Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Avioliiton varallisuusoikeuksille asetetaan selvät vanhentumisajat – perussuomalaiset: Nykytilanne on ongelmallinen

04.09.2025 |12:10

Hallitus esittää kymmenen vuoden määräaikaa, jonka jälkeen entisen aviopuolison omaisuutta kohtaan ei voisi enää esittää vaatimuksia. Tavoitteena on kannustaa puolisoita tekemään ositus ajoissa sekä keventää turhaa sääntelyä ja byrokratiaa. Perussuomalaiset kansanedustajat totesivat keskiviikon täysistunnossa nykytilan olevan ongelmallinen.

Eduskunnan keskiviikon täysistunnossa käsiteltiin hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi avioliittolain muuttamisesta. Esityksellä asetetaan vanhentumisaika varallisuusoikeuksille, jonka jälkeen ex-puoliso ei voisi enää esittää vaatimuksia toisen omaisuuteen.

– Ongelmallista on, että välillä joudutaan selvittelemään kymmenien vuosien takaisia asioita, mikä voi osoittautua hyvinkin hankalaksi, totesi kansanedustaja Anne Rintamäki.

– Käytännössä on ollut tapauksia, joissa ositus on jäänyt tekemättä ja entisen puolison omaisuuteen on kohdistettu vaatimuksia vielä vuosien, jopa vuosikymmenten, kuluttua. Tämä on aiheuttanut kohtuuttomia riitoja ja perintöoikeudellisia ongelmia, Jaana Strandman jatkoi.

Selkeät pelisäännöt puolison varallisuusoikeuteen

Ehdotuksen mukaan avio-oikeus vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua avioerosta tai avioliiton kumoamisesta. Sääntelyn tavoitteena on luoda selkeä aikaraja, jonka jälkeen entinen puoliso ei enää voi kohdistaa vaatimuksia toisen puolison omaisuuteen avioliiton jälkeen.

– Sähköpostia on tullut, ja monet sähköpostia ja muuta palautetta antaneista ovat kokeneet hyvin epäoikeudenmukaisena sen tilanteen, että vielä kymmenien vuosien jälkeenkin eksä yrittää päästä kiinni omaisuuteen, lakivaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola painotti.

Ei osituspakkoa

Esityksessä ei ehdoteta osituspakkoa, eikä avio-oikeus myöskään vanhene, jos avioliitto on päättynyt puolison kuolemaan. Usein naimisissa olleen henkilön kuoltua ositus toimitetaan vasta lesken kuoleman jälkeen. Strandman kiitteli oikeusministeri Leena Meren esitystä.

– Leena Meren johtama ministeriö on ollut varsin aktiivinen näissä kaikissa tämänkin päivän asioissa. Tämä uudistus todellakin vähentää byrokratiaa, vahvistaa oikeusvarmuutta ja luo kansalaisille selvät pelisäännöt.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Jaana Strandman haluaa Suomeen julkishallinnon siivoustalkoot: Suomen on kyettävä keventämään sääntelyä ja byrokratiaa yritysten ja investointien houkuttelemiseksi

21.02.2025 |16:43
Suomen uutiset logo

Ministeri Ranne tyrmää moottoripyörien pakkokatsastuksen – EU-byrokratia ei paranna liikenneturvallisuutta

31.01.2025 |12:33

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää