

PS ARKISTO
Nuorten ongelmat ja pahoinvointi kasvavat Suomen väitetystä vauraudesta huolimatta – Halla-aho: ”Mikä on mennyt pieleen?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebookissa, että nuoret ikäluokat ovat pienempiä kuin koskaan. Suomi on kuuleman mukaan myös vauraampi kuin koskaan. Tästä muistutetaan etenkin, kun kasvatetaan ulkomaille lapioitavan rahan määrää. Mistä siis johtuu, että nuoret tuntuvat voivan huonommin kuin koskaan?
Jussi Halla-aho pohtii Facebook-kirjoituksessaan, että kahdesta edellä mainitusta luulisi seuraavan yhteensä se, että Suomella on ennennäkemättömän hyvin varaa huolehtia omista lapsistaan ja nuoristaan.
– Miksi siis saamme jatkuvasti lukea lehdistä, että oppimistulokset romahtavat, lasten osaamiserot kasvavat ja opettajat uupuvat, opiskelijoiden mielenterveys on ennennäkemättömän heikossa jamassa, lasten ja nuorten fyysinen kunto on romahtanut ja nuorten tekemä vakava väkivaltarikollisuus kasvaa? Halla-aho kysyy.
Miten tähän on tultu?
Kaikki mainitut ongelmat on yleisesti tunnustettu todellisiksi. Ongelmat ovat alkaneet kauan ennen koronaa, joten ne eivät johdu koronasta. Halla-aho ei usko niiden todennäköisesti johtuvan ilmastonmuutoksestakaan eikä edes persuista.
– Ratkaisuksi esitetään aina lisää rahaa tukitoimenpiteisiin, lisää mielenterveyspalveluja ja lisää poliiseja, mutta tällaiset toimet kohdistuvat oireisiin. Olisi mielenkiintoista kuulla esimerkiksi hallituspuolueiden edustajien analyysi siitä, miksi tähän on tultu. Vaikka lapsia on vähemmän kuin koskaan ja vaikka olemme vauraampia kuin koskaan.
– Mitä ovat ne kehityksen taustalla olevat syyt, joihin pitäisi puuttua? Mikä on mennyt pieleen? Halla-aho ihmettelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- osaamiserot poliisien määrä väkivaltarikollisuus tukitoimet vauraat maat koronapandemia mielenterveysongelmat oppimistulokset Facebook Ilmastonmuutos Mielenterveyspalvelut perussuomalaiset Lapset ja nuoret Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vantaan kaksoissurma järkyttää – Juvonen: Suomessa on menossa katastrofi, jota ei edes haluta korjata

Vantaan tragedia on osoitus suomalaisten karusta todellisuudesta ja mielenterveyspalvelujen kriisistä – ”Kaikki resurssit on laitettava suomalaisten hyvinvointiin”

Julkinen sotejärjestelmä on kriisissä – ”Kaikki voimavarat pitäisi kohdistaa suomalaisten ihmisten auttamiseen, hoitamiseen, parantamiseen ja pelastamiseen”

PS-Naiset: ”Laitammeko varoja laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin vai omien nuortemme tulevaisuuteen?”

Sinne menivät valtiolle kengät, rahat ja Porsche – poliisi ja ulosotto iskivät jengirikollisiin Tukholman yössä

Mäenpää huolissaan poliisin uudesta linjauksesta: Miten turvataan jatkossa mielenterveysongelmien kanssa painivien suomalaisten oikeus terveyteen ja turvallisuuteen?

Ari Koponen tyytyväinen opintotuen tulorajojen nostosta: ”Kannustinloukkuja on pyrittävä purkamaan”

Meri: Työuupumukseen ja kiireeseen ei auta pelkkä lainsäädännön kiristäminen vaan se, että työpaikalla on riittävästi porukkaa töissä

Tavio: Näpistyksestä heti putkaan
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














