Valtiovarainministeri Riikka Purra puhui taloustilanteesta ja hallituksen työmarkkinauudistuksista Suomen Yrittäjien tilaisuudessa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Valtiovarainministeri Riikka Purra puhui taloustilanteesta ja hallituksen työmarkkinauudistuksista Suomen Yrittäjien tilaisuudessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotuksia julkista taloutta vahvistaviksi lisätoimiksi. Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan uuden työryhmän tehtävä on vastuullinen ja haastava. – Etenkin valtion holtiton velkaantuminen on saatava loppumaan, joten kaikenlaiset lisätoimet ovat mahdollisia. Lue lisää >
Perussuomalainen Nuoriso aloitti tänään keräyksen kansalaisaloitteeseen kansanedustajien sopeutumisrahan poistamiseksi. Nuorisojärjestö katsoo, ettei sopeutumisrahajärjestelmä kohtele suomalaisia yhdenvertaisesti aikana, jolloin työn vastaanottamisen kannustimia lisätään ja työttömyysturvan kannustinloukkuja puretaan. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YLE
Hallitus pyrkii eri keinoilla poistamaan työnteon kannustinongelmia, eli tekemään jatkossa työn teosta Suomessa entistä kannattavampaa. Työn ja yrittäjyyden lisäämisen kautta tarkoituksena on saada enemmän ihmisiä työelämään, jotta yhä useampi saisi toimeentulonsa omista palkkatuloista ja että myös osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön siirtyminen olisi houkuttelevampi vaihtoehto. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vuosikymmenten aikana rakennettu työllä ja yrittämisellä. – Suomalaiset arvostavat sen tarjoamaa turvaa ja tuottamia palveluja, toteavat hallitusneuvotteluiden työmarkkinapöydän neuvottelijat Jorma Piisinen, Matti Putkonen ja Minna Reijonen. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsalainen hyvinvointi on rakennettu kaikkien yhteisellä työllä ja ruotsidemokraattien tukema hallitus haluaa näin olevan jatkossakin. Yhteiskunnan myöntämät tuet ovat tilapäistä tarvetta varten, eivät jatkuvan toimeentulon lähde. Työnteko tulee olemaan Ruotsissa tukien avulla elämistä tuottoisampaa vuoden 2025 alusta. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Seuraava hallitus on puuttumassa kannustinloukkuihin eli tukien ja tulonsiirtojen aikaansaamaan vaikutukseen, joka tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa työn tekemisestä seuraava bruttotulojen kasvu ei johda nettotulojen kasvuun. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tuoreessa työ- ja elinkeinoministeriön raportissa palastellaan kotimaisen työvoiman saatavuuden vaikeuksia eri osa-alueisiin ja analysoidaan laajasti työmarkkinoiden ongelmia. Raportin tuloksista on selvästi havaittavissa, että työntekijöiden palkkaamisen vaikeudet johtuvat usein muista syistä kuin siitä, että tarvittavaa työvoimaa ei olisi saatavilla. Työperäistä maahanmuuttoa raportissa esitetään kohdennettavaksi vain korkean tuottavuuden aloille, joissa palkkataso on vähintään 85 prosenttia suomalaisten mediaanipalkasta. Lue lisää >
YLE
Ylen puoluejohtajatentissä eilen tuli jälleen esille, että demareilla ja kokoomuksella ei juuri ole halua löytää keinoja siihen, miten Suomessa oleva satojen tuhansien työnhakijoiden joukko saataisiin työllistettyä, vaan molemmat puolueet haluavat täyttää avoimet työpaikat maahanmuuttajilla. Pääministeri Sanna Marin olisi jopa valmis joustamaan kielitaitovaatimuksista, jotta maahanmuuttajat voisivat työllistyä sotealalle. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Joka kahdeksas työikäinen eli 725 000 ihmistä elää Ruotsissa täysin tukien varassa. Yhteiskunnan varoilla eläminen on usein taloudellisesti kannattavampaa kuin kokoaikaisenkaan työn vastaanottaminen. ”Enhän minä voi pakottaa ihmisiä töihin”, siunailee työvoimapulan kanssa kamppaileva yrittäjä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen Perustan analyysissä Nouseva työllisyysaste, vähenevät työtunnit ja kasvava tukien käyttö entinen Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston johtaja Heikki Koskenkylä tarkastelee Suomen työllisyysasteen ja työttömyyden kehitystä sekä työmarkkinoiden rakenteellisia ongelmia. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YLE
Ylen eilisessä A-Talkissa eduskuntapuolueiden kansanedustajat esittivät hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, miten valtion taloutta tulisi vahvistaa ja miten kiihtyvään velkaantumiseen pitäisi reagoida kehityksen pysäyttämiseksi. Perussuomalaisten mukaan vähemmän tärkeistä julkisista menoista tulee ensiksi luopua ja asioita tulee tehdä paremmin, minkä jälkeen talouden dynamiikkaa voidaan myöhemmin vauhdittaa veronalennuksilla. Lue lisää >
PS ARKISTO
Joka toinen vuosi laadittava Rakennetun omaisuuden tila -raportti julkistettiin tiistaina. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, diplomi-insinööri Lulu Ranne osallistui julkistamisen yhteydessä järjestettyyn paneeliin. Ranne kertoi, että vihreän siirtymän nimissä asetettuja ristiriitaisia tavoitteita ei voi saavuttaa samanaikaisesti raunioittamatta Suomea. Lue lisää >