

Arja Juvonen ja Timo Soini Eduskunnassa. / Lehtikuva
Arja Juvonen: Hyviä päätöksiä on vihdoin saatu aikaan, nyt alkaa jo helpottaa
Nyt on takana tiukka vuosi hallituspuolueen kansanedustajina. Vaikka välillä on tuntunut tiukalta, perussuomalaiset ovat saaneet valmiiksi monia tärkeitä tavoitteitaan. Jatkossa alkaa tilanne jo helpottaa. Näin arvioi perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja Arja Juvonen tiistaina, kun hänen edustamansa sosiaali- ja terveysvaliokunta oli saanut valmiiksi mietinnön vanhusten omais- ja perhehoitolaista.
Omaishoitajille huomattava parannus
– Olemme saaneet siihen huomattavia parannuksia omais- ja perhehoitajien tilanteeseen. Perhehoitajien palkkio nousee ja omaishoitajille taataan vapaapäiviä, Juvonen kertoo.
Omaishoitajat saavat myös terveystarkastuksia, ohjausta ja neuvontaa. Nyt toivotaan, että omaishoitajat voivat pitää vapaansa, kannustetaan siihen ja panostetaan sijaishoitoon.
Omaishoidossa vältyttiin Juvosen mukaan kiistoista hallitus-oppositio-akselilla toisin kuin lasten kotihoidon kohdalla.
– Perhehoidossa oli oppositiolla erilaisia kantoja. Mutta saimme todella hyvän mietinnön ulos ja hallituksen toiveet kuuluivat hyvin, Juvonen iloitsi.
Hyviä päätöksiä on vihdoin saatu aikaan
Juvonen uskoo, että vaikean vuoden jälkeen perussuomalaiset nousevat aurinkoisempaan tulevaisuuteen, kun hyviä päätöksiä on vihdoin saatu aikaan.
– Kyllä toreillakin huomaa sen, kuinka kannustavasti ihmiset suhtautuvat. Nyt on alkujärkytyksestä toivuttu ja ihmiset ymmärtävät, että me olemme kaikki talkoissa nostamassa Suomea nousuun ja luomme työpaikkoja ja yritämme tehdä parhaamme, että ihmisillä olisi hyvä asua ja elää Suomessa ja omaishoitoasia on yksi asia, jonka me olemme tuoneet päivänvaloon – pienet ihmiset, jotka ovat olleet hiljaa taustalla, Juvonen korosti.
– Lahden kokous osoitti myös, että meillä on hyvä henki keskuudessamme: meillä on intoa ja iloa ja uskomme toinen toisiimme ja työhön, jota teemme. Se on kaiken alku ja juuri, että uskomme itseemme ja teemme asioita ihmisten parhaaksi, Juvonen viitoitti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










