
CDU-eliitti tuputtaa liittokansleriksi Laschetia, kansalle ei maistu – murskatulos kannatuskyselyssä
Saksan kristillisdemokraattipuolueen (CDU) johtajat äänestivät tiistain pikkutunneille kestäneen kokouksen päätteeksi puolueen liittokansleriehdokkaaksi puheenjohtajansa Armin Laschetin. Hänen vastaehdokkaansa Markus Söder tunnusti tappionsa ja kertoi vetäytyvänsä ehdokkuudesta. Sitten rysähti: tiistaina tehdyn kannatuskyselyn mukaan CDU suorastaan rojahti vihreiden taakse.
Markus Söder on CDU:n baijerilaisen sisarpuolue CSU:n johtaja. Hänen kansansuosionsa on korkealla ja kiista kahden ehdokkaan välillä repi konservatiiveja kahteen leiriin.
Armin Laschet on tuore puoluejohtaja ja hänen sivuuttaminen liittokansleriehdokkuudessa olisi merkinnyt rankkaa arvovaltatappiota. Laschetin tuki puolueen johdossa oli kaventumassa. Häntä äänesti enää hieman reilu kaksi kolmasosaa johtajista.
Laschet hymyili helpottuneena
Söderin luovutettua Laschet ehti hymyillä helpottuneena joitain tunteja. Hän kiitti vuolaasti kilpakumppaniaan ja kertoi CDU:n ja CSU:n yhteistyön olevan ainutlaatuista.
Hän myös muistutti, että pelissä on punapunavihreän hallituksen torjuminen.
Tutkimuslaitos Forsan tiistaina tekemän kannatuskyselyn mukaan CDU-eliitin junailema liittokansleriehdokas voi heittää haaveensa EU:n suurimman maan johtajana. CDU:n kannatus vajosi mykistävät seitsemän prosenttiyksikköä, kun vihreät paransivat tulostaan viidellä prosenttiyksiköllä.
Vihreät nousi kertaheitolla suosituimmaksi puolueeksi tuntuvalla etumatkalla. Vihreitä äänestäisi 28 prosenttia vastaajista ja CDU:ta 21 prosenttia.
Vihreiden liittokanslerihaaveet kohosivat
Saksan vihreät nimesi liittokansleriehdokkaakseen Annalena Baerbockin. Forsan aiemmassa kyselyssä Söder olisi peitonnut Baerbockin kannatuksessa, kun taas Laschet häviäisi Baerbockille.
Söderin suosio olisi ollut hänen edukseen 40-23 prosenttia. Baerbockin ja Laschetin väliset luvut ovat 23-19 prosenttia.
Politico kirjoittaa, että Laschetin valinnalla voi olla se seuraus, että Baerbockista tulee seuraava Saksan liittokansleri. Die Welt kirjoittaa tuoreen kannatusmittauksen tarkoittavan sitä, että Baerbockista ei tulisi maan seuraavaa johtajaa vain jos CDU, SPD ja liberaalidemokraattien FDP saisivat mahdollisen enemmistön.
Sekään vaihtoehto ei ole CDU:n käsissä. CDU:n puolue-eliitti näyttää haluavan luopua kruunustaan. Puoluejohdon tuputtama vaihtoehto ei näytä kelpaavan saksalaisille. Puolue-eliitin ongelma on, että liittopäivävaaleissa on useampi kuin 60 äänioikeutettua.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan kristillisdemokraatit etsivät liittokansleriehdokasta – kahden ehdokkaan välille muodostunut sakea soppa

Saksan suurimman puolueen ahdinko vaihtunut romahdukseksi – punavihreä hallitus jo täysin mahdollinen syksyllä

Saksa hyytymässä, ilmapiiri kiristyy, riidat jatkuvia – Merkelin 16 vuoden liittokansleriaikana rakenneuudistukset joko virheellisiä tai jääneet tekemättä

Espanjalaisille nelipäiväinen työviikko – suomalaisten veronmaksajien rahoilla
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












