

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ari Koponen tyytyväinen opintotuen tulorajojen nostosta: ”Kannustinloukkuja on pyrittävä purkamaan”
Kansanedustaja Ari Koponen on mielissään hallituksen yllättävästä päätöksestä korottaa opiskelijoiden tulorajoja 50 prosentilla opposition tahdon mukaisesti, vaikka se aikaisemmin sitä vastusti. Koposen mielestä työnteon tulisi olla aina kannattavaa ja ahkeruudesta pitäisi palkita.
Suomen opintotukijärjestelmää on kritisoitu vuosia, sillä matalat tulorajat haittaavat opiskelijoita käymästä töissä opintojen ohella. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa yli puolet opiskelijoista työskentelee opintojen ohella, mutta Kela perii opintotukea takaisin vuosittain lähes 40 000 opiskelijalta.
Kansanedustaja Ari Koponen on toivonut korkeampia tulorajoja nostamalla asian esiin toistuvasti eduskunnan salikeskusteluissa, jättämällä hallitukselle kirjallisen kysymyksen sekä allekirjoittamalla lakialoitteen tulorajojen 50 prosentin korottamisesta. Lopulta hallitus päätti korottaa opintotuen tulorajoja, mutta ainoastaan 25 prosentilla ja vain määräaikaisesti vuodeksi 2022.
– Kannatin hallituksen tavoitetta opintotuen tulorajojen nostamisesta, mutta esitetyssä muodossaan se oli täysin riittämätön. Kannustinloukkuja on pyrittävä purkamaan, kommentoi Koponen.
Marinin hallitus vastusti viimeiseen asti
Eduskunta äänesti opintotuen tulorajoista joulukuussa 2021, kun perussuomalaiset ja kokoomus vaativat tulorajojen korottamista 50 prosenttiin hallituksen esittämän 25 prosentin sijaan. Hallituspuolueet äänestivät tällöin esityksen kumoon. Nyt, vain kaksi kuukautta myöhemmin, hallitus kuitenkin täysin yllättäen päättikin toteuttaa pysyvän 50 % korotuksen. Opiskelija saa jatkossa tienata vuodessa noin 6 000 euroa nykyistä enemmän menettämättä opintotukea.
– On hyvin erikoista, miksi Sanna Marinin hallitus on vastustanut opiskelijoiden työssäkäyntiä kynsin ja hampain koko hallituskauden ajan aivan viimeiseen asti, vaikka tutkimustiedon valossa opiskelijoiden tulorajojen nostaminen olisi monin tavoin kannattavaa, ihmettelee Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- opiskelijoiden tulorajat opiskelijoiden työllisyys Sanna Marinin hallitus Ari Koponen kirjallinen kysymys lakialoite Kannustinloukut Opintotuki Kela opiskelijat perussuomalaiset Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallituksen ”pohjoismainen työnhakumalli” on Sipilän hallituksen aktiivimalli 2 valepuvussa

Kännykät pois oppitunneilta – Ari Koponen: ”Tämä olisi yksi ratkaisu oppimisen ongelmiin”

Perussuomalaisten keskeinen tavoite on käyttää viisaasti veronmaksajien rahoja: ”Menojen priorisointi ja maltillinen verotus hyödyttävät sekä työntekijöitä että yrittäjiä”

Koponen: Nuoret opiskelijat maksavat liian kovaa hintaa koronarajoituksista
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














