Artikkeli kuva

Lehtikuva, Helinä Kuusela

Bundesbank on huolissaan Saksan asuntomarkkinoista

22.10.2013 |07:35

Saksan keskuspankki, Bundesbank, ilmaisee kuukausiraportissaan huolensa Saksan asuntomarkkinoiden mahdollisesta ylikuumenemisesta. Bundesbank huomioi taantuman aikana hidastuneen rakentamisen olevan yhtenä tekijänä asuntojen poikkeuksellisen nopeaan nousuun. Keskuspankki ottaa hampaisiinsa myös EKP:n löysän rahapolitiikan kertoen, että alhainen korkotaso ruokkii kysyntää.

Saksan asuntomarkkinat ovat hyvin usein varsin maltillisia. Irlannissa ja Espanjassa nähtyjä asuntokuplia ei juuri esiinny. Saksalaiset eivät juurikaan tavoittele omistusasuntoa. Bundesbankin laskelmissa asuntojen hinnoissa voi paikoitellen olla jopa 20 prosentin yliarvostusta.

Keskuspankki kertoo, että talouden hyydyttyä perinteisten arvopaperien tuotto-odotukset ovat jääneet jälkeen, ja tämä on lisännyt yleistä kiinnostusta asuntomarkkinoille.

Moni euromaa pitää EKP:n ohjauskorkoa ja rahapolitiikkaa pikemminkin liian kireänä kuin liian löysänä. Tavallisesti EKP:n valitsema tie on ollut sopivaa Saksalle. Saksan liittokansleri Angela Merkel poikkesi poliittisten päättäjien käytöskoodista puuttumalla EKP:n itsenäisyyteen huhtikuun lopulla. Merkel kertoi, että korkeampi ohjauskorko olisi Saksalle sopivampaa. Yleisesti ottaen arvellaan EKP:n olevan ennemminkin aikeissa laskea kuin nostaa ohjauskorkoaan. EKP:n ohjauskorko on historiallisen alhaalla puolessa prosentissa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää