerran
Vihervasemmistopuolueet antoivat ennen eduskuntavaaleja vaalilupauksia, jotka pitäisi nyt toteuttaa. Kun holtiton velanotto ei ole euroalueen jäsenyydestä johtuen vaihtoehto, keinoiksi menolisäysten rahoittamiseksi on valittu veronkorotukset ja mittavat, jopa kolmen miljardin suuruiset valtion omaisuuden myynnit.
– Törsäyksen osana maksatetaan valtiolla muun muassa kannattamattomaksi todettu, SAK:n ja RT:n lobbareiden ajama Pisara-rata.
– Valtio voi myydä omaisuutensa vain kerran ja veronkorotukset tulevat todennäköisesti heikentämään työllisyyttä, jolloin ei ole toivoakaan, että työllisyystavoitteeseen päästäisiin. On vastuutonta rakentaa hallitusohjelma epärealistisen korkean työllisyystavoitteen pohjalle, kun isoista euroalueen maista Saksaa ja Italiaa uhkaa jo taantuma, joka heijastuu varmasti Suomenkin talouteen. Kun erotus joudutaan rahoittamaan myymällä kansallisomaisuutta vieläkin enemmän, se on pois tulevien sukupolvien hyvinvoinnista, Antikainen pohtii.
Vihervasemmisto sulkee silmänsä seksuaalirikoksilta
Pahinta hallitusohjelmassa on Antikaisen mielestä kuitenkin se, että hallitus haluaa höllentää maahanmuuttopoliittista linjaa entisestään ja naamioi tämän ”oikeusturvaan liittyvien ongelmien” korjaamiseksi. Vuoden 2015 tapahtumat tulevat toistumaan, mutta pahempina.
– Suomalaisten naisten ja lasten turvallisuutta ei puolusta kukaan, kun vihervasemmisto pääsee vauhtiin. Vihervasemmisto pitää kädet korvilla ja sulkee silmänsä häpeälliseltä, suomalaisiin teinityttöihin kohdistuvalta seksuaalirikosaallolta. Sen sijaan, että varmistettaisiin omien kansalaistemme turvallisuus, halutaan, että Suomi kuuluu kaikille, Antikainen moittii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pisara-rata RT valtion omaisuus lobbarit seksuaalirikokset Maahanmuuttopolitiikka SAK Hallitusneuvottelut Sanna Antikainen Turvallisuus perussuomalaiset työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Sipilän hallitus kaunistelee synkkää seksuaalirikostilannetta

Elomaan terveiset hallitusneuvotteluihin: Älkää myykö maatamme

Halla-aho: Euroopan tehtävä on suojella omia yhteiskuntiaan haitalliselta maahanmuutolta – ”Turvapaikanhakijoiden liikkuminen EU:n sisällä mieleiseensä valtioon on katkaistava”

Putkonen hallitusohjelmaluonnoksen veronkorotuksista: ”Pieni- ja keskituloisten palkansaajien ilonaiheeksi jää lähinnä kääriä sätkiä ja keitellä pontikkaa”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












